Hiljainen rukous voi parantaa tunne-elämän haavoja tai auttaa olemaan enemmän läsnä arjessa

Hiljainen rukous voi parantaa tunne-elämän haavoja tai auttaa olemaan enemmän läsnä arjessa

Vaikeat kokemukset ovat tunneroskaa, jota Jumala kompostoi ja puhdistaa hiljaisuudessa, oivalsi hengellinen opettaja Thomas Keating. Perheterapeutti Arja Seppänen ja erikoislääkäri Simo Kuurne kertovat, millaista on Keatingin opettama parantava sydämen rukous. 

Kuvittele joki, joka virtaa ja jonka pinnalla kulkee ja ajelehtii kaikenlaista. Älä välitä siitä, mitä näet pinnalla. Kiinnitä huomiosi itse virtaan. Pinnalla pyörivät asiat ovat ajatuksia, mielikuvia, muistoja ja tunteita – älä unohdu tarkastelemaan niitä.

Virta on sinun hengellinen ulottuvuutesi, jossa Jumala puhuu. Hiljainen rukous on virran katsomista ja kuuntelemista.

Esimerkki on amerikkalaisen sisterssiläismunkin ja hengellisen opettajan Thomas Keatingin (1923–2018). Hän kehitti kollegoineen hiljaisen rukouksen tavan, joka tunnetaan nimellä centering prayer. Suomeksi sillä ei ole yhtä vakiintunutta nimeä. Puhutaan esimerkiksi keskeistävästä tai keskittävästä rukouksesta, ydinrukouksesta, antaumuksen rukouksesta tai myöntymyksen rukouksesta.

– Termi centering prayer kuvaa sitä, että ihmisessä on keskus tai ydin, jossa Jumala asuu, ja rukous on kääntymistä sitä keskusta päin. Itse puhun yleensä sydämen rukouksesta, sanoo perheterapeutti ja teologian maisteri Arja Seppänen. Hän käsitteli aihetta pro gradu -tutkielmassaan ja on myös kouluttanut siitä seurakunnissa.

Jumalan tavoittaa rakkauden avulla

Thomas Keatingin opettama rukouksen menetelmä on yksinkertainen: tarvitaan kaksikymmentä minuuttia kahdesti päivässä ja päätös suuntautua kohti Jumalaa. Apuna on itse valittu pyhä sana, joka voi olla esimerkiksi Jeesus, Rakkaus, Isä tai Luoja.

– Ollessani Jumalan kanssa hiljaisessa sydämen rukouksessa päästän irti kaikista ajatuksistani ja tunteistani. Kun huomaan, että jokin ajatus alkaa pyöriä mielessäni, lausun hiljaa valitsemani pyhän sanan. Sana on ilmaisu sille, että käännän katseeni Jumalaan. Pyrin pitämään ikään kuin hengen silmät Jumalaan kohdennettuina, Arja Seppänen kuvailee.

– Olen siinä ennen kaikkea sitä varten, että kuulisin, mitä Jumala haluaa puhua minulle. Hän ei puhu päälleni vaan syvemmälle hengelliselle ulottuvuudelleni, josta en ole suoraan tietoinen. En pyri tavoittamaan Jumalaa ajattelun vaan rakkauden avulla. Luotan ja uskon, että Jumala on oikeasti tällä tasolla minuun yhteydessä.

Ollessani Jumalan kanssa hiljaisessa sydämen rukouksessa päästän irti kaikista ajatuksistani ja tunteistani. 
– Perheterapeutti Arja Seppänen

Seppänen lisää, että erilaiset rukouksen muodot sekä ajatukset ja sanat Jumalasta ovat kyllä tärkeitä, mutta sydämen rukouksessa luotetaan hiljaisuuteen. Rukousta kehittänyt Keating on sitä mieltä, että hiljaisuus on Jumalan todellinen äidinkieli.

Rukous toimii terapian tavoin

Sydämen rukouksen pohjana ovat satoja vuosia vanhat kristillisen mystiikan klassikot.

Thomas Keating ja hänen työtoverinsa alkoivat 1970-luvulla soveltaa niitä opettaessaan katolisille papeille ja munkeille kontemplatiivista eli mietiskelevää ja katselevaa rukousta, jotta nämä voisivat syventää rukouselämäänsä. Samoihin aikoihin myös kristityt opiskelijat kyselivät Keatingilta, eikö kristillisessä perinteessä olisi mitään vastinetta idän uskontojen meditaatiolle.

Keatingin mukaan sydämen rukouksen päämääränä on ihmisen hengellisen matkan ja jumalasuhteen syventäminen. Ohjatessaan retriittejä hän huomasi varsin pian, että hiljainen rukous vaikutti positiivisesti myös tunne-elämään. Se toimi terapian tavoin aktivoiden alitajuntaa ja ­parantaen ihmistä. Keating alkoi kutsua hiljaista rukousta Jumalan ­terapiaksi.

Tunneroska kompostoituu

Kristilliset kilvoittelijat ovat puhuneet paheista irti pääsemisestä ja hyveiden kasvattamisesta rukouksen avulla. Keating puhuu samasta asiasta terapeuttisin termein.

Paheiden sijaan Keating puhuu valeminästä. Kyse on mielen suojautumiskeinoista, joita olemme kehittäneet varhaislapsuudestamme asti. Niiden tehtävä on ollut suojata meitä tuskallisilta tunteilta, kun emme ole saaneet sitä, mitä olisimme kaivanneet.

– Valeminän vuoksi ihminen ei pysty tekemään sitä, mitä hän oikeasti haluaa ja toivoo, Arja Seppänen sanoo.

Hyveet puolestaan liittyvät rakkauteen ja siihen vapautuneisuuteen, joka syntyy, kun valeminä hellittää otettaan. Ihminen on silloin vapaampi rakastamaan.

– Tuskallisten tunteiden välttelyn sijaan hänessä pääsevät kasvamaan ja vahvistumaan Pyhän Hengen hyvät hedelmät. Jumalan terapiassa tapahtuva paraneminen on siis sitä, että valeminän valta ihmisessä vähenee, Seppänen selvittää.

– Kun pysyn hiljaisessa rukouksessa – eli yhä uudelleen palaan siihen, että olen tässä Jumalan kanssa, enkä kiinnity omiin ajatuksiini ja tunteisiini, vaan aina uudelleen päästän niistä irti ja pidän fokuksen Jumalassa – pääsen syvään lepoon, jossa tunne-elämäni traumat alkavat parantua.

Jumalan terapiassa paranemisesta voi puhua myös puhdistumisena.

– Syvä hiljaisuus ja Pyhän Hengen työ siinä hiljaisuudessa alkavat kompostoida tunneroskaa eli vaikeita kokemuksiamme ilman, että käymme tietoisesti niitä läpi. Ennemminkin tunnistamme ailahduksia siitä, että meissä tapahtuu jotakin.

Elämän perimmäisen salaisuuden äärellä

Sydämen rukouksen voi löytää jo Uudesta testamentista. Matteuksen evankeliumissa Jeesus itse opettaa rukouksesta näin: ”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.”

– Mene itsessäsi olevaan tilaan. Sulje ovi eli luo rauha ja läsnäolo. Sitten kuuntele ja rukoile Jumalaasi, joka on salassa, mutta koko ajan ja kaikkialla läsnä, tulkitsee Simo Kuurne Jeesuksen opetusta. Kuurne on Thomas Keatingin ajatteluun perehtynyt espoolainen erikoislääkäri, terapeutti ja retriitinohjaaja.

Kuurneelle ru­kous merkitsee mahdollisuutta ja kutsua elämän perimmäisen salaisuuden eli Jumalan, Luojan – tai millä nimellä kukin sitä kutsuukin – tunnistamiseen.

– Sitä mukaa, kun valeminä rukouksen avulla heikkenee, ihmisen syvin olemus, tosiminä eli Jumalan kuva ihmisessä pääsee esiin, hän sanoo.

– Tosiminä heijastuu koko olemukseemme ja luo rakkautta, myötätuntoa ja ymmärrystä. Ja jos sen läsnäoloon havahtuu, myös suhde toisiin ihmisiin ja koko luomakuntaan muuttuu. Silloin tajuaa kaiken pyhyyden ja yhteyden, sen, että jokaisessa meissä on yhtä lailla jumalallinen ydin.

Epämääräinen kaipuun tunne voi Kuurneen mukaan olla merkki siitä, että ihminen on etääntynyt syvimmästä minästään ja hengellisestä maailmasta. Jotkut saavat siihen kosketuksen satunnaisesti: on selittämättömiä onnenhetkiä ja pyhän kokemuksia, jotka tulevat kuin lahjana ja jolloin voimme aistia Jumalan.

Näin voi tapahtua vaikka luonnossa, kirkossa, ihmiskosketuksessa tai taiteen tai tieteen parissa.

Luostarin tuomista arkeen

Usein tuon syvimmän minän tunnistaa kuitenkin vasta vaikeuksien ja ristiriitojen jälkeen. Ennen eläkkeelle jäämistään Simo Kuurne työskenteli työterveyslääkärinä kolmenkymmenen vuoden ajan ja hoiti monia työssään uupuneita. Hän on sitä mieltä, että uupumus on aina myös mahdollisuus muutokseen.

– Joskus uusi voi syntyä vain Golgatan, henkisen kuoleman, kautta. Myös tylsät erämaa-ajat, jolloin Jumala tuntuu pysyttelevän poissa, ovat tärkeitä. Vaikka edessä näyttää mustalta, mustuuden takana on jo aamunkoi.

Jotkut puolestaan tarvitsevat Jumalan ja syvimmän minänsä löytämiseen pitkää vetäytymistä hiljaisuuteen esimerkiksi retriitissä tai luostarissa. Sitoutuminen säännölliseen ru­koukseen on tavallaan luostarin tuomista arkeen.

Tosiminä heijastuu koko olemukseemme ja luo rakkautta, myötätuntoa ja ymmärrystä. Jos sen läsnäoloon havahtuu, myös suhde toisiin ihmisiin ja koko luomakuntaan muuttuu.
– Erikoislääkäri Simo Kuurne

Simo Kuurne muistuttaa, että Jumala on kyllä läsnä koko ajan – ihmisen pitää vain huomata se. Siinä auttaa ­rukous.

– Oma hengellisyys täytyy herättää ja sille täytyy antautua, hän sanoo.

Kuurne on huomannut, että hiljaisuuden kautta maailman näkee rikkaammin ja syvemmin.

– Kun alkaa harjoittaa hiljaista rukousta, huomaa, että havahtuminen Jumalan läsnäoloon on mahdollista missä tahansa, vaikka perunoita kuoriessa tai tiskikonetta täyttäessä.

– Päivän mittaan voimme avautua läsnäolon ihmeelle satoja kertoja. Ja toisaalta taas nämä arjen kokemukset synnyttävät meissä kaipuuta syvempään itseyden, elämän ja Jumalan kokemiseen, Kuurne pohtii.

Huolet ovat jo hoidossa

Arja Seppänen on harjoittanut sydämen rukousta viitisen vuotta. Vaikka hän on ammatiltaan terapeutti, käynyt läpi henkilökohtaisen terapian, käsitellyt ­asioita puhumalla, psykodraamaryhmissä ja sanallisessa ru­kouksessa, Jumalan terapia on avannut hänelle uuden tason.

– Hiljaisen rukouksen myötä minussa on lähtenyt liikkeelle sellaisia syvempiä asioita, joista tunnistan, että Jumala tekee minussa työtään, Seppänen kertoo.

Jumalan terapia on myös opettanut hänelle, että kaikkia tuskallisia asioita ei tarvitse käydä uudelleen tietoisesti läpi eikä niitä varsinkaan kannata jäädä pyörittelemään – niistä voi vain päästää irti.

Joskus rukoushetket voivat tuntua tosi levottomilta. Joskus niissä vallitsee syvä rauha. Olennaista on, että pysyn siinä. Rukous kyllä kantaa.
– Perheterapeutti Arja Seppänen

– Parantuakseen ei aina tarvitse palata menneisyyden ­kivuliaisiin tapahtumiin. Jumalan terapiassa Jumala tekee työn ja paketoi asiat tavalla, joka ei mene minun aivojeni kautta.

Kahteen päivittäiseen rukoushetkeen sitoutuminen ei aina tunnu helpolta tai edes mahdolliselta. Arja Seppäsen mielestä kyse on siitä, mitä pitää tärkeänä.

– Luotan siihen, että jos pidän tästä tavastani kiinni, päivän muutkin asiat kyllä hoituvat. Jos minulle tulee rukoushetken aikana mieleen huolenaiheita, käännyn niistä pois. Ne ovat jo Jumalan hoidossa. Olen huomannut, että Jumalan johdatus on joskus hyvin konkreettista ja hän järjestelee ­asioitani.

Myöskään keskittyminen rukoukseen ei aina ole helppoa. Ajatukset laukkaavat ja tunteet kuohuvat. Rukouksessa ei tunnu olevan mitään mieltä.

– Joskus rukoushetket voivat tuntua tosi levottomilta. Joskus niissä vallitsee syvä rauha. Olennaista on, että pysyn siinä. Rukous kyllä kantaa. Yritän myös olla arvioimatta omaa rukoustani, Seppänen sanoo.

– Thomas Keating vertaa rukoushetkiä antibioottikuuriin. Niiden teho perustuu siihen, että ne nautitaan säännöllisesti. Se pitää paranemisen prosessia yllä.

Rukoillessasi olet kahden pilven välissä

”Kohota sydämesi Jumalan puoleen nöyrää rakkautta tuntien. Keskity häneen itseensä äläkä hänen lahjoihinsa. Käännä ajatuksesi pois kaikesta muusta, niin että vain hän yksin vaikuttaa mielessäsi ja tahdossasi.”

Näin opastaa 1300-luvun jälkipuoliskolla oppilastaan tuntemattomaksi jäänyt englantilainen pappismies. Hänen kirjoittamansa Tietämättömyyden pilvi on yksi kristillisen mystiikan klassikoista.

Se vaikutti myös amerikkalaisiin sisterssiläismunkkeihin Thomas Keatingiin, William Meningeriin ja Basil Penningtoniin, kun he 1970-luvulla kehittivät hiljaisen rukouksen tavan, jota kutsutaan nimellä centering prayer.

Tietämättömyyden pilvessä oppilasta ohjataan kontemplatiiviseen rukoukseen eli Jumalan sisäiseen katseluun, joka ei onnistu järjen, tiedon tai mielikuvituksen, vaan tahdon ja kaipuun avulla. Tässä elämässä Jumala voidaan saavuttaa vain rakkauden kautta.

Kirjoittaja kuvaa tällaisen rukouksen vaikeutta: ”Ensi kertaa siihen ryhtyessäsi kohtaat vain pimeyttä, kuin astuisit tietämättömyyden pilveen.” Hänen neuvonsa on tyytyä odottamaan Jumalaa pimeydessä ja ikävöidä jatkuvasti.

Rukoilijan ja Jumalan välissä on siis tietämättömyyden pilvi. Itsensä ja muun maailman – myös omien ajatustensa – väliin rukoilijan puolestaan täytyisi asettaa unohduksen pilvi, jotta tuo kaikki muu ei häiritsisi Jumalaan suuntautumista. Apuna Jumalaa kohti pyrkimisessä voi olla lyhyt sana, kuten Jumala tai ­Rakkaus: ”Tällä sanalla voit pakottaa kaikki ajatuksesi unohduksen pilven alle.”

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi