null Susanna Pykäläinen perusti yrityksen, joka parantaa maailmaa omenoilla

Susanna Pykäläinen työllistää 11 poimijaa ja kaksi tiiminjohtajaa. Osa poimijoista on työkyvyttömyyseläkkeellä, joten he tekevät töitä vain puolet viikosta.

Susanna Pykäläinen työllistää 11 poimijaa ja kaksi tiiminjohtajaa. Osa poimijoista on työkyvyttömyyseläkkeellä, joten he tekevät töitä vain puolet viikosta.

Hyvä elämä

Susanna Pykäläinen perusti yrityksen, joka parantaa maailmaa omenoilla

Omenasieppari-yritys tuottaa mehua omenoista, jotka muuten päätyisivät kompostiin tai maahan mätänemään. Samalla se työllistää vaikeasti työllistyviä.

Helsinkiläisen Susanna Pykäläisen unelma on maailma, jossa kukaan tai mikään ei mene hukkaan. Tätä unelmaa hän toteuttaa tänä vuonna perustamassaan Omenasieppari-yrityksessä. Se tuottaa ylijääneistä omenoista mehua ja työllistää samalla osatyökykyisiä.

Omenapuiden omistaja pääsee eroon itselleen ylimääräisistä hedelmistä maksutta. Palveluun kuuluu myös puiden alusten siistiminen ja pullollinen lähiseudun omenoista puristettua mehua.

Samalla omenoiden lahjoittaja tulee tukeneeksi osatyökykyisten työllistymistä. Yritys on palkannut henkilöitä, joille työllistyminen on haastavaa. Joukossa on kehitysvammaisia, autisteja ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

– Mitä enemmän omenapuiden omistajia ilmoittautuu mukaan, sitä useammalle ihmiselle voidaan antaa työmahdollisuus, Pykäläinen kuvailee.

Omenasieppari otti mallia Norjasta

Idea yrityksen perustamiseen syntyi lennolla Norjaan. Pykäläinen oli juuri valmistunut yliopistosta filosofian maisteriksi ja etsi elämälleen suuntaa.

Lentoyhtiön lehdessä oli artikkeli Anne Dubrausta, joka pyörittää samanlaista toimintaa Oslossa. Pykäläinen otti yhteyttä Dubrauhin ja sai häneltä hyviä vinkkejä yrityksen perustamiseen.

Mitä enemmän omenapuiden omistajia ilmoittautuu mukaan, sitä useammalle ihmiselle voidaan antaa työmahdollisuus.

Norjalaisen yrityksen nimi on Epleslang eli suomeksi Omenavarkaissa. Suomessa rikollisuuteen viittaava nimi ei kuulostanut hyvältä. Siksi Pykäläinen ideoi yhdessä ystäviensä kanssa nimeksi Omenasiepparin.

Sieppari kuvaa leikkimielisesti yrityksen toimintatapaa. Omenat siepataan ennen kierrätykseen päätymistä omenapuiden omistajan luvalla.

Yritys kerää hedelmät suoraan puusta. Maahan pudonneita ei voi hyödyntää mehussa.

Helsingin Kansallismuseo on yksi Omenasiepparin yhteistyökumppaneista. Museo on kutsunut yrityksen poimimaan hedelmät historiallisista puista. Mehua myydään syksyllä museon kaupassa.

Helsingin Kansallismuseo on yksi Omenasiepparin yhteistyökumppaneista. Museo on kutsunut yrityksen poimimaan hedelmät historiallisista puista. Mehua myydään syksyllä museon kaupassa.

Jokainen pullollinen erimakuinen

Pykäläiselle on ollut yllätys se, kuinka paljon kommentteja on tullut osatyökykyisten palkkauksesta.

– Olin naiivisti ajatellut, että tietenkin kaikki ansaitsevat samanlaisen palkan. Aika moni yritys kuitenkin maksaa kehitysvammaisille noin 9 euroa päivässä, Pykäläinen kertoo.

Omenasieppari haluaa tukea työntekijöidensä taloudellista itsenäisyyttä. Siksi kaikki saavat kunnon palkkaa.

Lahjoitetuista omenoista puristetaan Sipoossa mehua, joka pullotetaan Hommanäsin kartanossa Porvoossa. Pykäläisen mukaan jokainen pullollinen on erimakuinen yhdistelmä, sillä mehustuksessa kaikki omenalajikkeet sekoittuvat keskenään.

– Mehu tulee myyntiin heti, kun omenoita alkaa kypsyä. Viimeistään syyskuun alussa sitä voi ostaa ainakin Stockmannin Herkusta ja Kansallismuseon myymälästä.

P.S.

Nautin tästä hetkestä. Tässä hetkessä kaikki on mahdollista.

Ihmettelen, miten tasavertaisuus ja ihmisoikeudet eivät vieläkään ole kaikille itsestäänselvyys. 

Toivon, että mahdollisimman moni innostuu toiminnastamme ja haluaa osallistua mahdollisuuksiensa mukaan.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Rakkauden puutarhaan voi kuka tahansa istuttaa rakkautta symboloivan puun

Hyvä elämä

Espoon Suurpellossa sijaitseva puutarha-alue tarjoaa vaihtoehdon rakkauden lukoille ja silloille.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.