
Mielipide: Lauttasaaren seurakunnasta puuttuu rohkeus toimia yhdessä herätysliikkeiden kanssa – Kansanlähetyksen papilta suljettiin ovi
Tyrmistyneinä olemme saaneet kuulla, että Lauttasaaren seurakunnan johtoryhmä on kirkkoherra Kalle Kuusniemen johdolla päättänyt kokouksessaan 29.1.2025 evätä pastori Markus Alajoen esiintymisen kirkossa 12.2.2025 järjestettävässä tilaisuudessa, josta kerrottiin 16.1. ilmestyneessä Kirkko ja kaupunki -lehdessä ja 29.1. ilmestyneessä Lauttasaari-lehdessä.
Kansanlähetyksessä työskentelevä pastori Markus Alajoki on tehnyt vuosia työtä muslimitaustaisten ihmisten parissa Suomessa ja ulkomailla. Alajoen työkokemukselle on kysyntää, kun yritämme parantaa maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen. Ruotsista kantautuvat uutiset väkivallan lisääntymisestä maahanmuuttajien keskuudessa huolettavat meitä. Toivoisimme saavamme käytännön neuvoja vieraita kulttuureja edustavien pakolaisten kohtaamiselle.
Johtoryhmän päätöksen taustalla on Lauttasaaren seurakuntaneuvoston 14.1.2025 antama lausunto jumalanpalveluksessa kerättävistä kolehdeista. Verkkouutisessa todetaan, ettei Lauttasaaren seurakuntaneuvosto kannata neljää Kirkkohallituksen määräämää kolehtikohdetta, jotka ovat ELY, Kylväjä, SLEY ja SEKL. Perusteluna on se, että nuo kirkon lähetysjärjestöt vastustavat naispappeutta eivätkä edistä seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuutta. Kannanotto ei kuitenkaan oikeuta ovien sulkemiseen kristillisen järjestön pastorilta.
Lauttasaaren seurakunnassa on tähän mennessä korostettu kirkon avoimuutta ja matalaa kynnystä vastaanottaa erilaisia ihmisiä. Johtoryhmän päätös merkitsee sitä, etteivät kyseisten lähetysjärjestöjen edustajat ole tervetulleita vierailevina puhujina kirkkoon. Näin siitä huolimatta, että Helsingin seurakuntayhtymän toimintateemana oli äskettäin ”Rohkeasti yhdessä”. Nyt ei ole rohkeutta toimia yhteistyössä edes kaikkien herätysliikkeiden kanssa, vaikka osa seurakuntalaisista käy kiellettyjen lähetysjärjestöjen tilaisuuksissa tai tukee niitä taloudellisesti.
Vietimme tammikuussa perinteisesti ekumeenista rukousviikkoa. Sen vietossa ei ole koettu esteeksi sitä, ettei naispappeus tai samaa sukupuolta olevien vihkiminen ole sallittua kaikissa kristillisissä kirkoissa. Vaikka nämä kysymykset ovat meidänkin mielestämme tärkeitä, ne eivät voi olla kirkkoamme hajottavia tekijöitä.
Pettyneiden Lauttasaaren seurakuntalaisten puolesta
Laura Reinilä
Kirkkoherra Kuusniemi vastaa:
Seurakunta haluaa mahdollistaa kaikille ihmisille osallistumisen tilaisuuksiin
Lauttasaaren seurakunnan Kohtaamisen koti saarella -strategian mukaisesti haluamme mahdollistaa kaikille ihmisille osallistumisen tilaisuuksiimme.
Lauttasaaren seurakunta on avoin kaikille ja sitoutuu omalta osaltaan Helsingin seurakuntien yhdenvertaisuusperiaatteisiin. Pyrimme toimimaan niin, että jokainen kirkon ovista kulkeva ihminen kokee olevansa tervetullut ja osallinen katsomatta seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin.
Seurakuntaneuvoston näkemyksen mukaan mielipidekirjoituksessa mainitut järjestöt eivät toiminnallaan tue seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuutta tai hyväksy naispappeutta. Seurakunnan johtoryhmä katsoo, ettei seurakunta voi tarjota foorumia henkilöille, joiden edustamien järjestöjen arvot eivät ole linjassa seurakunnan arvojen kanssa. Päätöstä ei ole suunnattu ketään yksittäistä henkilöä kohtaan.
Teemme mielellämme yhteistyötä herätysliikkeiden kanssa ja rakennamme yhteyttä, mutta tätä emme tee tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kustannuksella. Seurakunta on avoin käymään vuoropuhelua myös kyseisten järjestöjen kanssa siitä, miten yhteistyötä voidaan tehdä jatkossa.
Luterilaisena seurakuntana emme ota kantaa siihen, miten muut kristilliset kirkot suhtautuvat naispappeuteen tai samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Nämä ovat merkittäviä keskustelunaiheita, mutta ekumeenisen rukousviikon ytimessä on ennen kaikkea Jeesuksen rukous opetuslastensa ykseyden puolesta.
Kalle Kuusniemi
Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherra
6.2. klo 13 lisätty Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherran vastaus.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

ELY vastaa seurakuntien arvosteluun: ”Emme koe olevamme minkäänlainen kirkollinen protestiliike”
AjankohtaistaEvankelinen lähetysyhdistys ELY päätyi niiden järjestöjen listalle, joille Lauttasaaren ja Paavalin seurakunnat eivät haluaisi kerätä kolehtia. Järjestö kyseenalaistaa päätöksen perustelut.