Pirjo Koskinen kokee tekevänsä merkittävää vapaaehtoistyötä vakavasti sairaiden saattohoidossa.
”Tässä näkee heti, että on jollekin avuksi” – kolme kokemusta vapaaehtoistyöstä
Yli kymmenen tuhatta ihmistä tekee kirkon vapaaehtoistöitä pääkaupunkiseudulla. Pirjo Koskinen antaa aikaansa kuoleville, Pentti Kopakkala soittaa huuliharppua ja pitää hartauksia ja Anne Solomko on kokeillut vaikka mitä.
Kun lastensuojelualalla työskennellyt Pirjo Koskinen jäi vuosi sitten eläkkeelle, hänen työkaverinsa esitti läksiäisissä Kaarlo Sarkian runoon perustuvan laulun Älä elämää pelkää. Elämää kauniisti kuvaavassa laulussa todettiin myös, että kuoleman portti on aina avoinna. Se puhutteli.
– Aloin miettiä, miten voisin tutkia kuoleman teemaa, saada enemmän tietoa elämän rajallisuuden käsittelemiseen. Aiheestahan puhutaan todella vähän, sitä suorastaan vältellään, vaikka kuolema on merkittävä osa elämää.
Sitten Koskinen näki lehdessä ilmoituksen saattohoidon vapaaehtoisten koulutuksesta kotona sairastavan ja hänen läheistensä tukemiseksi. Hän pääsi haastattelun jälkeen koulutukseen. Näin hän sai tilaisuuden jatkaa tutkimusmatkaansa ja auttaa ihmistä raskaassa vaiheessa.
Helsingin seurakuntayhtymän viime keväänä järjestämään koulutukseen osallistui 25 eri-ikäistä naista ja miestä. Koulutusta oli kuuden viikon ajan kaksi tuntia viikossa.
Pirjo Koskisen mukaan saattohoidon vapaaehtoiseksi hakeutuvalta ei vaadita mitään erityistaitoja tai -tietoja. Tärkeintä on, että vapaaehtoiselta löytyy auttamisen halua ja voimavaroja vakavasti sairaan ja kuolemaa lähestyvän ihmisen kohtaamiseen.
Tärkeintä on kulkea kuolevan rinnalla ja osoittaa aitoa välittämistä.
- Pirjo Koskinen
Toimintaa potilaan toiveen mukaan
Koulutuksessa selvitettiin vapaaehtoisten oikeudet ja velvollisuudet. Tapaamisissa vapaaehtoinen voi tarpeen mukaan lukea potilaalle ääneen ja auttaa häntä ulkoilussa. Tai vain istua hiljaa potilaan luona, jos tämä niin toivoo. Tilannehan voi olla potilaalle pelottava ja hämmentävä.
– Vapaaehtoisen on pidettävä sivussa omat tunteensa ja ajatuksensa. Hänen on kuunneltava potilasta ja edettävä tämän ehdoilla. Tärkeintä on kulkea rinnalla ja osoittaa aitoa välittämistä.
Koulutuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, mikä on vapaaehtoisen oma suhtautuminen kuolemaan. Koskinen on tavannut koulutuksen jälkeen kahta kotona sairastavaa potilasta. Ensimmäinen heistä on jo kuollut.
– Kävin tapaamassa tätä potilasta kerran, pari viikossa. Aluksi jännitti se, olenko valmistautunut tarpeeksi sairaan ihmisen kohtaamiseen ja mistä asioista puhumme.
– Kävi niin, että juttelimme kaikesta mahdollisesta, ajankohtaisista asioista, eletystä elämästä ja vähitellen kuolemastakin. Keskustelua syntyi myös kodissa näkyvistä valokuvista ja esineistä.
Potilaan sukulaisuussuhteet olivat katkenneet, joten Koskinen kuului niihin harvoihin ihmisiin, joita hän tapasi. Koskinen oli myös kertonut mahdollisuudesta papin tapaamiseen. Tätä potilas ei halunnut.
– Koulutuksessa painotettiin sitä, että kaikessa on aina kunnioitettava potilaan vakaumusta ja toivomuksia.
Koskisella on ollut tähän mennessä vapaaehtoistyöstä pääasiassa hyviä kokemuksia. Tukena toiminnassa on ollut sairaalapappi, ja Koskinen on voinut purkaa kokemuksiaan työnohjauksessa muiden vapaaehtoisten kanssa.
Seurakunnan vapaaehtoistehtävissä Pentti Kopakkala kaivaa välillä esiin huuliharppunsa ja soittaa.
Vapaaehtoistehtäviin melkein vahingossa
Korsolaiselle Pentti Kopakkalalle, 65, seurakunnan vapaaehtoistyö tuli tutuksi ”vähän puun takaa” kuutisen vuotta sitten, kun hän oli vastikään jäänyt eläkkeelle konduktöörin työstään. Mies ei ollut aiemmin ollut kirkon toiminnassa mukana.
– Diakoniatyöntekijä pyysi vaimoani kahvinkeittäjäksi Tikkurilan kirkolle. Vaimo kysyi, lähdenkö sinne kaveriksi ja vastasin, että voin lähteä. Meistä tuli kirkkoisäntä ja -emäntä.
Seuraavaksi pastori pyysi Kopakkalan pariskuntaa töihin Walkers-kahvilassa pidettävään eläkeläiskerhoon. Hän luuli työn olevan jotakin virsikirjojen jakoa. Työhön tuli pikakoulutus pastorilta ja keittiön emännältä.
– Eläkeläiskerhossa on pidettävä alkuhartaus, ja minä luotin siihen, että vaimo tekee sen, mutta hartauden pito lankesikin minulle. On siellä paikalla pappi tai lukkari, minä pidän alkuhartauden, Kopakkala sanoo ja nauraa.
Näiden lisäksi hän tekee erilaisia vapaaehtoistehtäviä ikäihmisten virkistyspäivillä, kerää kirkossa kolehtia tai ehtoollispikareita, toimii yhteisvastuukerääjänä ja jakaa joulupipareita asemalla.
Helsingin pitäjän pappilassa Pentti Kopakkala on vaimonsa Tuiren kanssa kahvitarjoiluhommissa silloin, kun siellä järjestetään ikäihmisille syntymäpäiväjuhlia. Vaan eivät ole hommat jääneet vain kahvituksen järjestämiseen.
– Soitan huuliharppuorkesterissa ja sanoin kerran papille, että osa meistä voisi tulla soittamaan pappilaan. Olemme soittaneet siellä syntymäpäiväsankareille useamman kerran.
– Soitamme kansanmusiikkia, suomalaisia tangoja, valsseja ja marsseja. Eikä meistä kaikki ole huru-ukkoja, on orkesterissa nuoriakin.
Kopakkalan huuliharppu on soinut myös eläkeläiskerhossa ja hautajaisissa.
– Kun ystäväni kuoli, minulle tuli voimakas tunne, että minun pitää soittaa hänen hautajaisissaan. Tuli niin kuin käsky. Seppeltenlaskutilanteessa, kun muut sanoivat siinä jotain, minä soitin huuliharppua.
Olen jäänyt koukkuun vapaaehtoistyöhön.
- Pentti Kopakkala
Yksinäisille tarvitaan kavereita
Ennen seurakunnan vapaaehtoistyötä Pentti Kopakkala toimi omasta tahdostaan vanhan työkaverinsa tukihenkilönä.
– Näin, mitä se touhu oli vanhusten laitoksessa. Vanhukset nostettiin kuin jauhopussit päivähuoneeseen ja siellä he olivat, kuka missäkin asennossa lukkojen takana. Kaverini pystyi vielä liikkumaan, niin ajattelin, että tämä ei ole hyvin näin. Rupesin käymään siellä säännöllisesti viikoittain ja teimme puolentoista tunnin lenkkejä ulkona.
Nykyisin hän on tukihenkilö seurakunnan kautta. Hän ”tilasi mukavan mummon” vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Päivi Mäkiseltä, ja Kopakkala käy mummon luona viikoittain, tai aina tarvittaessa.
– Tarve yksinäisten ihmisten kaveriksi on aivan hirveä. On paljon sellaisia, jotka eivät pääse mihinkään, ellei joku vie, Kopakkala kertoo.
Nuorempana hän ei olisi arvannut, että tekisi eläkkeellä seurakunnassa vapaaehtoistyötä.
– Kaikki alkoi siitä kirkkoisäntä ja -emäntä hommasta, ja se osui aika oikein. Olen jäänyt koukkuun vapaaehtoistyöhön. Tässä näkee heti, että on jollekin avuksi. Ja mukava mummojen kanssa on touhuta ylipäätään missä vain!
Kahvit ja keksit korissa Anne Solomko menee työparinsa kanssa ikäihmisen luokse sunnuntaina messun jälkeen. Ohjelmassa on virsien veisaamista ja juttelemista.
Vapaaehtoisena voi kokeilla vaikka mitä
Kahvila-avustaja seurakunnan kerhoissa, eläkeikäisten kerhon vetäjä, messuavustaja, rukouspiirin vetäjä, virren viejä, hengellisen taidepiirin vetäjä…
Espoon Nuottaniemessä asuva Anne Solomko luettelee, millaisia vapaaehtoistehtäviä hän on kotiseurakunnassaan tehnyt ja mitä on edessäpäin.
– Kun olin työelämässä ja lapset olivat pieniä, olin tavallinen raamattupiiriläinen ja messussa kävijä. Viisi vuotta sitten aloin hakea henkistä tietäni, ja silloin löysin uusia asioita elämääni, kertoo kaksi vuotta eläkkeellä ollut Solomko.
Aluksi hän oli Haukikappelissa toimivien kerhojen kahvilassa avustajana. Diakoniatyöntekijöiltä tuli vinkkiä, missä häntä tarvittaisiin, ja pian hän huomasi toimivansa eläkeikäisten kerhon vetäjänä. Aktiiviselle Olarin seurakunnan jäsenelle riitti tehtäviä. Hän on ollut messuavustajana reilut viisi vuotta, ja kehuu kotiseurakuntansa hyvää henkeä.
– Olari on tosi moderni seurakunta. Meille vapaaehtoisille annetaan hyvin tilaa ja meihin luotetaan. Onhan se mahtavaa, että saa olla eri tehtävissä ja pystyy vaikuttamaan asioihin, sanoo Solomko.
– Vapaaehtoistehtävät vaativat minulta paljon uskallusta, mutta kokemuksen myötä rohkeus on kasvanut. Uskallus ja sitoutuminen ovat avainasioita.
Tajusin, että tärkein tehtäväni on olla oma itseni. Se riittää.
- Anne Solomko
Uudessa ryhmässä Psalmit ovat luovuuden lähteenä
Luovalla alalla elämäntyönsä tehnyt Anne Solomko esittelee innoissaan syyskuussa alkavaa uutta vapaaehtoistyötään. Hän on yhdessä Virve Soinin kanssa ideoinut Psalmeja luovasti -taideryhmän. He vetävät yhdessä Olarin kirkolla ensi kevääseen asti kokoontuvaa ryhmää.
Kokeellisessa ryhmässä tutustutaan Raamatun Psalmien kirjaan kirkkovuoden mukaisesti, ja tekstien pohjalta maalataan, piirretään, lauletaan ja kirjoitetaan. Ilta päättyy jakamisen hetkeen, jossa osallistujat esittelevät työnsä ja hiljentyvät rukoukseen.
Solomko on mukana myös kesällä alkaneessa Virren viejät -toiminnassa. Sunnuntaisin vapaaehtoiset saavat kirkolta tai kappelilta messun jälkeen mukaansa korin, johon on pakattu termospullo täynnä kahvia, kupit ja keksipaketti sekä virsikirja. Pareittain toimivat vapaaehtoiset menevät kori mukanaan tapaamaan ikäihmistä, jonka kanssa on sovittu vierailusta etukäteen. Virren viejät veisaavat ikäihmisen kanssa ja juttelevat kahvikupin ääressä.
– Ohjatessani eläkeikäisten kerhoja huomasin, että jotkut tulivat sinne viimeisillä voimillaan. Seurakunnan kerho oli niin tärkeä heille. Nyt me menemme niiden ihmisten luokse, jotka eivät enää jaksa tulla kirkolle. Tällainen toiminta koskettaa minua syvästi, huomauttaa Solomko.
Seurakunnan vapaaehtoistehtävät eivät ole Anne Solomkolle harrastus, vaan elämäntapa. Hän kokee saavansa enemmän kuin itse antaa.
– Minulla on aikaa ja intoa tähän. Vaikka olen monessa mukana, vapaaehtoistyöt eivät silti rasita. Eihän niitä ole välttämättä kuin kerran tai kaksi viikossa. Seurakunnassa on paljon taitavia vastuuhenkilöitä jakamassa tehtäviä.
Yhdessä vaiheessa Solomkolle tuli pieni kriisi siitä, riittääkö hän seurakunnan vapaaehtoistehtävissä sellaisena kuin on vai pitäisikö olla jotenkin toisenlainen. Sitten tuli oivallus.
– Tajusin, että tärkein tehtäväni on olla oma itseni. Se riittää. Haluan omalla esimerkilläni rohkaista ihmisiä tulemaan mukaan seurakunnan toimintaan, hän sanoo.
Olisiko sinusta ulkoilukaveriksi, nikkaristiksi tai leikittäjäksi?
Noin 250 000 helsinkiläistä tekee vapaaehtoistyötä joko säännöllisesti tai satunnaisesti. Helsingin seurakunnilla vakuutettuja vapaaehtoisia on lähes 5 000. Seurakuntien vapaaehtoiset kuuluvat tapaturmavakuutuksen piiriin. Parhaillaan etsitään vapaaehtoisia esimerkiksi raha-asiainneuvojiksi, vierailijoiksi kehitysvammaisten toimintakeskukseen, lastenhoitajiksi ja pyhäkoulun pitäjiksi, vanhusten ajeluttajiksi, ruuanlaittajiksi kirkon lounaalle, pullakuskeiksi ja ikäihmisten ystäviksi. Tehtävänkuvaukset ja lisää vapaaehtoistehtäviä on osoitteessa vapaaehtoistyo.fi/helsinki.
Vantaan seurakunnilla on lähes 1 400 vapaaehtoista. Parhaillaan etsitään esimerkiksi pienissä kodin huoltotöissä auttavia nikkaristeja, lastenhoitajia kuoroharjoitusten ajaksi, soittajia ja laulajia vanhusten hoivakoteihin, puuron keittäjiä ja aamupalan laittajia, juttu- ja ulkoilukavereita vanhuksille, vauvatossujen neulojia sekä vapaaehtoisia Yhteisen pöydän ruoka-apuun. Tarkemmat tehtävänkuvaukset ja lisää vapaaehtoistehtäviä on osoitteessa vapaaehtoistyo.fi/vantaa.
Espoon seurakunnilla on noin 4 403 vapaaehtoista. Parhaillaan etsitään vapaaehtoisia esimerkiksi kahvilaisänniksi tai -emänniksi, seniorikerhon ohjaajiksi, ruoanlaittajiksi, sunnuntaibrunssin valmistelijaksi, seurakuntakirjaston päivystäjiksi, leikittäjiksi ja saattohoitoon. Tarkemmat tehtävänkuvaukset ja lisää vapaaehtoistehtäviä on osoitteessa vapaaehtoistyo.fi/espoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uusia vapaaehtoisia etsitään nyt Oulunkylän seurakunnassa monenlaisiin tehtäviin: ulkoilukaveriksi, arkiystäväksi, musisoimaan, avuksi pannarikahvilaan
AjankohtaistaViiden viikon kampanja toteutetaan pitkälti vapaaehtoisvoimin.
Terttu Nikkilä haluaa auttaa, kun toisella on paha mieli – Huolituolissa sydän kevenee
Ajankohtaista Hyvä elämä
