Rauli Virtanen ja Marjut Mulari pitivät Kirkko ja kaupungin pyynnöstä kiitollisuuspäiväkirjaa.
Hyvät kuskit, taloyhtiön pyykkitupa, kaunis talvipäivä – toimittaja Rauli Virtanen ja oppilaitospappi Marjut Mulari kertovat arkensa kiitollisuudenaiheista
Toimittaja Rauli Virtanen ja oppilaitospappi Marjut Mulari kirjasivat tammikuussa asioita, joista he ovat kiitollisia. He ilahtuivat ihmisistä, jotka toimivat toisten hyväksi tai saavat osaamisellaan arjen luistamaan.
Tammikuun alussa toimittaja Rauli Virtanen oli Thaimaassa. Hän oli tekemässä kuvareportaasia Bangkokin suurimmasta slummista Khlong Toeista ja tapasi siellä ihmisiä, jotka tekevät pyyteettömästi työtä alueen asukkaiden hyväksi: useita kouluja perustaneen papin ja katukeittiössään ahertavan huippukokin.
Kolmisen viikkoa myöhemmin Virtanen seisoi Helsingissä Kansallisoopperan Alminsalin näyttämöllä televisiokameroiden ja parhaisiinsa pynttäytyneen mediaväen edessä. Hänellä oli käsissään Kultainen Venla -patsas, joka myönnettiin hänelle elämäntyöstä.
– Kenestäpä sellainen huomio ei tuntuisi hyvältä. Mutta ihan yhtä lämmittävää on ollut se, miten paljon sain yleisöltä palautetta sen jälkeen. Minulla on somessa yli 50 000 seuraajaa eri kanavilla, joten yksi päivä meni siihen, kun naputtelin onnitteluihin tykkää, tykkää, tykkää, Virtanen kertoo.
Haastattelupäivänä espoolaisessa kauppakeskuksessa moni tunnistaa hänet, moikkaa tai kääntyy katsomaan perään. Jotkut pysähtyvät juttusillekin.
En voi kuvitellakaan, että lakkaisin seuraamasta sitä, mitä tutuissa maissa ja tutuille ihmisille tapahtuu.
75-vuotiaalla Virtasella on takanaan yli viidenkymmenen vuoden ura ulkomaantoimittajana. Hän on tehnyt juttuja niin televisioon kuin lehtiinkin erityisesti maailman kriisialueilta ja kehittyvistä maista. Eläkepäiviä hän ei ole malttanut jäädä viettämään vieläkään.
– Jatkan niin kauan kuin joku on kiinnostunut siitä, mitä teen tai jaan – olivat ne sitten televisiodokumentteja, valokuvanäyttelyitä tai somepostauksia. Mutta on minun ollut pakko hiljentää työtahtia. Kaikkeen ei enää tarvitse lähteä.
– Siinä mielessä olen menneisyyden vanki, että en voi kuvitellakaan, että lakkaisin seuraamasta sitä, mitä tutuissa maissa ja tutuille ihmisille tapahtuu.
Viime aikoina Virtanen on siivonnut arkistojaan. Hän on kuskannut kirjoja kierrätykseen ja miettinyt, mitä tehdä valtavalle määrälle videokasetteja, jotka hänelle on juttumatkoilta jäänyt.
– Todennäköisesti vain luovun niistä. Olen realisti ja tiedän, että eipä edesmenneiden kollegojenkaan arkistoja kukaan kaipaa eikä heidän töitään enää näytetä.
Toimittaja Rauli Virtanen on käynyt kaikissa maailman maissa, useimmissa työnsä puolesta. – Me rikkaissa maissa olemme onnekkaita. Meillä on passi ja meidän on helppo liikkua. Monen maan kansalaiset eivät pääse passillaan yhtään mihinkään, hän muistuttaa.
Vietnamista Ukrainaan
Ensimmäinen konflikti, josta Rauli Virtanen kirjeenvaihtajana raportoi, oli Vietnamin sota. Vuosi oli 1972. Viisikymmentä vuotta myöhemmin, keväällä 2022 Virtanen matkusti Ukrainaan. Väliin on mahtunut lukuisia sotia, sisällissotia, kansannousuja ja vallankaappauksia, joista monet ovat suurelta yleisöltä unohtuneet. Virtaselta eivät. Hän on vieraillut entisillä sotatantereilla ja seurannut jälleenrakennusta ja sovinnontekoa. Hiljattain hän esimerkiksi kävi Vietnamissa ja Kambodžhassa.
– Vietnamissa on tapahtunut paljon kehitystä, ja siellä on päästy yli sodasta. Ihmiset sanovat, että he voivat antaa anteeksi amerikkalaisille, mutta eivät unohtaa. Kambodžhassa sen sijaan on edelleen synkkänä Pol Potin varjo. Kansanmurha oli niin hirvittävä, ja lähes kaikilla kambodžhalaisilla on sukulaisia ja tuttuja, jotka surmattiin. Asiaa ei ole käyty kunnolla läpi, eikä siitä puhuta riittävästi esimerkiksi kouluissa.
Viime kuukausina Virtanen on seurannut järkyttyneenä uutisia Gazasta ja ihmetellyt, miksi siviilien tilanteesta ollaan Suomessa niin hiljaa.
Mitä pahempi tilanne, sitä enemmän ihmiset jakavat keskenään ja pitävät huolta toisistaan.
Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Täällä Rauli Virtanen (WSOY) Virtanen kertoo kuvin ja sanoin paitsi konflikteista ja niiden jäljistä myös luonnonkatastrofeista, köyhyydestä, nälästä ja ympäristötuhoista. Maailma näyttää aika synkältä paikalta.
– No joo. Usko ihmiseen ja ihmisten hyvyyteen kyllä horjuu ja järkkyy aina välillä. Mutta toisaalta ihmisillä on uskomaton resilienssi vaikeissakin olosuhteissa, ja se synnyttää toivoa. Jos näkisin kaikkialla, että ihmiset luovuttavat, vaipuvat apatiaan tai ryhtyvät noudattamaan viidakon lakia, se olisi huolestuttavaa. Mutta sen sijaan yleensä käy niin, että mitä pahempi tilanne, sitä enemmän ihmiset jakavat keskenään ja pitävät huolta toisistaan, Virtanen sanoo.
– Kun näitä elinvuosia ei enää hirveän paljon ole jäljellä, viime vuosien tapahtumat ovat saaneet miettimään, että pitääkö minun tämäkin nähdä. Maailman tilaa ja jännitteitä katsoessani ajattelen joskus, että toivottavasti niiden ratkaisemiseen ei tarvita kolmatta maailmansotaa. Yritän lohduttautua sillä, että maailmanmeno ja historia ovat aina aaltoliikettä.
Virtanen lisää, että samaan aikaan kun Suomessakin varaudutaan sodan uhkaan, olisi tärkeää pitää yllä toivoa. Hän uskoo myös kansalaisaktivismin voimaan ja ihmettelee, miksi meillä niin usein unohdetaan globaali näkökulma.
– Ehkä se toivo tulee nuorista. Toisaalta olen vähän huolissani nuorten medialukutaidosta: riittääkö Tiktok? Toisaalta uskon, että nuoret ovat fiksuja, aktiivisia, innovatiivisia ja edellisiä sukupolvia kansainvälisempiä. Suomessa on tapahtunut paljon kehitystä ja suvaitsevaisuus on lisääntynyt.
Etuoikeutettu ja onnekas
Reissuilta palattuaan Rauli Virtanen on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka hyvin monet perusasiat on meillä järjestetty. Siitä on hänen mielestään syytä olla kiitollinen. Maailmalla liikkuessaankin hän muistaa oman etuoikeutetun ja onnekkaan asemansa.
– Kun näen, miten ihmiset kehittyvissä maissa kamppailevat jokapäiväisen leipänsä, työn, asunnon ja kaikkien elämän edellytysten eteen, yritän ymmärtää heidän asemaansa ja olla ylenkatsomatta ketään. Usein mietin, miltä itsestäni tuntuisi olla tuossa tilanteessa.
Moni on menettänyt kaiken, ja pystyy silti aloittamaan elämänsä alusta. Pystyisinkö itse?
Äskettäin Virtanen sai viestin afganistanilaiselta muusikolta, jonka kanssa hän on ollut kirjeenvaihdossa. Kun Taliban nousi valtaan, mies menetti ammattinsa ja toimeentulonsa ja joutui piilottamaan instrumenttinsa, jottei niitä tuhottaisi. Hän suunnitteli pitkään pakoa maasta. Nyt hän kertoi vihdoin päässeensä Iraniin.
– Moni on menettänyt kaiken, ja pystyy silti aloittamaan elämänsä alusta. Pystyisinkö itse? Saan olla kiitollinen siitä, että olen sattunut syntymään Suomessa. Olen päässyt kouluun ja minulla on ollut loistavat opettajat, jotka ovat luotsanneet journalistin työhön. Minulla on ollut myös esimiehiä, jotka ovat rohkaisseet työssä ja allekirjoittaneet matkalaskut, Virtanen sanoo.
– Ja siitäkin olen kiitollinen, ettei minulla ole vielä havaittu mitään vakavampia sairauksia. Olen selvinnyt kahdesta malariasta, yhdestä lievästä kolerasta ja verenmyrkytyksestä. Ne ovat pientä verrattuna siihen, mitä monella tähän ikään ehtineellä on ollut.
Entä sitten uhkaavat tilanteet työssä? Kai niitäkin on ollut, ja niistäkin Virtanen on selvinnyt ehjänä? Virtasen mukaan häneltä kysytään jatkuvasti, mikä on vaarallisin tilanne, johon hän on työssään joutunut. Vastaus on kuulemma aina kysyjälle pettymys.
– Liikenne. Saan olla kiitollinen niille kaikille kuskeilleni maailmalla, jotka eivät ole aiheuttaneet pahaa kolaria. Tämän tästä kohdalle osuu taksikuskeja, jotka kuultuaan minun olevan Suomesta haluavat näyttää, että osataan sitä täälläkin ajaa rallia ja formulaa. Joskus olen joutunut maksamaan lisää, jotta he ajaisivat hiljempaa.
– Enkä voi puhua oman työni vaarallisuudesta samaan aikaan kun Gazassa kuolee toimittajia, joilla ei edes ole pääsyä pois tulen alta. On myös maita, joissa toimittajat uhmaavat diktaattoreita, huumekauppiaita, korruptoituneita johtajia tai mafiaa. He tekevät oikeasti vaarallista työtä.
Rauli Virtasen päiväkirja – Tapaamisia Thaimaassa
Perjantai
Palaan vajaan vuoden tauon jälkeen Bangkokin vanhimpaan ja suurimpaan slummiin Khlong Toeihin. Tänne amerikkalainen pappi isä Joe tuli yli viisikymmentä vuotta sitten auttamaan köyhiä lapsia. Kiitos ja kunnioitus hänelle.
Lauantai
Toinen vierailupäivä Khlong Toein slummissa, jossa monet ihmiset pelkäävät häätöä, jos grynderit saavat tahtonsa lävitse. Tapaan kokki Chef Gaan, joka työskenteli vuosia ulkomailla eri ravintoloissa. Sitten hän palasi kotislummiinsa pitämään pientä halparuuan katukeittiötä. Kun kysyn, mikä on hänen uudenvuoden toiveensa, hän sanoo, ettei toivo mitään itselleen vaan ainoastaan terveyttä ja hyvinvointia slummin asukkaille. Ihailtava asenne lämmittää minua.
Sunnuntai
Näen taksin ikkunasta, kuinka maasturi törmää mopoon ja mopon kyydissä olleet nainen ja lapsi kaatuvat katuun. Kukaan ei kuole, mutta onnettomuus on esimerkki siitä, kuinka me kaikki olemme liikenteen armoilla. Vuodenvaihteen liikenteessä Thaimaassa kuoli 411 ihmistä ja yli 18 000 loukkaantui. Olen matkoillani nähnyt paljon erilaisia liikennekulttuureja, ja olen kiitollinen hyvistä autonkuljettajista.
Maanantai
Jatkan intensiivistä Gazan tilanteen seurantaa mediassa ja somessa. Hamasin hirvittävän terroriteon jälkeen Israelin täysin kohtuuton kosto jatkuu. Tuhannet lapset kuolevat ja Gaza tuhoutuu. Murehdin läntisen maailman soveltamia kaksoisstandardeja Ukrainan ja Gazan suhteen ja sitä, miksi me journalistit osoitamme niin vähän tukea kollegoillemme Gazassa, jossa useita kymmeniä journalisteja on jo kuollut.
Keskiviikko
Kirjoituspäivä. Aiheena on amerikanruotsalainen Vietnamin sodan veteraani Bob Anderson, joka sairastui sodan jälkeen Agent Orange -kasvimyrkyn aiheuttamaan syöpään ja on nyt sädehoidossa. Tapasin hänet joulukuussa Mekong-joella Laosissa, jonne hän palasi hyvittämään huonoa omaatuntoaan ja osoittamaan kiitollisuuttaan hyväntekeväisyydellä. Anderson johtaa projektia, joka toimittaa veneillä lastenkirjoja kaukaisiin jokivarren kyliin.
Torstai
Tapaan yli 50 maassa kehitysyhteistyötä tehneen Suomen Lähetysseuran Olli Pitkäsen. Sain häneltä vaihtarina hänen kirjansa Lumi ja savanni. Suosittelen. Olli on kertonut siitä hyvästä työstä, mitä he ovat tehneet muun muassa sotilastyrannian Myanmarissa. Onneksi Ollilla riittää vielä töitä Ukrainassa ja Afrikassa.
Juttua korjattu 27.2. klo 11.07: Poistettu virheellinen tieto Lähetysseuran Thaimaan toimiston sulkemisesta kehitysyhteistyöleikkauksien vuoksi. Lähetysseuran työ Thaimaassa jatkuu. Lue lisää täältä.
Oppilaitospappi Marjut Mulari on myös vastavalittu kirkolliskokousedustaja. Hänet tunnetaan sosiaalisessa mediassa Pastori Maikkina. – Haluan lietsoa toivoa, hän sanoo.
Arki pyöri
Aika lailla perusviikko, arvioi oppilaitospappi Marjut Mulari muistellessaan tammikuista viikkoa, jonka ajan hän kirjasi kiitollisuudenaiheitaan.
– Arki pyöri niin kuin se nyt pyörii. Ja toisaalta kaikenlaista sattui ja tapahtui: mikro hajosi ja makaronilaatikko muumioitui sen sisällä.
Mulari huomasi, että päiväkirjan pitäminen tuntui välillä hankalalta.
– Se ei johtunut siitä, että minun olisi vaikea keksiä asioita, joista olen kiitollinen. Enemmänkin tuntui siltä, että nämä ovat niin tavallisia asioita, joten ovatko ne ihan tylsiä. Mutta toisaalta koska elämässäni on välillä ollut kovia paikkoja, nykyinen tylsä, tavallinen arki on suuri kiitollisuuden aihe.
– Saati sitten, millaista maanpäällistä helvettiä monet ihmiset käyvät Suomessa ja maailmalla läpi. Minä saan peitellä lapseni turvalliseen paikkaan nukkumaan.
Mitä enemmän elämään tuo hengellistä sisältöä, sitä kohtuullisemmin kaipaa maallista.
Mulari lisää, että hän yrittää olla kiitollinen myös siitä aineellisesta hyvästä, jota hänellä jo on, ja olla tavoittelematta sitä lisää.
– Silloin kiitollisuudesta seuraa se, että pyrin kohtuullisuuteen. Syön kasvispainotteisesti, liikun kävellen ja pyörällä, ja meidän perheemme asuu tiiviisti.
– Paaston aikana minulla on ollut tapana lisätä elämääni jotakin hengellisesti hyvää tekevää, kuten Raamatun lukemista ja messussa käymistä. Mitä enemmän elämään tuo hengellistä sisältöä, sitä kohtuullisemmin kaipaa maallista.
Oikeudet saattaa menettää
Henkisen hyvinvoinnin taikasana – sellainen kiitollisuus tuntuu nykyään olevan. Netti ja sosiaalinen media ovat tulvillaan vähän naiivejakin mietelauseita kiitollisuuden mullistavasta voimasta. Elämäntaitovalmentajien lisäksi kiitollisuutta hehkuttavat myös mielenterveyden asiantuntijat.
Marjut Mulari sanoo, että hän on vähän allerginen kaikenlaiselle kiitollisuushöttöpuheelle.
– On paljon sellaista tuputusta, että kun teet kiitollisuusharjoituksia, sinusta tulee parempi ihminen. Oikeasti sillä tarkoitetaan sitä, että olet parempi ja tuottavampi työntekijä ja pysyt siellä lokerossasi. Silloin kiitollisuutta käytetään väärin ihmisten hiljentämiseen ja alistamiseen.
– Julkisessa keskustelussa esimerkiksi opiskelijoita käsketään olemaan kiitollisia, koska heillä on ilmainen koulutus ja opintotuki. Totta kai olin itsekin opiskelijana kiitollinen saamastani mahdollisuudesta, varsinkin kun tulen suvusta, jossa olen ensimmäisiä maisteriksi opiskelleita. Silti minusta on väärin, että kun opiskelijat ilmaisevat huolta omasta toimeentulostaan, heidät yritetään hiljentää vaatimalla kiitollisuutta.
Ihmisoikeusasioissa jonkinlainen tyytymättömyys vallitseviin oloihin ja epäkohtiin on hyväksi.
Monet sellaiset asiat, joista Mulari on elämässään kiitollinen, eivät ole itsestäänselvyyksiä. Esimerkiksi yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tai pappisviran avaaminen naisille eivät ole tulleet itsestään, vaan ovat vaatineet aikoinaan kovaa työtä.
– Olen molemmista superkiitollinen. Pappisvirka on elämäni suurimpia asioita. Mutta jos tämäntyyppisiin kiitollisuudenaiheisiin jää vain lillumaan, ne voidaan ottaa pois. Samaan aikaan, kun on kiitollinen erilaisista oikeuksista, pitää jatkuvasti tehdä töitä sen eteen, että ne myös säilyvät. Ihmisoikeusasioissa jonkinlainen tyytymättömyys vallitseviin oloihin ja epäkohtiin on hyväksi.
Kiitollisuus Jumalalle pysyy
Kiitollisuutta on Marjut Mularin mielestä kahta lajia. On kiitollisuutta rakkaimmista ihmisistä, terveydestä, työstä, aineellisesta hyvästä ja kaikenlaisista oikeuksista. Ne saattaa kuitenkin menettää milloin tahansa. On myös sellaista kiitollisuutta, jonka kohde pysyy.
– Hengellinen kiitollisuus on koko elämän perusta. Se on kiitollisuutta Jumalalle siitä, että hän on luonut minut ja pelastanut minut ja antaa minun elämälleni joka päivä merkityksen. Ne ovat asioita, jotka olen saanut ilmaiseksi, voimatta itse tehdä mitään niiden eteen, Mulari sanoo.
Jumala on luvannut olla juuri siellä, missä olemme kaikkein heikoimmillamme.
Hän on huomannut, että vastoinkäymiset ja menetykset eivät horjuta kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Päinvastoin.
– Kun olen menettänyt jotakin suurta tai se on ollut uhattuna, en tiedä, miten olisin selvinnyt ilman kiitollisuutta Jumalalle. Jumala on luvannut olla juuri siellä, missä olemme kaikkein heikoimmillamme, henkisten tai ihan konkreettisten raunioiden alla. Sieltä olen itsekin hänet löytänyt.
Huominen voi olla parempi
Marjut Mularin työhuoneessa Haaga-Helian Pasilan kampuksella on nojatuoleja, nenäliinoja ja ovi, jonka saa kiinni. Oppilaitospapin juttusille voi tulla jokainen, joka kaipaa kuulijaa.
Mularin mukaan monet opiskelijat kokevat tulevaisuutensa arvaamattomaksi. Maailmantilanne on epävakaa, ilmastokriisi näyttää pysäyttämättömältä. Työpaikasta tai toimeentulosta ei voi olla varma. Korona-ajan ja eristyksen jäljet näkyvät yksinäisyytenä ja siinä, että yhteisöön kiinnittyminen voi olla vaikeaa.
Jos menettää toivon, menettää kaiken.
– Tulevaisuuden haasteet ovat niin isoja, että niitä on vaikea ymmärtää, ja samaan aikaan leikkauksilla heikennetään opiskelijoiden arjen perusedellytyksiä. Paljon on puhuttu siitä, että nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat johtuvat elämän merkityksellisyyden katoamisesta. Minun mielestäni on tehtyjen poliittisten valintojen seurausta, että osa nuorista kokee, että heidän elämällään ei ole väliä. Mutta niitä valintoja voidaan vielä yhdessä korjata, Mulari sanoo.
– Haluan lietsoa toivoa. Jos menettää toivon, menettää kaiken. Oikeastaan toivo on tavallaan sama asia kuin hengellinen kiitollisuus: jos sitä ei ole, ja ripustautuu vain maallisiin kiitollisuudenaiheisiin, ne eivät välttämättä kanna kovin pitkälle. Pitää olla jonkinlainen ajatus siitä, että huominen voi olla parempi ja tässä arvaamattomaksi muuttuneessa maailmassa voi löytää oman paikkansa.
Marjut Mularin päiväkirja – Hyvää arkea
Maanantai
Olen kiitollinen taloyhtiömme pyykkituvasta. Pesen aina maanantaiaamuisin ennen töihin lähtöä kaksi isoa koneellista pyykkiä ja ripustan ne onnellisena suureen kuivaushuoneeseen pienen kotimme olohuoneen sijaan. Meillä ei ole lainkaan omaa pyykinpesukonetta, enkä ole sellaista kaivannutkaan. Pyykkitupa on minulle kuin ihanneyhteiskunta pienoiskoossa: yhteisesti ylläpidetty elämän perusasioiden tarjoaja ja itsensä toteuttamisen mahdollistaja.
Tiistai
Tänään olen kliseisen kiitollinen siitä, mistä jouduin – onneksi väliaikaisesti – luopumaan. Integroidun mikromme ovi hajosi, ja lukkojen taakse jäi iso lautasellinen makaronilaatikkoa. Huoltotyöntekijä pääsee vasta perjantaina. Luojan kiitos makaronilaatikko on vegaanista, niin se ei välttämättä kävele itse vastaan, kun mikron ovi saadaan vihdoin auki.
Keskiviikko
Kiitän työystävistä. Papin työ on usein aika yksinäistä puurtamista, ja jossain määrin se sopii minulle. Silti työssä parasta ovat kollegat. Oppilaitospappina saan vieläpä nauttia eri alojen ammattilaisten, kuten psykologien kanssa työskentelystä. Edustan sitä koulukuntaa, joka mielellään tutustuu ja jopa ystävystyy työkavereiden kanssa. Heidän kanssaan viettää kuitenkin suuren osan hereilläoloajastaan, joten miksi ei tekisi siitä hauskaa.
Torstai
Kiitän pienistä hyvistä teoista. Vietän torstaipäivät usein Haagan kampuksella, jossa tapanani on istua lounasaikaan ruokalassa. Olen kiinnittänyt huomiota kampuksen henkilökunnan pieneen tapaan, joka toistuu ruokalassa joka kerta riippumatta siitä, millä kokoonpanolla istutaan: se, joka on syönyt ensimmäisenä, hakee kaikille halukkaille kahvia. Pienen pieni hyvä teko, joka päivästä toiseen toistuessaan kasvaa paljon kokoaan suuremmaksi.
Perjantai
Tänään kiitän toisten ihmisten ammattitaidosta. Mikron korjaajan, joka sai arkeani helpottavan laitteen taas toimimaan. Kustannustoimittajan, jolta sain keväällä julkaistavan kirjani raakaversion taidokkaasti editoituna ja viisaasti kommentoituna. Lumiauraajan. Bussikuskin. Päiväkodin ja koulun aikuisten. Miten paljon ihmiset osaavatkin sellaista, jonka kanssa itse olisin aivan sormi suussa.
Lauantai
Tällaisena päivänä ei voi olla olematta kiitollinen talvesta. En ole erityisen talvi-ihminen, ja useimmiten Helsingin talvi saa minut lähinnä vakavasti harkitsemaan asuinpaikkavalintaani. Mutta tänään oli niin kaunista, raikasta ja aurinkoista, lumi kuin tomusokeria, lapset onnellisia. Huomaan järkytyksekseni haaveilevani hiihtämisestä.
Sunnuntai
Arkena lempihetkiäni on, kun käyn herättämässä lapset käpertymällä viereen hipsuttamaan. Viikonloppuisin parasta on, kun lapset puolestaan tulevat herättämään meidät. He leikkivät, että peiton alla on kahvila, ja tarjoavat meille ”aamukahvit” sänkyyn. Mielikuvitusaamukahveja lämpimässä sängyssä unenpörröisten lasten kanssa juodessani tunnen pakahduttavaa kiitollisuutta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Usko tai älä, kristinuskon ydinasiat mahtuvat Tiktok-videoon – Pastori Maikki hyödyntää tiivistämisen armolahjaansa Kirkko ja kaupungin uudessa sarjassa
HengellisyysJokaisen sukupolven pitää saada kuulla kristinuskon perusasioista omalla tavallaan. Marjut Mularin Usko tai älä -kirjan pohjalta syntyi myös videosarja.
