Miten uskallan kohdata kuolevan ystävän tai sukulaisen? Kuolevien kärsimystä tutkineen Annu Hahon mielestä oman epävarmuuden voi sanoa ääneen
Kärsivän kohtaamista on turha pelätä, eikä siinä aina tarvita puhetta, sanoo terveystieteiden tohtori Annu Haho.
Syvälle, vakavalle kärsimykselle ei oikein ole sanoja. Eikä muiden ole mahdollista tietää, millainen on syvään kärsimykseen vajonneen maailma, sanoo terveystieteiden tohtori Annu Haho.
Hän on tutkinut kärsimystä raskaimmillaan: haastatellut parantumattomasti sairaita syöpäpotilaita. Jokaiselle heistä kärsimys oli omanlaisensa kokemus ja jokaisella oli myös oma tapansa käsitellä sitä. Taustalla vaikuttivat sekä heidän aiempi elämänkokemuksensa että senhetkinen muu elämäntilanteensa.
– Esimerkiksi pelkkä kipu ei vielä ole kärsimystä. Sellaiseksi se muuttuu, kun siihen liittyy vaikkapa epävarmuuden tunnetta ja uhkakuvia. Tulevaisuus saattaa tuntua pelottavalta, ja ihminen miettii, pärjääkö hän kivun kanssa. On tyypillistä, että kärsimykseen liittyy epävarmuus: Mitä minulle tapahtuu? Mitä kuolema on? Mitä kuoleman jälkeen on? Jatkuuko elämä jossakin muodossa?
Kukaan ei halua kadota olemattomiin
Annu Hahon mukaan moni kokee kuoleman lähestyessä eksistentiaalista kärsimystä tajutessaan elämän rajallisuuden. Kärsimys helpottaa, kun tulee sinuiksi elämän päättymisen kanssa. Kyse ei ole luovuttamisesta vaan enemmänkin eheytymisestä ja seestymisestä.
– Kärsimys ikään kuin sysää eteenpäin ihmisenä kasvamisessa. Niin kuin eräs haastattelemistani potilaista totesi: ”Nyt on kaikki kirkasta.”
Kun vakava sairaus osuu kohdalle, hengelliset kysymykset ja kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuus alkavat askarruttaa niitäkin, jotka eivät ole olleet niistä aiemmin kiinnostuneita. Haho sanookin, ettei kukaan halua kadota olemattomiin.
Vaikka osa haastattelemistani potilaista sanoi, ettei kuoleman jälkeen tapahdu mitään, he eivät silti tuntuneet uskovan sitä.
– Annu Haho
Hän siteeraa psykoanalyytikko Tor-Björn Hägglundia, jonka mukaan ihminen tarvitsee suojautumiskeinon selvitäkseen siitä tiedosta, että hän kuolee. Kuolevalla on tarve rakentaa mielessään tila, johon hän siirtyy kuoleman jälkeen, ja mielikuvituksessaan luoda kokemus tulevaisuudesta.
– Vaikka osa haastattelemistani potilaista sanoi, ettei kuoleman jälkeen tapahdu mitään, he eivät silti tuntuneet uskovan sitä. Kieltäminen oli heille ehkä helppo tapa torjua asia, jota he eivät kyenneet käsittelemään, Haho sanoo.
– Toisen kärsimystä ei kellään ole oikeutta selittää, epäillä tai arvioida, sanoo Annu Haho.
Kärsimys on ihmisiä yhdistävä tekijä
Kärsimys on Annu Hahon mielestä aina oppimisen tie. Se valmistaa sekä kärsivää itseään että hänen lähellään olevia johonkin.
– Kun pysähtyy kohtaamaan kärsivän, oppii ihmisenä olemista ja rohkeutta. Voi tunnistaa, millainen on oma tapa käsitellä vaikeita asioita. Mikä minua tässä ahdistaa? Entä jos minä olisin vastaavassa tilanteessa?
Haho muistuttaa, että jokainen voi helpottaa toisen kärsimystä. Oikeastaan sen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus samalla lailla kuin onnettomuuden uhrin auttaminen.
– Kärsivän oloa helpottaa se, että hänen lähellään on ihmisiä. Aina ei tarvita edes sanoja, vaan läsnä oleminenkin auttaa. Kyse on hyväksyvästä, avoimesta suhtautumisesta: toisen kärsimys otetaan todesta sitä arvioimatta, epäilemättä tai selittämättä, Haho sanoo.
– Joskus lohduttaviksi tarkoitetut sanatkin voivat kärsivästä tuntua vähättelyltä. Kärsivä tunnistaa myös sen, jos toinen on vain muodollisesti kiinnostunut, mutta ei oikeasti ole tilanteessa läsnä.
Pelätäänkö sitä, ettei tilanteessa suoriuduta hienosti? Ei tarvitsekaan suoriutua.
– Annu Haho
Kärsivän kohtaamista on Hahon mielestä turha pelätä, eikä kärsivää tarvitse asettaa jalustalle.
– Hän on ihminen niin kuin sinäkin. Hän kärsii juuri siksi, että hän on ihminen, ja hän tarvitsee lohduttajakseen toista ihmistä. Kärsimys on ihmisiä yhdistävä tekijä, ei erottava.
Moni saattaa miettiä, mistä löytää oikeat sanat silloin, kun toisella on hyvin paha olla. Sitäkään ei Hahon mukaan tarvitse jännittää. Voi tunnustaa, ettei osaa sanoa mitään. Ja vaikka auttajalla ei sanoja olisikaan, kärsivällä niitä yleensä on.
– Miksi kärsivän kohtaamista pelätään? Pelätäänkö sitä, ettei tilanteessa suoriuduta hienosti? Ei tarvitsekaan suoriutua. Voi tunnistaa oman vajavaisuutensa ja epätäydellisyytensä ihmisenä ja sallia sen.
– Puhutaan elämänhallinnasta, mutta eihän sellaista ole. Kärsimys osoittaa, ettei elämää voi hallita.
Annu Haho: Mitä kärsimys opettaa elämästä? Tuuma 2020.
Ensin kärsin, sitten kuolen – siinäkö kaikki? Lue myös Isto Peltomäen haastattelu kärsimyksestä ja sen kohtaamisesta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ensin kärsin, sitten kuolen – siinäkö kaikki? Isto Peltomäki tarkastelee väitöskirjassaan kirkon sielunhoidon tarjoamaa lohtua
HengellisyysKun usko yliluonnolliseen on hiipunut, jokaisen on itse luotava käsitys elämän merkityksellisyydestä, sanoo teologi Isto Peltomäki.
