Sairaalapappi kohtaa ammatikseen kuolemaa, mutta: ”Tässä työssä myös nauretaan paljon”
Sairaalapappi Irmeli Enckellin mielestä sairaalapapin työ vie paljon voimia, mutta vastineeksi se myös antaa paljon. – Alun perinkin halusin sielunhoitotyöhön siksi, että tässä ollaan niin papin työn ja evankeliumin juurilla, hän sanoo.

Sairaalapappi Irmeli Enckellin mielestä sairaalapapin työ vie paljon voimia, mutta vastineeksi se myös antaa paljon. – Alun perinkin halusin sielunhoitotyöhön siksi, että tässä ollaan niin papin työn ja evankeliumin juurilla, hän sanoo.

Sairaalapappi kohtaa ammatikseen kuolemaa, mutta: ”Tässä työssä myös nauretaan paljon”

Vantaalla on ollut sairaalapappeja 40 vuoden ajan. – Koskaan ei ole samanlaista päivää, sanoo sairaalapappi Irmeli Enckell.

Peijaksen sairaalan kappelin seinät eristävät ääntä niin hyvin, että ambulanssin pilli tuskin kuuluu. Alttarille on jäänyt koronakevään jäljiltä vääränvärinen liina. Pitäisi olla vihreä, mutta pöytää koristaa violetti. Se on katumuksen väri ja kuuluu pääsiäisaikaan.

Sairaalapappi Irmeli Enckell ottaa esiin tärkeimmän työkalunsa: pienen salkun, jossa on minikokoiset ehtoollisvälineet. Pikkiriikkisessä pullossa tilkka viiniä, pyöreässä rasiassa öylätit.

– Joskus potilas, joka tietää kuolevansa tai tarvitsee vahvistusta elämäänsä sairauden keskellä, toivoo ehtoollista tai öljyllä voitelua. Toisinaan ehtoollinen nautitaan läheisten kanssa omaisen kuoltua, Enckell sanoo.

– Jokainen tilanne on aina erilainen. Siinä on aina uusi suru, uusi kipu ja uusi hätä. Sen vuoksi tähän työhön ei voi turtua. Tai jos mikään ei enää tunnu missään, on aika vaihtaa alaa, hän sanoo.

Raskainta on kohdata omaisten hätä silloin, kun joku läheinen on tehnyt itsemurhan. 
– Irmeli Enckell

Enckellin työpäivä alkaa aamukahdeksalta. Aamupäivät kuluvat usein palavereissa, kirjallisissa töissä ja välillä työnohjaustehtävissä. Iltapäivisin kierretään sairaalan osastoilla. Välillä rutiinit rikkoo hälytys, kun hoitohenkilökunta soittaa, että osastolla tarvitaan kiireesti pappia.

– Raskainta on kohdata omaisten hätä silloin, kun joku läheinen on tehnyt itsemurhan. Joskus myös hoitohenkilökunta on työssään joutunut äärirajoille, ja ne purkutilanteet ovat vaativia, Enckell sanoo.

Sairaalapappi tosiaan on pappi myös lääkäreille ja muulle hoitohenkilökunnalle.

– Kun ihmiset näkevät papin tunnukset, heillä usein herää tarve jutella. Riittää, että pappi on vain läsnä, Enckell sanoo.

Sairaalapapin tärkein työkalu on pieni salkku, jossa on ehtoollisaineet.

Sairaalapapin tärkein työkalu on pieni salkku, jossa on ehtoollisaineet.

Sairaalapappi ei kysy potilaan vakaumusta

Vantaalla ensimmäinen sairaalateologi aloitti työnsä neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin pappeja oli vain yksi, nyt heitä on neljä. Nykyinen johtava sairaalapastori Pirjo Vatanen aloitti työnsä Vantaalla vuonna 1985. Hän korostaa, että sielunhoito on ennen kaikkea hengellistä työtä.

Sairaalapapit eivät istu käännyttämässä kuolinvuoteella makaavia ihmisiä, vaan heitä tuetaan heidän omista lähtökohdistaan käsin.

– Sielunhoito on luottamuksellista keskustelua ihmiselle tärkeistä asioista. Siihen voi kuulua myös rukoushetki tai ehtoollisenvietto. Sielunhoito kuuluu peittelemättömästi kirkon ydintehtävään. Sairaalasielunhoidossa korostuu ihmisen hengellinen ja eksistentiaalinen tukeminen kaikissa kohtaamisissa, ja etenkin saattohoitotilanteessa, Vatanen sanoo.

Sairaalapapit eivät istu käännyttämässä kuolinvuoteella makaavia ihmisiä, vaan heitä tuetaan heidän omista lähtökohdistaan käsin.

– Sairaalapappi tulee luo pyydettäessä, eikä hän kysele ihmisen vakaumusta. Pappi on tukena ja jakamassa tilannetta, Vatanen sanoo.

Yhteistyö valtion ja kuntien kanssa toimii hyvin

Sairaalasielunhoidon erityiskoulutus kestää kolme vuotta. Kuka tahansa ei pääse sairaalapapiksi, vaan jo rekrytointivaiheessa on läpäistävä soveltuvuustestit.

– Koulutuksen ideana on, että opiskeltava materiaali integroituu omaan käytännön työhön. Sairaalapapin koulutukseen sisältyy nykyisellään myös psykoterapiakoulutukseen vaadittava orientoiva opintokokonaisuus. Monet sairaalapapit hankkivat lisävälineitä työhönsä kouluttautumalla jossakin vaiheessa myös psykoterapeuteiksi, Pirjo Vatanen sanoo.

Papit seuraavat tarkasti yhteiskunnassa käytävää keskustelua, jossa aika ajoin nousee esiin kysymys kirkon asemasta kouluissa, puolustusvoimissa tai vaikkapa vankiloissa.

Sairaalapapit kohtaavat työkseen kärsimystä ja kipua. – Perinteisen ristin teologian mukaisesti ajattelen, että Jumala on erityisen lähellä ja mukana jokaisen ihmisen kärsimyksessä, sanoo johtava sairaalapastori Pirjo Vatanen.

Sairaalapapit kohtaavat työkseen kärsimystä ja kipua. – Perinteisen ristin teologian mukaisesti ajattelen, että Jumala on erityisen lähellä ja mukana jokaisen ihmisen kärsimyksessä, sanoo johtava sairaalapastori Pirjo Vatanen.

– Sairaalasielunhoito on tunnustettua, ja hengellisen tuen asiantuntemus ja merkitys hoitotyössä todetaan myös sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuoltoa koskevissa suosituksissa. Sairaalasielunhoitotyötä määrittävät yhteistyösopimukset ja lainsäädäntö, etenkin uskonnonvapauslaki ja laki potilaan oikeuksista, Vatanen sanoo.

Vaikka sairaalapapit ovat monin tavoin kouluttautuneita, tärkeää on olla pappi.

– Pappi on nimenomaan hengellisen elämänalueen asiantuntija. Sielunhoitotilanteessa lähtökohta on, että siinä kahden ihmisen lisäksi on myös kolmas taho, eli Jumala on läsnä. Perinteisen ristin teologian mukaisesti ajattelen, että Jumala on erityisen lähellä ja mukana jokaisen ihmisen kärsimyksessä, Vatanen sanoo.

”Tässä ollaan papin työn ja evankeliumin juurilla”

Toisinaan Irmeli Enckell tulee töihin junalla mukanaan pyörä, jolla hän työpäivän jälkeen polkee kotiin.

– Työmatka on niin pitkä, että vain toiseen suuntaan jaksaa pyöräillä. Työssä jaksamisen kannalta liikunta on ensiarvoisen tärkeää. Sen lisäksi oma perhe ja läheiset tuovat työn vastapainoksi arkeen täysin toisen todellisuuden, hän sanoo.

On voimia vievää kannatella toista ihmistä, mutta samalla siinä myös saa paljon, kun näkee, miten toisten taakka kevenee. – Irmeli Enckell

Sairaalapapin hommia Enckell ei vaihtaisi pois.

– Alun perinkin halusin sielunhoitotyöhön siksi, että tässä ollaan niin papin työn ja evankeliumin juurilla. On voimia vievää kannatella toista ihmistä, mutta samalla siinä myös saa paljon, kun näkee, miten toisten taakka kevenee, Enckell sanoo.

Ja aina ei edes ole niin vakavaa.

– Tässä työssä myös nauretaan paljon. Vaikeassakin tilanteessa jokin sairaalapotilaan muisto saattaa naurattaa, ja toisinaan on hienoa olla mukana ilossa, kun hoito onkin tehonnut, ja potilas on saanut lisää elinpäiviä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi