null Mielipide: Lähetysseuran työ Thaimaassa jatkuu

Puheenvuorot

Mielipide: Lähetysseuran työ Thaimaassa jatkuu

Kirkko ja kaupunki -lehdessä (K&k 22.2.) julkaistussa jutussa mainitaan virheellisesti, että Suomen Lähetysseura olisi sulkemassa Thaimaan-toimistonsa. Syynä toimiston sulkemiseen jutussa mainittiin Suomen kehitysyhteistyöleikkaukset. Lehdessä jutun otsikko on Kiitollisina.

Näin ei ole, vaan Lähetysseuran 45 vuotta kestänyt työ Thaimaassa jatkuu. Maassa työskentelee tällä hetkellä seitsemän Lähetysseuran työntekijää. Lähetysseura tukee paikallisen pienen kirkon kehittämistä, jotta kirkon työntekijät ja vapaaehtoiset voivat toimia entistä paremmin evankeliumin välittämiseksi ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukemiseksi. Lisäksi työtä tehdään ihmiskaupan vastaisen järjestön kanssa.

Vuodesta 2024 alkaen koko Lähetysseuran Aasian työtä on johdettu Thaimaan Bangkokista käsin. Alueen työtä vahvistetaan myös perustamalla maatoimisto Kambodžaan. Koko Aasian alueella työskentelee 20 Lähetysseuran työntekijää neljässä maassa. Myanmarin työtä tehdään maan vaikeiden olosuhteiden vuoksi Thaimaasta käsin. Yhteistyötä tehdään yhteensä 26 paikallisen kirkon tai kristillisen järjestön kanssa.

Suomen kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun kohdistamat leikkaukset ovat valitettavia, mutta ulkoministeriön tukema Lähetysseuran kehitysyhteistyöohjelma jatkuu kuitenkin normaalisti lukuisissa maissa, eikä siihen kohdistu leikkauksia. Lähetysseuralla ei kuitenkaan ole ulkoministeriön rahoittamaa työtä Thaimaassa, vaan Thaimaan työn rahoittavat seurakunnat ja yksityiset lahjoittajat.

Tero Massa

Aasian aluejohtaja

Suomen Lähetysseura

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.