null Seurakunta hankki mehulle tavaramerkin – keskiaikajuhlissa tarjotaan Pyhän Laurin olutta

Pappilan Parasta mehua myydään vappumyyjäisissä Tikkurilassa.

Pappilan Parasta mehua myydään vappumyyjäisissä Tikkurilassa.

Ajankohtaista

Seurakunta hankki mehulle tavaramerkin – keskiaikajuhlissa tarjotaan Pyhän Laurin olutta

Vantaan seurakunnat on hankkinut tavaramerkin mehulle. Sitä myydään vappuna. Elokuussa pidettävissä Luther-pidoissa sen sijaan myydään Pyhän Laurin olutta.

Vantaan seurakunnat on saanut itselleen tavaramerkin Pappilan Parasta -omenamehulle. Idea on lähtöisin Tikkurilan seurakunnasta, jonka alueella sijaitsee Pyhän Laurin kirkon vieressä vanha pappila.

Omenamehu on tehty kyseisen pappilan omenasadosta, jota viime syksynä kertyi noin 200 kiloa. Tikkurilan seurakunnan työntekijät poimivat omenat ympäristötalkoopäivänä. Talviomenista tehdyn mehun aromia on kuvattu raikkaaksi ja kirpsakaksi.

Pappilan Parasta -omenamehua on myyty Yhteisvastuukeräyksen hyväksi kevään aikana. Viimeiset pullot ovat myynnissä vappumyyjäisissä 1.5. kello 11–14 Tikkurilan seurakuntien talon nuorisotilassa, Unikkotie 5C. Kolmeneljäsosalitran pullo uniikkia mehua irtoaa myyjäisistä viidellä eurolla.

Hääyö on jo tavaramerkki

Tavaramerkki tarkoittaa, että vain Vantaan seurakunnat voi lanseerata tuotteita, joissa käytetään Pappilan Parasta -nimeä. Tavaramerkkiä haki Tikkurilan seurakunta ja sen myöntää Patentti- ja rekisterihallitus. Tikkurilan seurakunta on jo aiemmin hankkinut itselleen Hääyö-tavaramerkin. Hääyö on jokasyksyinen matalan kynnyksen häätapahtuma Pyhän Laurin kirkossa.

– Tarve ja idea tälle uudelle tavaramerkille nousivat nimenomaan pappilan puutarhan omenamehusta. Emme ole siis lanseeraamassa tuotesarjaa. Samalle tavaramerkille voi kyllä hakea useita tuoteluokkia, joten siksi sille on mahdollisuus tehdä muitakin tuotteita, kertoo Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast.

Jos Pappilan Parasta -tavaramerkillä tehtäisiin myös olutta tai siideriä, kuten tavaramerkki periaatteessa sallii, se ei Silvastin mielestä olisi seurakunnalle ongelma.

Lutherin pidoissa on Pyhän Laurin olutta

Itse asiassa Vantaan seurakunnat on järjestämässä elokuussa tapahtumaa, jossa myydään Pyhän Laurin kirkon nimikko-olutta.

Pyhän Laurin kirkon tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist kertoo, että 12.8. järjestettävässä Helsingan keskiaikapäivässä on Lutherin pidot -niminen tapahtuma. Helsinga on Helsingin Pitäjän kirkonkylän keskiaikainen nimi ja paikka, jossa pääkaupunkiseudun vanhin rakennus Pyhän Laurin kirkko sijaitsee. Lutherin pidoissa on tarjolla ruokaa kolmessa kattauksessa.

Lutherin pidot liittyvät parhaillaan vietettävään Reformaation 500-vuotisjuhlavuoteen, joten sen merkeissä Lutherin pitoihin myydään 500 lippua.

Tikkurilan seurakunta tuottaa tapahtumaan 1300–1500-luvuille tyypillistä muinaisolutta.

Yhden lipun hinta on muualta tuleville 20 euroa henki, mutta vantaalaiset saavat tällä summalla kahden hengen lipun.

Olutta lipulla ei saa, vaan sitä voi ostaa ruokajuomaksi paikan päältä. Seurakunta ei itse myy olutta, vaan sitä varten on hankittu yhteistyökumppaniksi Hopping Brewsters Beer Company -panimo. Kyseiseltä panimolta Tikkurilan seurakunta tuottaa tapahtumaan gruit pale ale -tyyppistä olutta, joka on 1300–1500-luvuille tyypillinen muinaisolut.

Lipunmyynnissäkin on oma erikoisuutensa. Tikkurilan seurakunta on, kenties ensimmäisenä seurakuntana Suomessa, perustanut oman verkkokaupan. Sitä testattiin ensi kertaa Bachin pääsiäisoratorion lipunmyynnissä ja nyt siis Luther-pidoissa.

Luther-pidot ovat osa BRQ-Vantaan ohjelmaa. Luther oli itse suuri hyvän ruuan, oluen ja musiikin ystävä, joten myös pidoissa soi musiikki.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.