null Muusikko Tuuli Malve on huolissaan luonnon tilasta: ”Kristityn pitäisi rakastaa paitsi lähimmäistä myös luontoa”

Tuuli Malven esikoislevyn laulut kertovat nuoren ihmisen kasvukivuista ja luonnon arvostamisesta.

Tuuli Malven esikoislevyn laulut kertovat nuoren ihmisen kasvukivuista ja luonnon arvostamisesta.

Hyvä elämä

Muusikko Tuuli Malve on huolissaan luonnon tilasta: ”Kristityn pitäisi rakastaa paitsi lähimmäistä myös luontoa”

Roihuvuoren seurakunnan nuorisomuusikkona toimiva Tuuli Malve esittää säveltämäänsä runopopfolkia taiteilijanimellä Kaisla Tuuli.

Laulaja-lauluntekijä Tuuli Malve julkaisi esikoislevynsä viime joulukuussa taiteilijanimellä Kaisla Tuuli. Hänestä tuntui hienolta, kun albumi oli pitkän prosessin jälkeen lopultakin valmis.

Kevät on aina jossain -levylleen säveltämäänsä musiikkia Malve kutsuu runopopfolkiksi. Hän soittaa itse levyllä pianoa, mutta mukana laulamassa ja soittamassa on toistakymmentä muusikkoystävää. Oman sooloprojektin lisäksi hän keikkailee gospelbändi Maksettujen Viulujen kanssa ja on toiminut Lyytin keikkaviulistina.

– Olen soittanut paljon kansan- ja maailmanmusiikkia, ja levyllä on kuultavissa niistä vaikutteita. Runoja taas olen kirjoittanut pienestä pitäen, ja laulujen sanat ovat minulle yhtä tärkeitä kuin sävelmät. Laulujeni tunnelma tulee nimenomaan sisällön kautta, Malve sanoo.

– Kuvaan levyllä nuoren ihmisen kasvukipuja, oman paikan löytämisen ja rakastamisen vaikeutta. Miten löytää oma tie eikä vain ajautua johonkin.

Kaunis nimikappale Kevät on aina jossain syntyi melkein seitsemän vuotta sitten. Sibelius Akatemiassa musiikkikasvatusta opiskellut Malve oli silloin opiskelijavaihdossa Göteborgissa.

– Kevät on minulle tärkeä vuodenaika, koska se sisältää tietynlaista toiveikkuutta. Göteborgissa kaipasin ystäviäni, ja minusta tuntui, että nuoruus kestää vain hetken niin kuin kevätkin. Mietin myös, miten voin hyväksyä elämän muuttumisen, mikä kuitenkin tapahtuu väistämättä.

Ihminen käyttää luontoa hyväksi mielin määrin, ja siksi tarvitaan lainsäädäntöä rajoittamaan hänen toimintaansa.

Tuuli Malven lauluissa on näkyvissä myös luonnon arvostus. Porvoosta kotoisin oleva Malve vietti lapsena perheensä kanssa aikaa retkeilemällä luonnossa. Hän on jatkanut tätä perinnettä, ja lisäksi hän pyöräilee ja hiihtää.

– Asuin melkein kymmenen vuotta Helsingin kantakaupungissa, mutta muutin vuosi sitten Mellunmäkeen, lähemmäksi luontoa. Äskettäin näin aamulenkilläni kaksi peuraa. On aina koskettava hetki, kun kohtaa eläimiä luonnossa.

Tuuli Malven mukaan seurakunnan vaellusriparilla on ollut luontevaa puhua siitä, millainen on hyvä suhde luontoon. 

Tuuli Malven mukaan seurakunnan vaellusriparilla on ollut luontevaa puhua siitä, millainen on hyvä suhde luontoon. 

Malve on huolissaan luonnon tilasta. Hän kokee erityisen rankkana sen, miten ihmiskeskeinen kulttuurimme on. Ihminen käyttää luontoa hyväksi mielin määrin, ja siksi tarvitaan lainsäädäntöä rajoittamaan hänen toimintaansa. Malven mielestä luonnonsuojelujärjestöt, kansanliikkeet ja itse luonnon puolesta toimiminen antavat toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

– Minusta kristityn pitäisi rakastaa paitsi lähimmäistä myös luontoa – ja varjella sitä. Uskon, että Jumala haluaa myös eläimiä kohdeltavan kunnioittavasti, olivat ne sitten villi-, lemmikki- tai tuotantoeläimiä. Jeesus sanoo Luukkaan evankeliumissa koskettavasti, että varpusia saa kahdella kolikolla viisi, mutta silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä.

Luontoteemaa Malve tuo jonkin verran esiin myös työssään, sillä hän toimii osa-aikaisena nuorisomuusikkona Roihuvuoren seurakunnassa. Malve vetää siellä lasten ja nuorten kuoro- ja bänditoimintaa, vastaa nuorten messujen ja konfirmaatioiden musiikista ja on mukana isoskoulutuksessa.

– Varsinkin vaellusriparilla on ollut luontevaa puhua siitä, millainen on hyvä suhde luontoon. Olen varmaan ollut ärsyttävä joidenkin nuorten mielestä kieltäessäni kannettavat kaiuttimet vaelluksilla. Lapsille taas on yleensä itsestään selvää luonnon ja jokaisen ötökänkin kunnioittaminen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.