null Vanhuspalvelujen rahoituksessa on miljardin vaje, josta ei puhuta – Yhteisvastuukeräys avasi keskustelun ikäihmisten asemasta

Vantaalla asuva Marja-Leena Jutila suunnitteli aktiivisia eläkevuosia, mutta vaikea sairaus romutti haaveet. Sairastuminen toi arkeen myös taloudellista niukkuutta.

Vantaalla asuva Marja-Leena Jutila suunnitteli aktiivisia eläkevuosia, mutta vaikea sairaus romutti haaveet. Sairastuminen toi arkeen myös taloudellista niukkuutta.

Hyvä elämä

Vanhuspalvelujen rahoituksessa on miljardin vaje, josta ei puhuta – Yhteisvastuukeräys avasi keskustelun ikäihmisten asemasta

Hyvään vanhuuteen tarvitaan muutakin kuin köyhyysrajan ylittävä eläke. Suomi on vielä kaukana riittävistä ikäihmisten palveluista. Edessä on myös syvään juurtuneen ikärasismin purkaminen.

Kun vantaalainen Marja-Leena ­Jutila, 75, jäi eläkkeelle seitsemän vuotta sitten, hän odotti tulevilta vuosilta paljon. Jutila oli aktiivinen pyöräilijä, joka taittoi pyörällään jopa 30 kilometrin päivämatkoja. Hänellä oli ystäviä ja harrastuksia, joista rakkain oli näytteleminen Tikkurilan harrastajateatterissa.

Eläke ei ollut suuri, mutta kaikki viittasi siihen, että Jutilalla oli edessään monia rikkaita ­eläkevuosia. Sitten hän sairastui vakavasti.

Oireet alkoivat polvikivusta, joka levisi vähitellen koko kehoon. Tutkimuksissa kävi ilmi, että Jutila kärsii luuston haurastumista aiheuttavasta perinnöllisestä sairaudesta. Nyt kivut ovat hänen seuranaan jokaisena päivänä ja yönä.

– Ajattelin, että en jää kiikkustuoliin. Minulla oli eläkevuosien varalle paljon haaveita, mutta sairastuminen romutti ne kaikki.

Ruokaa tekisi mieli, mutta lääkkeitä on pakko syödä. Viime viikolla ostamistani lääkkeistä kallein maksoi 245 euroa. 
– Vantaalainen Marja-Leena Jutila

Sairauden vuoksi Jutila joutui muuttamaan pois Korsossa sijainneesta kodista, jossa hän oli asunut 25 vuotta. Pitkäaikaisesta kotitalosta puuttui hänelle välttämättömäksi tullut hissi. Muuton ja liikkumisvaikeuksien vuoksi moni tärkeä ystävyyssuhde on jäänyt.

Viime vuosina Jutilalle on tehty useita leikkauksia. Sairaalalaskut, terveyskeskus- ja lääkärikäyntien maksut ja lääkekulut ovat ajaneet talouden tiukille. Viimeisimmän leikkauksen jälkeen sairaalasta tuli 900 euron lasku, jota varten hän sai kaupungilta sosiaaliluoton. Jutila koki maksuohjelman armottomaksi. Vaikeimpina kuukausina hän pelkäsi ulosottoon joutumista.

Vuokra, sähkö, ruoka, lääkkeet, pyykinpesuaine ja muu kodin puhtaanapito. Kaikkeen tuohon Jutilan eläkkeen pitäisi riittää joka kuukausi. Hän on pitänyt kotinsa siistinä vaikeuksista huolimatta. Joskus hän haaveilee uuden puseron ostamisesta, mutta se sekoittaisi koko kuukauden talouden.

Kuukauden viimeisellä viikolla Jutila joutuu usein miettimään, ostaisiko lääkkeitä vai ruokaa.

– Ruokaa tekisi mieli, mutta lääkkeitä on pakko syödä. Viime viikolla ostamistani lääkkeistä kallein maksoi 245 euroa. Tiedän summan, joka sosiaaliviranomaisten mukaan pitäisi jäädä käteen päivittäistä elämistä varten. Minulle ei jää niin paljon, mutta olen pärjäillyt, Jutila sanoo.

Moni eläkeläinen ostaa välttämättömät lääkkeet lainarahalla

Helmikuussa alkanut Yhteisvastuukeräys auttaa taloudelliseen ahdinkoon joutuneita ikäihmisiä. Suhteellisesta köyhyydestä kärsivät Suomessa eniten yli 75-vuotiaat naiset, joista 27 prosenttia kuuluu pienituloisiin. Moni heistä kärsii huonosta terveydestä ja tarvitsee paljon palveluita.

Suomessa suhteellisen köyhyyden rajana pidetään yksin elävillä noin 1280 euron kuukausituloja. Puolet eläkeläisistä saa eläkettä alle 1500 euroa kuukaudessa ja neljällä kymmenestä eläke jää alle 1250 euroon kuukaudessa.

Takuueläkkeellä vähimmäiseläkkeen määräksi tulee 835 euroa kuukaudessa. Yhdessä asumistuen kanssa takuueläke riittää juuri ja juuri minimitoimeentuloon.

Eläkeiän köyhyyden taustalla on usein aikaisempi työelämän ulkopuolella oleminen esimerkiksi kotiäitiyden, pitkäaikaistyöttömyyden tai työkyvyttömyyden vuoksi. Pienen eläkkeen lisäksi köyhyyttä aiheuttavat sairastaminen ja eriarvoisuus palveluihin pääsemisessä. Terveysmenot kuten julkisen terveydenhuollon asiakasmaksut köyhdyttävät erityisesti yli 75-vuotiaita eläkeläisiä ja työkyvyttömyyseläkeläisiä.

– Eläkkeelle jäävät ihmiset voivat joutua ongelmiin, jos he eivät ole osanneet varautua ajoissa tulotason alenemiseen, Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar sanoo.

– Eläkkeelle jäävät ihmiset voivat joutua ongelmiin, jos he eivät ole osanneet varautua ajoissa tulotason alenemiseen, Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar sanoo.

Moni pienituloinen eläkeläinen turvautuu lainoihin ja pikavippeihin voidakseen hankkia välttämättömiä lääkkeitä. Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzarin mukaan ikäihmisten velkaantumisen taustalla on usein oma tai puolison sairastuminen, joka tuo elämään uusia menoja. Toista velkaantumisreittiä Pantzar kutsuu läheisriippuvaisuudeksi.

– Ikäihmiset päätyvät ottamaan lainaa ruoan tai lääkkeiden ostamiseen, koska eläke on mennyt johonkin muuhun rahareikään. Moni kantaa huolta ja vastuuta hankalaan taloudelliseen tilanteeseen joutuneista lapsista ja auttaa heitä, vaikka varaa ei olisi. Näen tällaista tosi paljon, Pantzar sanoo.

Kuten muissakin ikäryhmissä, eläkeiällä tapahtuvan velkaantumisen taustalla on usein pienituloisuus. Lainarahoituksesta on tullut helppo ratkaisu, joka on jokaisen älypuhelinta, tablettia tai tietokonetta käyttävän ulottuvilla.

Suomessa on maailman koulutetuimmat ja osaavimmat ikäihmiset,
mutta heidät nähdään pelkkänä taakkana. 
– Emeritaprofessori Marja Vaarama

Eläkkeelle jäävät ihmiset tulevat Pantzarin mukaan pääsääntöisesti hyvin toimeen, jos heillä ei ole elämiseen otettua velkaa. Nykyään yhä useammalla on. Siinä missä vanhemmat sukupolvet jäivät usein eläkkeelle velattomina, nyt eläkkeelle siirtyvä sukupolvi on Pantzarin mukaan tottunut kuluttamaan ja pyörittämään elämäänsä velkarahoituksella.

– Vastikään eläkkeelle jääneet ihmiset voivat joutua ongelmiin, jos he eivät ole osanneet varautua tulotason tuntuvaan alenemiseen. Merkittäviä säästöjä ei ole, mutta maksettavana on runsaasti aktiivisten työvuosien aikana otettuja velkoja. Tällaisia tilanteita on yhä enemmän, ja siksi moni eläkeikäinen tekee töitä taloudellisista syistä.

Pantzar havainnollistaa tilannetta laskelmalla. Takuusäätiön keskimääräisellä asiakkaalla on maksettavanaan reilut 20 000 euroa vakuudetonta velkaa. Jotta keskituloinen suomalainen maksaisi tämän suuruisen velan Takuusäätiön luoton avulla, hän joutuisi elämään viisi vuotta tiukkojen velkajärjestelynormien mukaan.

– Jotta tällaisen velan maksaminen olisi armollisempaa, se pitäisi aloittaa jo kymmenen vuotta ennen eläkkeelle jäämistä. Samalla uuden velan ottaminen pitäisi lopettaa, Pantzar neuvoo.

Ikärasismi piiloutuu yhteiskunnan rakenteisiin ja arjen itsestäänselvyyksiin

Iäkkäisiin ihmisiin kohdistuu suomalaisessa yhteiskunnassa syrjintää, joka koostuu syrjivistä toimintatavoista, kielteisistä stereotypioista ja ennakkoluuloista. Syrjivät asenteet ja käytännöt ovat syöpyneet niin syvälle kulttuuriin, ettem­me enää näe niitä. Näin väittää sosiaali- ja terveys­palvelujen vaikuttavuuden emeritaprofessori Marja Vaarama.

Vaarama perkaa suomalaisen ikäsyrjinnän muotoja artikkelissa, joka julkaistiin maaliskuun alussa ilmestyneessä kirjassa Suomiko onnellisen vanhuuden maa? ­Rakenteellinen ikäsyrjintä piiloutuu yhteiskunnallisten resurssien jakoon ja instituutioiden toimintatapoihin. Kulttuurinen ikäsyrjintä on juurtunut arkipäivän puheisiin ja tekoihin itsestäänselvyyksinä, joita ei useinkaan tunnisteta syrjinnäksi.

Toisin kuin esimerkiksi vammaisten ja naisten aseman seuranta, ikäsyrjinnän seuraaminen ei sisälly viranomaisten velvoitteisiin.

Iäkkäiden ihmisten syrjintä näkyy Vaaraman mukaan yhteiskunnallisia päätöksiä ohjaavissa asiakirjoissa ja siinä, miten iäkkäistä ihmisistä puhutaan julkisessa keskustelussa. 1990-luvun lamasta lähtien julkinen keskustelu on pyörinyt ikääntymisen aiheuttaman hoivataakan, huoltosuhteen heikkenemisen ja taloudellisen kestävyysvajeen ympärillä.

Ikäihmisten tekemää vapaaehtoistyötä ja auttamista lasten hoitamisessa ei noteerata, koska se ei näy kansantalouden tilastoissa. Kyselytutkimuksissa yli 70-vuotiaiden mielipiteet saatetaan jättää kysymättä. Julkisuudessa on esitetty jopa äänioikeuden poistamista 65 vuotta täyttäneiltä. Samaan aikaan jo 55 vuotta täyttäneitä työnnetään ulos työmarkkinoilta.

Kaikki tämä kertoo Vaaramalle siitä, että yleinen mielikuva ikäihmisistä on paitsi syrjivä myös auttamattomasti vanhentunut. Käsitys, jonka mukaan 65 vuoden ikä on vanhuuden raja, on Vaaraman mukaan peräisin Otto von Bismarckin Saksasta 1800-luvun lopulta.

– Yhteiskuntamme puhuu edelleen yli 65-vuotiaista vanhuksina, vaikka tämän päivän iäkkäillä suomalaisilla on paljon parempi toimintakyky kuin heidän ikätovereillaan vielä 30 vuotta sitten. Suomessa on maailman koulutetuimmat ja osaavimmat ikäihmiset, mutta julkisessa keskustelussa heidät nähdään pelkkänä taakkana.

Ikäihmisten hyvä toimintakyky johtuu ­Marja Vaaraman mukaan siitä, että 1950-luvulla syntynyt ikäpolvi on päässyt nauttimaan hyvinvointivaltion tarjoamista mahdollisuuksista. Niihin kuuluvat aikaisempia ikäpolvia parempi ravinto, hygienia, terveyspalvelut ja koulutusjärjestelmä sekä monipuolinen työelämä. Vanhuuden sijasta tutkijat puhuvat heidän kohdallaan kolmannesta iästä ja go-go-sukupolvesta.

Fyysisen ja älyllisen toimintakyvyn parantuminen edellisiin sukupolviin verrattuna näkyy Vaaraman mukaan jo nykyisissä 75–80-vuotiaissa. Jos ihminen välttää vakavan sairastumisen, vanhuuden vaivat alkavat usein vasta 85 ikävuoden kohdalla.

– Pidentynyt elinikä lisää monille terveitä ja toimintakykyisiä elinvuosia. Palveluja tarvitse­vien joukko ei kuitenkaan pienene, vaan palvelujen tarve pakkautuu yhä enemmän elämän viimeisiin vuosiin, Vaarama sanoo.

Hyvinvointipolitiikan menestystarina koskettaa myös 75 vuotta täyttäneitä naisia, joista valtaosa kokee elämänlaatunsa hyväksi. Kuitenkin monia heistä rasittavat suhteellisen köyhyyden lisäksi huono terveys, heikko asumisen laatu, suuri palvelujen tarve ja palvelujen kalliit hinnat. Heidän osanaan on sairas, köyhä ja usein yksinäinen vanhuus joko kotona tai hoivakodissa.

Vaarama tähdentää, että vanhuspalvelulaki sekä laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista velvoittavat yhteiskuntaa tarjoamaan ikäihmisille laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa, hyvää palvelua ja kohtelua. Silti keskustelu iäkkäiden hoidon puutteista on jatkunut julkisuudessa vähintään 20 vuotta.

– Suomessa on maailman koulutetuimmat ja osaavimmat ikäihmiset, mutta heidät nähdään pelkkänä taakkana, emeritaprofessori Marja Vaarama sanoo.

– Suomessa on maailman koulutetuimmat ja osaavimmat ikäihmiset, mutta heidät nähdään pelkkänä taakkana, emeritaprofessori Marja Vaarama sanoo.

Vaikeneminen epäkohdista ja puuttuvasta rahoituksesta täyttää syrjinnän tuntomerkit

Talvella 2019 Valvira sulki yksityisen pääomasijoittajan omistaman hoitokodin vakavien hoidon puutteiden ja vanhusten kaltoinkohtelun vuoksi. Tapaus avasi Marja Vaaraman mukaan Pandoran lippaan, josta paljastui huonoa kivunhoitoa, aliravitsemusta, märissä vaipoissa makuuttamista, ulkoilun puutetta, sitomista, yli- ja alilääkitystä sekä psyykenlääkkeiden perusteetonta käyttöä.

Pohjoismaisissa vertailuissa Suomi profiloituu maana, joka käyttää vanhusten palveluihin muita pienemän osuuden bruttokansantuotteesta. Vaaraman mukaan yksi historian suurimmista leikkauksista tehtiin 1990-luvun talouslaman alkuvuosina ikäihmisten tarvitsemiin kotipalveluihin, joiden reaaliset kustannukset olivat vuonna 1995 runsaan kolmanneksen alemmat kuin vuonna 1988. Vanhuspalveluista säästettiin myös 2010-luvulla noin miljardi.

Vanhusten palveluja koskevassa lainsäädännössä on Vaaraman mukaan vältetty sitovia ohjeistuksia. Esimerkiksi vuonna 2013 voimaan astuneessa vanhuspalvelulaissa palvelutarpeen arviointia ja palvelusuunnitelmaa ei kytketty toisiinsa. Näin vanhuksille ei synny oikeutta tarvitsemiinsa palveluihin.

Säästöjä ja tehokkuutta on haettu myös kuntien valtionosuuksia leikkaamalla. Rahapulassaan kunnat ovat kilpailuttaneet vanhusten palveluita halpuus edellä. Ikäihmisten palveluita siirretään myös nettiin, vaikka suuri osa heistä ei käytä digitaalisia palveluita.

Vaarama kiinnittää huomiota myös siihen, että vuonna 2016 kotihoidon kuluista katettiin asiakasmaksuilla yli 20 prosenttia, kun asiakasmaksujen keskimääräinen osuus sosiaali- ja terveyspalveluissa oli seitsemän prosenttia.

Pääministeri Sanna Marinin hallitus saa Marja Vaaramalta kiitosta konkreettisista parannuksista pienituloisimpien ikäihmisten toimeentuloon ja ympärivuorokautiseen hoitoon. Vaarama suhtautuu myös odottavasti työn alla olevaan sote-uudistukseen, joka saattaa tuoda parannuksia ikäihmisten asemaan. Emeritaprofessori kiinnittää kuitenkin kriittistä huomiota siihen, että ikäihmisten palveluihin on luvassa paljon suosituksia mutta vain vähän vastauksia siihen, miten niiden toteuttaminen rahoitetaan.

Suositusten lähtökohtana on tilannekuva, jossa nykyiset palvelut ovat jo valtaosin hyviä ja ne toteutetaan lain hengen mukaisesti. Tosiasiassa Suomi on Vaaraman mukaan kaukana tilanteesta, jossa iäkkäiden palvelutarpeisiin kyettäisiin vastaamaan lain tarkoittamalla tavalla. Rahoitusvajeen suuruudeksi on arvioitu vähintään miljardi euroa.

Moni luulee, että pitää olla uskova, ennen kuin voi ottaa yhteyttä diakoniatyöhön, mutta ei se mene niin. 
– Vantaalainen Marja-Leena Jutila 

Valtionhallinnon asiakirjat sivuuttavat rahoituspohjan ohuuden, pohjoismaisen vertailun ja tiedot palvelujen riittämättömyydestä. Vaaraman mukaan vaikeneminen täyttää sekä kulttuurisen että institutionaalisen ikäsyrjinnän tunnusmerkit.

– Asiat eivät voi jatkua näin, koska suomalainen arvomaailma ei kestä sitä. Olenkin varovaisen toivorikas ja odottavalla kannalla, Vaarama sanoo.

Vaarama kiinnittää toiveikkuutensa siihen, että suuret ikäluokat ovat läpi elämänsä tehneet jonkinlaisen vallankumouksen pelkän suuren kokonsa ansiosta: heitä varten rakennettiin julkinen päivähoito sekä laajennettiin ja kehitettiin koululaitosta – ja he synnyttivät nuorisokulttuurin.

– Nyt suuret ikäluokat ovat pääosin siirtyneet eläkkeelle, ja he muuttavat jo omalla käyttäytymisellään vallitsevaa vanhuuskulttuuria. Jää nähtäväksi, suivaantuvatko he syrjintään ja muuttavat myös hoivakulttuurin, Vaarama sanoo.

Tarvittava apu tuntuu olevan aina toisessa virastossa

Vantaalla asuvan Marja-Leena ­Jutilan mielestä yhteiskunta saisi tulla häntä vastaan muutamissa asioissa. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa ikäihmiset tulisi ottaa huomioon nykyistä paremmin.

– Liikun kahdella sauvalla. Kun lähden ulos kävelemään, kotini lähellä ei ole yhtään levähdyspaikkaa, missä voisin pysähtyä ja istua hetken, hän sanoo.

Jutila antaa palautetta myös terveydenhoidosta ja virastoissa asioinnista. Kerran hän istui Peijaksen sairaalan päivystyksessä yksitoista tuntia päästäkseen lääkärin puheille.

Viranomaiset tuntuvat Jutilan mielestä olettavan, että jokaisella on kotona tietokone asiointia ja ajanvarauksia varten. Hänellä on yläkaapissa viimeiseltä työnantajalta saatu läppäri, mutta hän ei ole tottunut käyttämään sitä.

Kelan ja sosiaalitoimen korvausten hakeminen vaatii joka kerta pankin tiliotteen, jonka hakeminen on vaikeasti liikkuvalle raskasta. Jutila ihmettelee, miksi viranomaiset eivät voisi luottaa vanhan ihmisen sanaan.

– Kelan asioiden hoitaminen vaatii taksimatkan Tikkurilaan tai Keravalle. Tarvittava apu tuntuu olevan aina toisessa virastossa. Olisi hyvä, jos olisi yksi virasto, jossa voisin hoitaa kaikki hakujutut pois alta yhdellä käynnillä.

Kirkosta Jutilalla on myönteistä sanottavaa. Kun jäisillä jalkakäytävillä liikkuminen oli hänelle liian vaarallista, ”Aallon rouva” eli Rekolan seurakunnan diakoniatyöntekijä Kaisa Aalto kävi hänen puolestaan apteekissa ja ruokakaupassa.

– En kasvanut uskovaisessa perheessä, mutta viime vuosien aikana olen vaihtanut mielipidettäni kirkosta. Moni luulee, että pitää olla uskova, ennen kuin voi ottaa yhteyttä diakoniatyöhön, mutta ei se mene niin. Jos soitat, sieltä tulee apua, eikä tarvitse mennä veisaamaan, Jutila sanoo.

Marja-Leena Jutila ammentaa voimaa hyvistä muistoista, kuten aktiivisista vuosistaan Tikkurilan harrastajateatterissa.

Marja-Leena Jutila ammentaa voimaa hyvistä muistoista, kuten aktiivisista vuosistaan Tikkurilan harrastajateatterissa.

Hyvät muistot antavat Marja-Leena ­Jutilalle voimia ja auttavat selviytymään vaikeassa elämäntilanteessa. Lapsuus oli ihana, vaikka Kotkan saaristossa elänyt työläisperhe oli köyhä. Jo täysi-­ikäisiksi kasvaneet lastenlapset ovat tärkeitä ja rakkaita. Jutila muistelee lämmöllä heidän pikkulapsivuosiaan, joissa sai olla mukana.

Myös tästä päivästä löytyy ilonaiheita. Seniorineuvonta kertoo, mistä ikäihminen saa tarvitsemansa avun. Seurakunnasta voi hakea kerran viikossa ruokakassin, joka tuo pöytään leipää, maitoa, jauhoja, hedelmiä, juureksia ja piparkakkuja. Senioritalon muista asukkaista on löytynyt keskusteluseuraa.

– Tai löytyi ennen koronarajoituksia, Jutila korjaa.

– Moni ikävä asia on koronan syytä. Epidemia on lopettanut taloni asukkaiden yhteiset hetket, emmekä ole voineet tavata toisiamme moneen kuukauteen.

Jutila haaveilee koronan jälkeisestä ajasta ja tilaisuuksista, joissa voisi tavata samanhenkisiä ihmisiä. Toive vie hänen ajatuksensa Tikkurilan harrastajateatterin senioriryhmään, jossa hän oli mukana sairastumiseensa saakka. Teatteriryhmä esiintyi muun muassa vantaalaisissa hoivakodeissa.

– Se oli henkisesti upea juttu, ihan uskomatonta. Viimeisessä roolissani minulla oli sateenvarjo keppinä, kun en enää pystynyt liikkumaan ilman tukea, Marja-Leena Jutila sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.