
Mielipide: Vuosi 2024 toi epämukavia yllätyksiä työttömille
Vuonna 2024 Suomessa toteutettiin suuria sosiaaliturvan leikkauksia samalla kun avoimien työpaikkojen määrä väheni. Työttömiä työnhakijoita oli joulukuun lopussa jo yli 320 000 (työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsaus 24.1.25), eikä lämmitä, että työllisyyden ennustetaan kääntyvän nousuun vuonna 2025. Pitkäaikaistyöttömien eli yli 12 kuukautta työttömänä olleiden määrän arvioidaan kasvavan vuoteen 2026 saakka, ja heidän haamurajansa, 100 000 pitkäaikaistyötöntä, rikkoutui joulukuussa 2024.
Työelämän ulkopuolella kokonaan tai osittain olevalla on taloudellisesti vaikeaa, kun inflaation vuoksi kaikki elämisen kulut ovat nousseet, tukia on leikattu ja avoimia työpaikkoja on vähemmän.
Myös terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat. Julkisten palveluiden pariin pääseminen hidastuu laajasti kuntien ja hyvinvointialueiden vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi. Diakoniatyölle on entistä enemmän kysyntää.
Monella on nyt ensimmäistä kertaa edessään työttömyys. Tuki työttömille on äärimmäisen tärkeää.
Peppi Tervo-Hiltula
toiminnanjohtaja, Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys Tatsi ry
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
