null Kun Kallion seurakunnan musiikkiryhmä käy hoivakodissa laulamassa ja laulattamassa väkeä, hyvä mieli jää helposti päälle

Pianisti Mikko Mattila, laulaja Elaine Pilkamo, bändijohtaja Timo Aalto sekä laulaja Annakaisa Tikkinen kävivät laulamassa ja soittamassa Diakonissalaitoksen hoivakoti Scillassa ystävänpäivänä.

Pianisti Mikko Mattila, laulaja Elaine Pilkamo, bändijohtaja Timo Aalto sekä laulaja Annakaisa Tikkinen kävivät laulamassa ja soittamassa Diakonissalaitoksen hoivakoti Scillassa ystävänpäivänä.

Hyvä elämä

Kun Kallion seurakunnan musiikkiryhmä käy hoivakodissa laulamassa ja laulattamassa väkeä, hyvä mieli jää helposti päälle

Kallion seurakunnan musiikkiryhmä käy piristämässä hoivakotien arkea. Jotkut vapaaehtoiset vievät asukkaita kävelylle.

Soitto soi ja laulu kajahtaa kalliolaisen hoivakoti Scillan olohuoneessa. On harmaa talvinen päivä, mutta Kallion seurakunnan musiikkiryhmä vie lauluillaan hoivakodin asukkaat milloin heinäpellolle, milloin fisustamaan tai mandoliinimiehen matkaan.

Kun aletaan laulaa kansanlaulua Minun kultani kaunis on, vanha mies alkaa laulaa mukana. Kultainen nuoruuskin vedetään yhteislauluna. Vaikka monella asukkaalla on muistisairaus ja sanat ovat hukassa, laulun sanat voivat pysyä mielessä.

Jalka teputtaa tahtia yhdellä jos toisellakin. Kitaristi Timo Aalto juontaa esitystä, jutustelee ja heittää välillä kysymyksen yleisölle.

– Onkos joku teistä soittanut jotakin, pianoa tai viulua?

– Suuta! naurahtaa yksi kuulija.

Punapukuinen leidi taputtaa tahtia musiikkiin. Kun Aalto viheltää yhden pätkän Heinäpellolla-kappaleessa, kuulija ilahtuu.

– Ihanaa tuo vihellys!

Ryhmä esittää saman laulusikermän uudestaan toisessa kerroksessa, uudelle yleisölle. Juuri enempää väkeä ei olohuoneeseen mahtuisikaan. Pyörätuolia käyttävä mies on ottanut huuliharppunsa mukaan ja soittelee mukana. Hymy nousee myös minikonserttia seuraavan työntekijän huulille.

Säveltuokiossa kuultiin muun muassa kansanlaulu Oman kullan silmät. Etualalla asukas Laila Flinck ja lähihoitaja Mikael Kuivanen.

Säveltuokiossa kuultiin muun muassa kansanlaulu Oman kullan silmät. Etualalla asukas Laila Flinck ja lähihoitaja Mikael Kuivanen.

Matalan kynnyksen tapa ilahduttaa

Yksi laulajista, Annakaisa Tikkinen, oli mukana musakeikalla ensimmäistä kertaa. Hän löysi musiikkivierailut selaamalla vapaaehtoistyo.fi-sivustoa. Seurakunnan tehtävät kiinnostivat, koska Tikkinen oli ennenkin ollut mukana seurakunnassa ja laulanut kuoroissa.

– Oli ihanaa laulaa täällä! Tämä on matalan kynnyksen tapa ilahduttaa ihmisiä.

Elaine Pilkamo puolestaan opiskelee klassista laulua ja tarvitsee esiintymiskokemusta. Näkövamma ei haittaa musiikkivierailuilla.

– Tunsin heti tämän porukan omakseni. Täällä voi olla oma itsensä, sanoo Pilkamo, joka tuli mukaan laulamaan jo viime syksynä.

Annakaisa Tikkinen oli mukana ensimmäistä kertaa. ”Jos laulaminen vähänkään kiinnostaa, kannustan lähtemään mukaan.”

Annakaisa Tikkinen oli mukana ensimmäistä kertaa. ”Jos laulaminen vähänkään kiinnostaa, kannustan lähtemään mukaan.”

Jokaisenoikeus kulttuuriin

Musiikkivierailut aloitettiin vuoden 2024 alussa Kallion seurakunnan vuoden mittaisessa Toimintaa ja toivoa -hankkeessa, harvakseltaan ja kokeillen. Muusikko Timo Aalto tuli hankkeeseen mukaan ensin vapaaehtoisena, sitten hanketyöntekijäksi lokakuussa. Loka–joulukuun aikana Toimintaa ja toivoa -porukka teki kymmeniä keikkoja alueen hoivakodeissa, palvelutaloissa ja Kinaporin palvelukeskuksessa.

– Mukana on ollut sekä palkattuja freelance-muusikoita että vapaaehtoisia laulajia ja soittajia, vähän vaihtelevin kokoonpanoin, kertoo Aalto.

Hänellä on vankka kokemus tällaisista musakeikoista. Aalto veti aiemmin samankaltaista hanketta Hyvinkään, Riihimäen, Hausjärven ja Lopen alueella. Silloin yhtye nimeltä Kunnan Pojat teki peräti 600 keikkaa hoivakodeissa ja muissa asumisyksiköissä, ja myös pianisti Mikko Mattila soitti yhtyeessä. Korona katkaisi tämän toiminnan.

– Asukkaat jäävät usein paitsi jokaisenoikeudestaan kulttuuriin. Nytkin kaikissa vierailupaikoissamme on eritasoisia muistisairaita seniorikansalaisia. On ihmisiä, joita sanat eivät enää tavoita, eivätkä he oikein pysty itsekään puhumaan. Mutta musiikki säilyy: se on aivoissa syvemmissä kerroksissa kuin puhe, Aalto on nähnyt.

Pianisti Mikko Mattila soitti aiemmin Timo Aallon kanssa neljän kunnan alueella toimineessa Kunnan Pojat -yhtyeessä.

Pianisti Mikko Mattila soitti aiemmin Timo Aallon kanssa neljän kunnan alueella toimineessa Kunnan Pojat -yhtyeessä.

Hyvä mieli jää päälle

Vastaanotto Kallion alueella on ollut lämmin ja innostava. Hoivakotien työntekijät kiittelevät palautteissaan ryhmän tuomaa iloista tunnelmaa ja osallistavaa otetta. ”Asukkaamme muistavat jälleen laulun sanoja, liikkuvat rytmin mukana ja hyvä mieli jää päälle loppupäiväksi”, kerrottiin Scillasta jouluvierailun jälkeen.

Jotkut asukkaat eivät enää pysty osallistumaan yhteisiin tilaisuuksiin. Siksi ryhmä piipahtaa toisinaan myös ihmisten omissa huoneissa laulamassa pari laulua.

– Vierailuilla on ollut paljon kivoja, koskettavia kohtaamisia. Ne ovat merkittäviä meille tekijöillekin. On hauskaa, kun voi piristää jonkun päivää niinkin yksinkertaisella keinolla kuin esittämällä musiikkia, Aalto sanoo.

Lähtisitkö elävöittämään?

Diakoni Maarit van Santen käynnisti Toimintaa ja toivoa -hankkeen projektipäällikkönä viime talvena. Se merkitsi lukuisia tapaamisia eri hoivakotien ja asumisyksikköjen kanssa, toiveiden ja tarpeiden kartoitusta sekä uusien vapaaehtoisten kutsumista mukaan. Alppilan kirkolla järjestettiin hankeiltoja, joihin kutsuttiin mukaan vapaaehtoisia. Lisäksi hankkeesta kerrottiin iltaruokailuissa.

– Soittajien ja laulajien lisäksi toivotamme tervetulleeksi muutkin vapaaehtoiset. Muutama ihminen käy nyt asukkaan kanssa ulkoilemassa. Yksi vapaaehtoinen käy lukemassa kirjoja asukkaille ja toinen keskustelemassa viikoittain. Eräs lapsiperhe lupautui vierailemaan palvelutalolla kerran kuussa. 

– Tehtävä voi olla mikä tahansa, tärkeää on halu olla mukana tekemässä yhdessä ja ilahduttamassa. Monet asukkaat viettävät paljonkin aikaa yksinään, ja silloin kohtaaminen vapaaehtoisen kanssa tuo valoa päivään.

Kysy lisää: timo.aalto@evl.fi, 040 6262220 (musiikki), maarit.vansanten@evl.fi, 050 3088137 (muut tehtävät)

Asukas Laila Flinck nautti täysin siemauksin toivottujen vieraiden esityksestä.

Asukas Laila Flinck nautti täysin siemauksin toivottujen vieraiden esityksestä.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Vaikeasti muistisairas voi tunnistaa yhä tutun virren tai rukouksen – ”Papin asu on kuin magneetti”

Ajankohtaista Hengellisyys

Jari Pirhonen tarkkaili hoivakodin arkea ja haastatteli muistisairaitten parissa työskenteleviä pappeja. Tutkimus osoittaa, että hoivakotivierailuilla on väliä.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.