null Mielipide: Vetoomus Helsingin seurakuntayhtymän luottamushenkilöille Palvelevan puhelimen puolesta

Puheenvuorot

Mielipide: Vetoomus Helsingin seurakuntayhtymän luottamushenkilöille Palvelevan puhelimen puolesta

Palvelevan puhelimen koulutettuina, vapaa­ehtoisina päivystäjinä olemme hämmentyneinä seuranneet Helsingin seurakuntayhtymän suunnitelmaa lakkauttaa Palvelevan puhelimen toiminta alueellaan. Vetoamme Helsingin seura­kuntien luottamushenkilöihin, että näin ei ­tapahtuisi.

Kirkon keskusteluapuun tuli viime vuonna 107 949 yhteydenottoa, joista 58 prosenttia jäi vastaamatta. Puhumisen tarvetta kuvaa, että päivystäjät keskustelivat yhteensä 17 616 tuntia. Palvelulle on valtava tilaus. Lopettamispäätös tarkoittaisi, että vastaamatta jääneiden puheluiden määrä kasvaisi ja odotusajat pitenisivät. Apu vähenisi niiltä, joilla sitä on jo muutenkin vähän.

Olemme yhteiskunnallisesti merkittävä kirkollinen toimija. Vastaamme eri puolilta Suomea tuleviin puheluihin ilman ajanvarausta joka ilta klo 18–24. Suomessa toimii kymmeniä eri palvelulinjoja, mutta heillä on rajattu päivystysaika. Meidän lisäksemme vain Mieli ry:n kriisipuhelin sekä kriisi- ja sosiaalipäivystys vastaavat yöllä.

Jos Helsinki jää pois yhteistyöstä, me muut maksamme myös Helsingin kulut.

Yhteydenottajille on merkityksellistä, että he voivat puhua anonyymisti. Usein pelkkä puhuminen riittää selviytymiseen seuraavaan aamuun, jolloin ammattiapua on saatavilla paremmin. Kuuntelemme ja keskustelemme, vastaamme ahdistukseen, yksinäisyyteen, pelkoihin ja arjen huoliin. Moni soittaa laitoksesta tai liikkuu huonosti. Olemme monelle ainoa ihminen, jonka kanssa voi hetkellisesti tulla kohdatuksi. 

Palvelevassa puhelimessa voi keskustella myös hengellisistä kysymyksistä, rukoilla päivystäjän kanssa tai välittää esirukouspyynnön. Ei ole niin suurta hätää, kriisiä, kuolemanpelkoa tai sairautta, ettemme me päivystäjät voisi turvautua Jumalan apuun yhteydenottajan sitä toivoessa.

Olemme Kirkkohallituksen koordinoimina valtakunnallinen toiminto. On tärkeää, että me vapaaehtoiset päivystäjät olemme edelleen eri puolilta Suomea ja että useat seurakunnat osallistuvat toiminnan kuluihin. Moni helsinkiläinen vapaaehtoinen tekee arvokasta työtä Palvelevassa puhelimessa.

Toiminnan ylläpitämiseen tarvitaan kuitenkin seurakuntien palkattuja työntekijöitä kouluttamaan uusia päivystäjiä, huolehtimaan päivystäjien täydennyskoulutuksesta ja työnohjauksesta sekä koordinoimaan toimintaa.

Palvelevan puhelimen toiminta jatkuu. Jos Helsinki jää pois yhteistyöstä, me muut maksamme myös Helsingin kulut – me vastaamme helsinkiläisten puheluihin. Avun tarve ei siirry eikä muutu.

Palvelevan puhelimen 86 anonyymiä päivystäjää

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä, koska Palveleva ­puhelin toimii nimettömyys­periaatteella.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.