null Miss Helsinki -finalisti Mira Holappa opiskelee teologiaa ja tähtää papin ammattiin – ”Kauneus lähtee siitä, että olet itsevarma”

Mira Holappa on kotoisin Oulusta, mutta nyt koti on Helsingissä. Hänet kuvattiin lempikirkossaan Johanneksenkirkossa.

Mira Holappa on kotoisin Oulusta, mutta nyt koti on Helsingissä. Hänet kuvattiin lempikirkossaan Johanneksenkirkossa.

Miss Helsinki -finalisti Mira Holappa opiskelee teologiaa ja tähtää papin ammattiin – ”Kauneus lähtee siitä, että olet itsevarma”

Kauneuskilpailuissa jokainen kilpailee ennen kaikkea itseään vastaa, Mira Holappa ajattelee.

1. Mira Holappa, 23, olet teologian opiskelija ja Miss Helsinki -kilpailun finalisti. Miten päädyit opiskelemaan juuri teologiaa?

– Kun nuorempana mietin, mitä haluaisin isona tehdä, ajattelin, että ehkä haluan poliisiksi tai lentokoneiden korjaajaksi. Sitten työ kirkossa alkoi tuntua myös kutsumukselta, ja nyt se tunne on vain vahvistunut. Olen myös aina ollut johtajatyyppi. Jos on ryhmätyö, otan ohjat, ja opiskelijoiden fuksisuunnistuksessakin olin ryhmänjohtaja. Haluaisin työskennellä joskus pappina. Irja Askola on minun silmissäni nainen, jota voi ihailla.

– Opiskelen teologiaa ensimmäistä vuotta ja työskentelen samalla koulunkäynninohjaajana. On ollut ihana huomata, että teologisessa on ihmisiä, jotka ajattelevat saman tyylisesti kuin minä. Suomalaisille parikymppisille uskonto on monesti tabu, ja uskonnon perusteella helposti leimataan ihmisiä, mutta nyt tunnen, että olen hyvien ihmisten ympäröimänä.

2. Mihin maailmassa tarvitaan missikisoja vuonna 2021?

– Minusta Miss Suomi -kilpailun slogan ”kauniisti itsevarma” on hyvä. Miss Helsinki -kisassa ei haeta tietyn näköistä vaan tietyn tyyppistä ihmistä. Välillä on ollut puhetta siitä, että naisia esineellistetään missikilpailuissa, mutta mehän itse haluamme ja haemme näihin kilpailuihin omista syistämme. Miss Helsinki -finalistijoukossa on fiksuja, maanläheisiä, normaaleja ihmisiä. Tämä on meille vähän kuin harrastus.

– Kilpailemme ennen kaikkea itseämme vastaan, kohtaamme omat mörkömme. Joillekuille kilpailu voi olla vaikka ensimmäinen kerta, kun on bikineissä yleisön edessä, mutta toisaalta, onhan meillä bikinit rannallakin. Missikisat kiinnostavat yhä ihmisiä, ja niitä katsotaan, ainakin salaa.

Mira Holapan käsiin on tatuoitu rakkaita raamatunkohtia.

Mira Holapan käsiin on tatuoitu rakkaita raamatunkohtia.

3. Kauneus on subjektiivinen käsite. Miten siinä voi kilpailla?

– Kaikkia meitä miellyttävät tietynlaiset ihmiset. Miss Helsinki -kilpailussa on useamman henkilön raati ja finaalissa myös talent-osuus, tuomariston haastattelu ja muutenkin useampi kierros, joissa näytämme persoonaamme ja sitä, olemmeko itsevarmoja ja miten kannamme itsemme. Minusta kauneus lähtee siitä, että olet itsevarma, voit hyvin ja kannat itsesi hyvin.

4. Sinulla on tatuointeina muutama raamatunkohta ja pieni ristin kuva. Miksi juuri tällaiset tatuoinnit?

– Niissä on hyvä sanoma. Toisessa kädessä on raamatunkohta Jesajan kirjasta. Siinä sanotaan, että luota Herraan, sillä hän on kallio. Toisessa kädessä on häistä tuttu Korinttilaiskirjeen kohta, jossa sanotaan, että lopulta jäljelle jäävät usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Käteeni on tulossa myös Eedenin puutarha -aiheinen tatuointi, kukkia, hedelmiä ja käärme, mutta se on vielä vähän kesken.

5. Mikä sinulle on pyhää?

– Pyhän käsitteeni on kaksijakoinen. Ihmisen ja Jumalan suhde eli Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on pyhin. Myös ihmissuhteet ovat minulle pyhiä. Perhe ja ystävät ovat minulle henkireikä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi