Mielipide: En saa valita arkkipiispaa, en tunne seurakuntavaaliehdokkaita enkä seurakuntaani juuri muutenkaan – miksi äänestäisin?
Sain seurakunnaltani harvinaisen kirjeen, jollainen tulee kerran neljässä vuodessa. Siihen yhteydenpito omaan seurakuntaani on jäänyt, vaikka olen ollut Helsingissä 56 vuoden aikana viiden eri seurakunnan jäsen. Kaltaisiani äänettömiä kirkollisveronveronmaksajia on paljon, ehkä jopa enemmistö seurakuntien jäsenistä.
Vaalikirjeen saatuani aloin ihmetellä, miksi taas äänestäisin. En tiedä, mitä seurakuntaneuvosto ja kirkkovaltuusto tekevät tai miten kirkkoa hallitaan. Arkkipiispaa en ainakaan pääse valitsemaan.
En tunne taaskaan yhtään ehdokasta. Edes puoluekanta ei käy selville. Ilman vaalikonetta on mahdotonta löytää sopivaa ehdokasta. Vaalikoneen kysymyksetkin ovat niin kummallisia, että niistä tulee väistämättä mieleen vihreän liikkeen vaalipropaganda.
Kristillisen kodin kasvattina en ole kuitenkaan hennonut luopua uskostani. Ajattelen, että sen kautta on tullut ja tulee kaikki muukin hyvä maailmaan.
Kirkon tulisi mielestäni keskittyä yhteisöllisyyden lisäämiseen seurakunnissa ja huolehtia niistäkin, jotka eivät ole aina käsi ojossa almuja kerjäämässä.
Erkki Vanhanen
Eläkeläinen, Helsinki
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kommentti: Ehdokaslistojen sekavuus syö äänestyshaluja
PuheenvuorotSeurakuntavaaleissa äänestäjä joutuu perehtymään ehdokaslistojen viidakkoon, jossa samoja asioita voidaan ajaa eri nimien alla. Sekavuus ei lopulta palvele ketään.