Mielipide: Emme saaneet apua Terhokodin kotisairaalasta monisairaan nuoren hoitoon

Mielipide: Emme saaneet apua Terhokodin kotisairaalasta monisairaan nuoren hoitoon

Viime aikoina on keskusteltu paljon Terhokodin jatkosta, asemasta ja saattohoidon laadusta.

Valitettavasti meillä on erittäin huono kokemus monisairaan nuoren hoidosta niin Terhokodin kotisairaalan kuin Meilahden erikoissairaanhoidon osalta monen vuoden ajalta. Kummassakaan paikassa ei ole nuoriin liittyvää erityisosaamista eikä perhettä huomioida mitenkään. Lääkäri uhkasi lastamme jopa poliisilla, kun kännykkä oli jäänyt auki. Hoitoa ei tehdä yhteistyössä potilaan kanssa eikä toimenpiteitä perustella.

Henkilökunta on väsynyt ja ylikuormittunut. Vaikuttaa siltä, että potilaat ovat organisaatiota varten eikä päinvastoin, ja työyhteisön hierarkia on vanhanaikainen.

Olimme päivittäin yhteydessä kotisairaalaan, ja hoitajia kävi useita päivässä. Lääkärinkin piti tulla kotiin, mutta he peruivat sen. Olimme todella yksin asian kanssa.

Päivystykseen lähdimme liian myöhään. Huonostihan lapselle lopulta kävi, vaikka itse perussairaus oli parempi kuin vuosiin. Meillä olisi nyt helpompaa, jos olisimme edes yrittäneet lähteä päivystykseen aiemmin. – Tietenkään ei ole takeita, että lapsemme olisi elänyt sen kauemmin.

Toivoisin, että sairaalapapit eivät nojaisi liikaa lääkäreihin toivottomuudesta huolimatta.

Tavallaan nuoret ovat sairaalamaailmassa väliinputoajia. He eivät kuulu Lastensairaalaan, mutta eivät oikeastaan aikuistenkaan maailmaan. Pienen helpotuksen toi se, että sairaalapappi taikoi seurakunnasta vapaaehtoisen nuorisotyöntekijän, joka kävi tapaamassa lastamme. Hänellä oli siis edes yksi nuorten maailmaa lähellä oleva ihminen puolen vuoden sairaalajakson aikana.

Toivoisin lisäksi, että sairaalapapit olisivat aina elämän puolestapuhujia eivätkä nojaisi liikaa lääkäreihin toivottomuudesta huolimatta. Kuka jaksaa taistella, jos kaikki muistuttavat siitä, kuinka toivoton tapaus on?

Toivoa ei pidä koskaan menettää, ainakaan nuoren ihmisen kohdalla. Eikö hänelle voi kertoa, että häntä autetaan kaikin tavoin, sen sijaan että toistetaan, ettei mitään ole enää tehtävissä?

Surullinen äiti

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi