null Ylen uudessa Papisto-sarjassa mukana oleva Elina Koivisto haluaa murtaa pappeihin liittyviä ennakkoluuloja – ”Vieläkin usein oletetaan tyypillisen papin olevan vanha ja jäykkä mies” 

– Kun luopuu täydellisyyden tavoittelusta, voi alkaa enemmän etsiä itseään ja omaa sisintään. Koen vahvasti, että se on Jumalan johdatuksessa olemista, Elina Koivisto sanoo.

– Kun luopuu täydellisyyden tavoittelusta, voi alkaa enemmän etsiä itseään ja omaa sisintään. Koen vahvasti, että se on Jumalan johdatuksessa olemista, Elina Koivisto sanoo.

Ylen uudessa Papisto-sarjassa mukana oleva Elina Koivisto haluaa murtaa pappeihin liittyviä ennakkoluuloja – ”Vieläkin usein oletetaan tyypillisen papin olevan vanha ja jäykkä mies” 

Koivistolle on merkityksellistä tehdä papin työtä juuri naisena.

Televisiossa alkaa nyt joulukuussa Papisto-sarja, jossa neljä pappia eri puolilta Suomea esittelee työtään ja siviilielämäänsä. Pääkaupunkiseudulta ohjelmassa nähdään Elina Koivisto, jonka vastuulla Paavalin seurakunnassa ovat etenkin naisten asiat.

– Sarjan tarkoituksena on tuoda esiin oikeampaa kuvaa siitä, mitä nykyajan pappeus ja luterilainen kirkko ovat. Vieläkin usein oletetaan tyypillisen papin olevan vanha ja jäykkä mies. Sarjaan haluttiin erilaisia pappeja.

– Minä olen aika eläväinen ja naisellinen pappi, ja siksi olin tekijöiden mielestä sopivasti pappistereotypiaa vastaan, Koivisto kertoo.

Koiviston mielestä naisellisuus näkyy ulospäin hänen kevyestä meikistään ja pitkistä hiuksistaan. Hän ei myöskään halua pukeutua mihinkään ”sukupuolettomaan vuokkopukuun”, joka peittää kaikki muodot. Vuokko-puku oli pappina toimivien naisten ensimmäinen työasu.

– Uskallan olla naisellinen ja muodokas nainen. Minun ei tarvitse olla pelkissä mustissa jakkupuvuissa, että olisin uskottava. Uskottavuus tulee ihan jostain muusta kuin miesmäisen tyylin matkimisesta.

Varsinaista esikuvaa papin työhön Koivistolla ei ole, mutta pappi-isäänsä hän ihailee. Toisaalta, niin paljon kuin tytär on isältään oppinutkin, hänelle itselleen on merkittävää tehdä papin työtä juuri naisena.

– Minulla on ympärilläni miespappilegioona! Isäni on pappi, appiukkoni oli pappi, aviomieheni on pappi ja kaksi kummisetääni on pappeja. Juuri tämän takia olen halunnut mennä vähän niin kuin omaa reittiäni. Minulle ”naispappi” ei ole haukkumasana, vaan päinvastoin, se on minulle tärkeä sana.

Oppivuosi Luulajassa

Elina Koiviston osuutta Papisto-sarjaan kuvattiin muun muassa Puhkea kukkaan -konferenssissa. Koiviston organisoiman Puhkea kukkaan -toiminnan tavoitteena on voimauttaa varsinkin ruuhkavuosia eläviä naisia.

– Naisilla on vielä kannettavanaan paljon kateutta, häpeää ja kaikenlaisia esteitä, vaikka olemme tosi koulutettua väkeä. Me naiset olemme monella tavalla tosi huippuja. Silti monet naiset eivät koe sisäisesti, että he olisivat riittäviä.

Papisto-sarjassa esiintyvät Elina Koivisto (vas.), Harri Henttinen, Mari Valjakka ja Tarvo Laakso.

Papisto-sarjassa esiintyvät Elina Koivisto (vas.), Harri Henttinen, Mari Valjakka ja Tarvo Laakso.

Nuorena Koivisto oli kympin tyttö ja vaati itseltään paljon. Avioiduttuaan ja saatuaan ensimmäisen lapsensa Koivisto muutti perheineen Ruotsiin. Äitiys ja vieraalla kielellä toimiminen vieraassa kulttuurissa haastoivat. Koiviston mukaan hänen oma kukkaan puhkeamisensa alkoi siitä.

– Jouduin Luulajassa työskennellessäni luopumaan perfektionismista ja hyväksymään omaa epätäydellisyyttäni. Kun luopuu täydellisyyden tavoittelusta, voi alkaa enemmän etsiä itseään ja omaa sisintään. Koen vahvasti, että se on Jumalan johdatuksessa olemista.

Tärkein työtehtävä

Televisiosarjaan osallistumisestaan Elina Koivisto on niin ylpeä, että se menee kaiken muun tähänastisen työhön liittyvän ohi.

– Papisto-sarjaan osallistuminen on tärkein työtehtäväni koko 23-vuotisella urallani. Avaan oman elämäni haavoittuvana ihmisenä. Olen sarjassa hyvin paljaana. Päästän ihmiset historiaani ja nykyisyyteeni ja saan olla sitä kautta kertomassa Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta.

Kolme muuta Papisto-sarjassa esiintyvää pappia ovat saamelaisten pappi Mari Valjakka Ivalosta, meikkaava kirkkoherra Harri Henttinen Vesilahdelta ja seniori-ikäinen rokkipappi Tarvo Laakso Tampereelta.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi