Uusgoottilaiseen tyyliin rakennettu Saksalainen kirkko on valmistui vuonna 1864, muutamaa vuotta sen jälkeen, kun tsaari Aleksanteri II antoi helsinkiläisille erikoisluvan saksalaisen seurakunnan perustamiseen. Kirkko oli alkuun matalampi ja sen tornia kohotettiin vuonna 1897.
Miksi Helsingissä on Saksalainen kirkko? – kävimme tutustumassa seurakuntaan, jonka taustavaikuttajista löytyy merkkisukuja Aminoffeista Fazereihin
Maan laajuisesti toimiva saksalainen seurakunta pitää kirkollista kotiaan Helsingin Kaartinkaupungissa.
Klein, fein und stolz eli pieni, hieno ja ylpeä.
Näin Helsingin Saksalaista kirkkoa kuvailee sen suntio ja vahtimestari Tobias Petruzelka. Kirkko on noin 2 600 jäsenen saksalaisen seurakunnan ainokainen ja sillä on arvokas historiallinen ja kulttuurinen rooli Suomen saksaa puhuvalle väestönosalle.
Lisäksi kirkkorakennus on kompaktin kokonsa ja keskeisen sijaintinsa vuoksi suosittu vihki- ja kastekirkko.
Saksalainen kirkko on toinen Helsingin tiekirkoista, joten se on ollut auki vierailijoille läpi kesän. Lasiovien kadulta erottamassa eteisessä istuu kesätyöntekijä pitämässä tukkimiehen kirjanpitoa kävijöistä.
Heinäkuun lopun helteisenä perjantaina heitä on aamu yhteentoista mennessä piipahtanut kirkossa viisitoista, edellisenä päivänä yhteensä 122.
Kesätyöntekijän asemapaikan takaa aurinko siivilöityy ikkunan lasimosaiikin läpi valaisten historiallisten hansakaupunkien Lyypekin, Hampurin sekä Bremenin vaakunat.
Ympäri kirkkoa näkyy viitteitä saksalaisesta historiasta. Hansakaupunkien vaakunat muistuttavat siitä, että seurakunnan ovat perustaneet käsityöläiset ja kauppiaat.
Saksalainen seurakunta ja kirkko perustettiin tsaarin erityisluvalla
Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle ja Helsingin vaihduttua suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi, alkoi alueelle muodostua pienimuotoinen saksankielinen siirtokunta. Kaupunkiin kerääntyi Itämeren yli käytävän kaupan seurauksena paljon saksaa puhuvia käsityöläisiä ja kauppiaita.
Lisäksi armeijan, yliopiston ja valtion virkoihin nimitettiin paljon yläluokkaisia saksankielisiä emigrantteja, jotka suomalaisten ja etenkin ruotsinkielisen yläluokan ajateltiin ottavan vastaan venäläisiä paremmin. Heitä saapui muun muassa Pietarista ja Revalista, eli nykyisestä Tallinnasta, jossa oli totuttu aktiiviseen saksankieliseen seurakuntaelämään.
Ensimmäisiä jumalanpalveluksia alettiin pitää saksaksi Helsingissä jo 1830-luvun loppupuolella, mutta tsaari Nikolai I:lle oli ehdottoman tärkeää, että kirkonmenoja pitivät suomalaiset pastorit, jotta kansaa voitiin yhtenäistää. Viipurissa oli kuitenkin toiminut itsenäinen saksalainen seurakunta jo lähes sadan vuoden ajan, ja siitä mallia ottaen halusivat Helsingin asukkaat oman saksankielisen uskonahjonsa.
Aleksanteri II:n noustua valtaan saksankielinen väestönosa näki tilaisuutensa tulleen ja kirjoitti Suomen kenraalikuvernöörin taustatuella anomuksen saksalaisen papin nimittämiseen ja oikeuteen perustaa oma seurakunta.
Tuomiokapituli vastusti itsenäisen saksalaisen seurakunnan perustamista, mutta tsaari piti ajatuksesta, sillä saksankielisen väestöllä oli hyvät suhteet Suomen ruotsinkielisiin merkkihenkilöihin, ja saksankielisten tyytyväisenä pitäminen puolestaan paransi siteitä Pietarin seurapiireihin.
Virallisesti saksalainen seurakunta perustettiin 6. elokuuta 1858. Ensin kirkonmenoja vietettiin Tuomiokirkon sivukappelissa, mutta pian alettiin suunnitella Saksalaista kirkkoa, joka valmistui vuonna 1864.
Se on yli 165-vuotisen taipaleensa aikana nähnyt Suomen itsenäistymisen, maailmansodat, tuhoisan tulipalon ja useita ulkoasun kohennuksia. Historiasta muistuttavat kirkkosalin seinillä kummankin maailmansodan uhreille omistetut muistolaatat sekä Viipurin saksalaisen seurakunnan muistomerkki.
Viipuri oli usean kielen ja kulttuuripiirin kohtaamispaikka, jossa toimi aktiivinen saksankielinen seurakunta vuodesta 1743 aina vuoteen 1949 asti. Se toimi esimerkkinä Helsinkiin perustettavalle saksalaiselle seurakunnalle, joka edelleen säilyttää Viipurista peräisin olevia kirkonkirjoja.
Seurakuntaan voi löytää tiensä montaa reittiä
Saksalaisen seurakunnan pihapiirin tiilirakennuksiin kuuluvat uusgoottilaisen kirkon lisäksi pappila ja kirkkoherran kotitalo, seurakuntasali sekä takkahuone. Mahtuupa tontille myös Helsingin saksalaisen koulun hallinnoima päiväkoti.
Rakennukset ja historiallinen rauta-aita rajaavat kirkon pihan rauhalliseksi vehreäksi saarekkeeksi Tähtitorninmäen kupeeseen. Luostaria muistuttavassa umpipihassa kasvaa tomaatteja ja kesäkurpitsaa.
Nurmelle katetun kahvipöydän ääreen ovat kerääntyneet suntio Tobias Petruzelka, pastori Päivi Lukkari sekä seurakunta-aktiivi Philip Aminoff. He ovat päätyneet seurakuntaan hyvin erinäköisiä reittejä.
Tobias Petruzelka (vas.), Päivi Lukkari ja Philip Aminoff pitävät yhteisiä ruokailuja ja kahvitteluja keskeisenä osana saksalaisen seurakunnan kulttuuria. Yleensä jumalanpalveluksessa kävijöillä ei ole kiire, vaan kirkolle jäädään juttelemaan ja syömään.
– Tulin Suomeen aikanaan samasta syystä kuin moni muukin tämän seurakunnan jäsen. Rakastuin suomalaiseen naiseen ja lähdin hänen perässään katsomaan, mitä pohjoinen voisi minulle tarjota. Sitten perustin perheen ja nyt olen ollut täällä yli 20 vuotta, Petruzelka kertoo.
Pastori Päivi Lukkari puolestaan on syntyjään suomalainen, mutta lähti opiskelemaan teologiaa Berliiniin ja teki valmistumisen jälkeen vuosia töitä suomalaisten seurakuntien pastorina Saksassa. Saksalaisessa seurakunnassa hän on työskennellyt nyt kaksi vuotta.
Philip Aminoffin liittivät saksalaiseen seurakunnan vastuutehtäviin alun perin suvun velvoitteet, sillä hän on seurakunnan jäsen viidennessä polvessa. Kytkös Saksaan tulee isoäidin puolelta, jonka isoisä Max Greuling muutti alunperin Tampereelle Frenckellin tulitikkutehtaan tuotannonjohtajaksi vuonna 1892.
– Yli sata vuotta sitten vanhat suvut, muun muassa Pauligit ja Fazerit, päättivät yhteisymmärryksessä, että jokainen suku valjastaa vuorollaan tukensa ja osaamisensa kirkon talouden hoitamiseen. Omalla suvullani ei ole ollut kovin kiinteä suhde seurakuntaan, mutta otin vapaaehtoisen toimen vastaan velvollisuudentunnosta. Ja tälle tielle jäin, Aminoff kertoo.
Aminoff on muun muassa hoitanut vapaaehtoisena seurakunnan talousasioita, istunut 16 vuotta kirkkoneuvostossa sekä sittemmin hoitanut kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan tehtävää.
– On ollut hienoa nähdä, kuinka seurakuntamme on vuosien varrella kehittynyt. Ja onneksi jotkin asiat, kuten Philipin läsnäolo, pysyvät aina samana, Petruzelka naurahtaa.
Kirkon suomukuvioiset sisäovet ovat läpinäkyvät. Niillä halutaan toivottaa kaikki ohikulkijat tervetulleeksi peremmälle kirkkosaliin.
Kirkon vehreä umpipiha muistuttaa luostaria. Kuvan rakennuksessa on vasemmalla kirkkoherran asunto, keskellä pappila toimistotiloineen, päiväkoti sekä oikealla alhaalla seurakunnan keittiö.
Kirkko ja seurakunnan muut rakennukset ovat yhteydessä kryptan kautta.
Saksankielinen yhteisö on eläväinen ja lämminhenkinen
Tobias Petruzelka, Päivi Lukkari ja Philip Aminoff ovat yhtä mieltä siitä, että saksalainen seurakunta on kuin iso perhe. Verkostot ovat vahvat ja jäsenet ovat sitoutuneita seurakunnan toimintaan.
– Kirkkokahveille ja yhteislounaille jäädään mielellään ja suurin osa seurakuntalaisista tuntee toisensa todella hyvin, Lukkari kertoo.
– Täällä vietetään rennosti aikaa yhdessä, täydentää Aminoff.
Seurakunta on kuin mehiläispesä. Tarvitaan monenlaisia häärijöitä ja työläisiä, jotta yhteisömme pysyy ja kukoistaa.
- Tobias Petruzelka
Erityisen eloisan kirkosta tekevät saksalaisen päiväkodin lapset, jotka vipeltävät pihalla ja seurakuntasalissa päivittäin ja esiintyvät välillä myös erilaisissa kirkon tilaisuuksissa.
– Seurakunta on kuin mehiläispesä. Tarvitaan monenlaisia häärijöitä ja työläisiä, jotta yhteisömme pysyy ja kukoistaa, Petruzelka kertoo viitaten samalla kolmeen mehiläispesään kirkon takkahuoneen katolla.
Tänne ovat kaikki tervetulleita, lukee seurakunnan takkahuoneeseen ripustetussa piirustuksessa.
Seurakuntalaiset saavat tilata omalla nimellään varustetun purkin takkahuoneen katolla olevista mehiläispesistä kerättyä hunajaa.
Tuttuja ja omintakeisia kirkonmenoja
Saksalainen seurakunta on evankelis-luterilainen ja kuuluu ruotsinkieliseen Porvoon hiippakuntaan. Seurakunnassa järjestetään aivan tavallisia kirkonmenoja, mutta saksan kielellä.
Jumalanpalveluksissa seurataan saksalaista etenemisjärjestystä. Pastori Päivi Lukkarin mukaan alkusanojen yhteydessä luetaan aina psalmi ja uskontunnustus lausutaan eri kohdassa kuin suomalaisessa jumalanpalvelusperinteessä.
– Lisäksi usein virsiä lauletaan niin, että joka toisessa säkeistössä kuullaan urkuja ja joka toisessa pasuunakuoroa, Lukkari kertoo.
Pasuunakuorossa soitetaan samaan aikaan useita pasuunoita eri korkeuksilta.
Papeilla on usein päällään musta Martti Lutherin peruja oleva kaapu ja ehtoollista vietetään yleensä vain kerran kuussa. Suntio Tobias Petruzelkan lempimuistoihin seurakunnasta lukeutuu se, kun kiirastorstaina nautitaan yhdessä viiniä, leipää ja rypäleitä pitkässä pöydässä keskellä kirkkokäytävää.
Erityisimpiä saksalaisen kirkon ohjelmassa ovat sellaiset perinnejuhlat, joita ei juuri muualla Suomessa vietetä. Tällaisia ovat muun muassa elonkorjuujumalanpalvelus sekä Pyhän Martinin kunniaksi järjestettävä lyhtykulkue.
Lisäksi saksalainen seurakunta järjestää monenlaista saksan kieltä ja kulttuuria edistävää ohjelmaa yhteistyössä esimerkiksi suurlähetystön, paikallisten Suomi-Saksa yhdistysten ja Helsingin saksalaisen koulun kanssa. Yhteistyötä tehdään myös kansainvälisesti sekä Saksan seurakuntien että muiden pohjoismaiden saksalaisten seurakuntien kanssa.
Koska seurakunnan jäseniä asuu ympäri maata, kiertävät työntekijät säännöllisesti kehä kolmosen ulkopuolella järjestämässä saksankielisiä jumalanpalveluksia, sekä esimerkiksi joululaulukonsertteja. Paljon tilaisuuksia myös striimataan.
Kirkon alla on luolamainen nuorisotila, johon rippikouluryhmät usein kokoontuvat.
Kryptaan vievät portaat suljettiin tulipalon jälkeen. Vuonna 2001 ne avattiin ja samalla kryptan lattiaa louhittiin alemmas, jotta kirkon alle saatiin monitoimitilaa.
Kryptassa säilytetään nukketeatterihahmoja, joilla seurakunnan pienimmille näytellään Raamatun tapahtumia.
Musiikkia ja juhlia myös muille
Näkyvin osa saksalaisen kirkon toimintaa ovat suntio Tobias Petruzelkan mukaan erilaiset konsertit, joihin kerääntyy yleisöksi paljon myös seurakuntaan kuulumattomia.
– Täällä kirkossa on todella hyvä akustiikka ja meillä konsertoivat vuosittain esimerkiksi Sibelius-Akatemian muusikot. Kirkkosalista löytyvät Länsi-Saksan ensimmäisen liittopresidentin Theodor Heussin lahjoittamat urut sekä erään edesmenneen vanhaa musiikkia rakastaneen seurakuntalaisemme testamentin ansiosta teetetty cembalo, Petruzelka kertoo.
Keski-Euroopan saksankielisistä maista muuttaa paljon väkeä tänne.
- Päivi Lukkari
Konserttien lisäksi saksaa puhumattomat käyvät kirkossa kastetilaisuuksissa, häissä ja muistotilaisuuksissa. Niitä vietetään usein kahdella tai jopa kolmella kielellä, sillä monen alun perin saksaa puhuneen perheen lähipiiri ei enää kokonaisuudessaan hallitse kieltä.
– Kirkkoa varataan paljon muidenkin kuin saksankielisten juhliin. Tosin jos suomalaisia virsiä haluaa laulaa, täytyy ottaa juhlijoille omat printtikopiot mukaan, sillä meillä on vain nämä, Petruzelka kertoo sinikantista saksalaista virsikirjaa kädessään heilutellen.
Tulipalo tuhosi kirkon sisältä vappuna 1958. Kirkkosali sisustettiin palon jälkeen arkkitehti Ola Hanssonin johdolla ilmavaan skandinaaviseen tyyliin, mikä tekee siitä erikoisen sekoituksen uutta ja vanhaa.
Tulevaisuudessa toimintaa laajennetaan jos rahaa on
Kuten muuallakin, eletään saksalaisessa seurakunnassa jonkinlaista maallistumisen aikaa. Jäsenistöä koitetaan houkutella tarjoamalla hengellisen toiminnan lisäksi ruohonjuuritason kohtaamispaikka saksankielisille.
Syntyvyys on alhaista ja kaste ei kuulu enää itsestään selvästi perheperinteisiin. Seurakunnan työntekijät toivovat, että lisää jäseniä saadaan maahanmuuttajista.
– Keski-Euroopan saksankielisistä maista muuttaa paljon väkeä tänne. Siinä muutosliikkeessä haasteenamme on viestinnän saavuttavuus, jotta nämä maahanmuuttajat saavat tiedon siitä, että me olemme olemassa ja toimintamme on juuri heitä varten, Päivi Lukkari pohtii.
Lisäksi seurakunta haluaa panostaa nuorisotyöhön ja on kiinnittänyt sitä varten puolipäiväisen työntekijän.
– Kirkon aktiivisessa toiminnassa konfirmaation jälkeen pysyvien määrä on ollut menneinä vuosina alhainen. Nyt kuitenkin hengellisyys on ainakin nuorten miesten keskuudessa kasvussa, joten olisi toivottavaa, että osuisimme oikeaan saumaan, Philip Aminoff toteaa.
Kaikkiin tulevaisuudenvisioiden toteutumiseen vaikuttaa rahoitus. Saksalaisella seurakunnalla on verotusoikeus, mutta se ei riitä kattamaan toiminnan kuluja ilman valtion tukea.
– Hengellinen toiminta, kuten myös laajemmin kulttuurialat, kohtaavat tällä hetkellä merkittäviä taloudellisia haasteita. Hallitukset eivät Saksassa ja Suomessa kummassakaan juuri anna rahaa kulttuurityöhön. Meidän toiminnassamme tilanne näkyy ainakin siinä, että tärkeimpien yhteistyökumppaniemme, eli eri kaupunkien Suomi-Saksa yhdistysten rahoitus on käytännössä kadonnut, Aminoff kertoo.
Saksassa käsityönä veistetty tamminen alttari, sekä kirkkosalin saarnatuoli ovat ainoat vapun 1958 tulipalosta selvinneet esineet kirkkosalissa. Niitä kannettiin palon raunioista ulos läheisessä puistossa juhlimassa olleiden Hankenin opiskelijoiden avustuksella.
Saksalainen kirkon käyntiosoite on Bernhardinkatu 4, Helsinki.
Tiekirkkona Saksalainen kirkko on avoinna klo 10–16 tänä kesänä vielä elokuun 8. päivään saakka.
Kirkossa järjestetään säännöllisesti muun muassa kuorokonsertteja, joiden tiedot löytyvät täältä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Näissä erikoisissa Suomen kirkoissa kesämatkailijan kannattaa poiketa
Ajankohtaista HengellisyysKirkko ja kaupungin toimitus kokosi yhteen vinkkinsä kiinnostavista kirkoista aina Varsinais-Suomesta Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Matkamme käy etelästä pohjoiseen.
