Mielipide: Meitä vapaaehtoisia ei ole yhtään ylimääräistä – ikäihmiset tarvitsevat kahviseuraa ja retkiä meren rantaan
Jäätyäni leipomotyöstä eläkkeelle en halunnut jäädä toimettomaksi. Minulla oli aikaa, ja halusin auttaa.
Aloitin vapaaehtoistyön SOS-Lapsikylän Mummun ja vaarin tuvalla Vantaalla. Päädyin Hakunilan diakoniatyön kautta iltapäiväkerhon vapaaehtoistyöntekijäksi. Kun minulle ehdotettiin lisäksi vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa, en epäröinyt.
Moni ikäihminen tarvitsee pientä apua: verhojen vaihtamista, taulujen kiinnittämistä, kaupassa käymistä. Usein riittää, että joku kuuntelee ja keskustelee. Läsnäolo ja arjen apu edistävät ikäihmisten jaksamista ja kotona pysymistä.
Olen ollut vapaaehtoistyössä myös hoitokodeissa, joissa apua tarvitaan usein sairaala- ja hammaslääkärikäynteihin. Hoitajilla ei ole mahdollisuutta irrottautua työstään useaksi tunniksi niitä varten.
Ulospääsy tekee ihmiselle hyvää. Puhetta tulee aivan eri lailla kuin laitoksessa, ja muistotkin heräävät. Olen vienyt ikäihmisiä meren rantaan, Rodopuistoon Haagaan ja kahville. He piristyvät joka kerta.
Käyn myös viikoittain kirkon yhteisessä pöydässä keskustelemassa ikäihmisten kanssa. Toivo-kahvilassa kohtaavat yksinäiset ihmiset kahvikupposen äärellä. Yksinäisyys tuntuu olevan yhä yleisempää.
Meitä vapaaehtoisia ei ole yhtään ylimääräistä. Toivon, että lisää tulee. Minulle vapaaehtoistyö on antanut enemmän kuin osasin odottaa.
Markku Heikkilä
Vapaaehtoistyöntekijä
Vantaa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kaverikoiratoiminta on eräänlaista mindfulnessia” – Auli Hynninen ja Taavi-koira käyvät säännöllisesti tapaamassa vanhuksia
Hyvä elämä”Eläimillä on vanhoihin ihmisiin usein virkistävä vaikutus”, Auli Hynninen kertoo.
