null Elna Romberg laulaa energistä soulia, jonka sanoituksissa usko ja toivo ovat keskeisiä teemoja

Elna Rombergin säveltämä musiikki sisältää soulin, gospelin ja bluesin sävyjä.

Elna Rombergin säveltämä musiikki sisältää soulin, gospelin ja bluesin sävyjä.

Hyvä elämä

Elna Romberg laulaa energistä soulia, jonka sanoituksissa usko ja toivo ovat keskeisiä teemoja

The Voice of Finland -kilpailuun osallistunut laulaja teki esikoisalbuminsa suomalaisten ja ruotsalaisten huippumuusikoiden kanssa.

Laulaja ja lauluntekijä Elna Rombergista tuntui viime syksynä tosi hyvältä: hän oli saanut loppuun monivuotisen projektinsa. Soulista, gospelista ja bluesista ammentavan albumin nimeksi tuli Trouble. Levyn kaikki kappaleet ovat Rombergin omaa käsialaa.

34-vuotias muusikko kertoo kuunnelleensa paljon soulmusiikkia, mutta levyn soulahtavuus ei syntynyt tietoisesti.

– Soul vain on minussa, Romberg kuvailee.

Albumilla näkyy myös Rombergin gospeltausta. Hän muun muassa johtaa tänä vuonna kolmekymmentä vuotta täyttävää His Master’s Noise -gospelkuoroa.

Hänen kappaleidensa sanoituksissa keskeisiä teemoja ovat usko ja toivo.

– Olen kasvanut kristillisessä perheessä, ja usko kuuluu tärkeänä osana elämääni. Lähes kaikissa levyn biiseissä on jossain muodossa kristillistä sanomaa. ­Kuulijat voivat kuitenkin tulkita tekstejä miten haluavat, sillä esitän samat kappaleet oli sitten kyseessä kirkko- tai klubikeikka.

Laulukisasta jäi hyvät fiilikset

Muutama vuosi sitten Elna Romberg tuli suurelle yleisölle tutuksi osallistut­tuaan The Voice of Finland -kilpailuun. Hän oli Redraman tiimissä ja eteni kisan puoliväliin.

– En ole kilpailuhenkinen, mutta kisasta jäi ihan hyvät fiilikset. Oli myös hyvä saada kokemusta tv:ssä esiintymisestä. Oma urani ei kuitenkaan saanut ohjelmasta erityistä potkua.

Läheskään kaikille ei riitä Helsingissä alan töitä.

– Elna Romberg

Porvoolaistaustainen Romberg oli jo ennen kilpailua esiintynyt paljon ja tutustunut moniin eturivin muusikoihin, esimerkiksi Lenni-Kalle Taipaleeseen, joka soittaa Trouble-levyllä.

– Lenni-Kalle oli kerran katsomassa keikkaani, ja hän ehdotti, että voisimme joskus tehdä yhteistyötä.

Romberg on keikkaillut jonkin verran myös Ruotsissa. Osa albumin kappaleista äänitettiinkin siellä, ja levyllä soittaa kummankin maan kysytyimpiä muusikoita, Lenni-Kalle Taipaleen lisäksi muun muassa Marzi Nyman, Lasse Piirainen, Daniel Stenbaek ja Samuel Ljungblahd.

– Levyllä soittaa yhteensä kolmekymmentä muusikkoa, ja mukana on myös kuoro. Minusta on kivaa, että projektiin osallistuu paljon ihmisiä. Silloin ei tarvitse olla itse niin paljon parrasvaloissa, vaan musiikki saa olla tekemisen keskipiste.

– Opin levynteossa paljon uutta. Sain lisää itsevarmuutta ja luottamusta omiin kykyihini. Sanoin asioista oman mielipiteeni, joten levystä tuli omannäköiseni.

Vakityö laulunopettajana tuo turvaa

Elma Rombergilla on vankka koulutus, sillä hän on opiskellut sekä Pop & Jazz Konservatoriossa että Metropoliassa. Nykyään hän opettaa laulua ensin mainitussa opinahjossa.

– Oli hienoa saada vakituinen työpaikka heti valmistumisen jälkeen. Läheskään kaikille ei riitä Helsingissä alan töitä. Vakityö tuo turvaa, vaikka haluankin keikkailla ja tehdä omaa musiikkiani.

Vaikka musiikki vie melkein kaiken ajan, Helsingissä asuva Romberg on yhä mukana kotiseurakuntansa, Porvoon ruotsinkielisen vapaakirkon, toiminnassa.

– Vedin teini-ikäisenä seurakuntani nuorisotyötä, mutta nykyään teen enemmän kuorohommia. Pidän esimerkiksi gospelkuorojen työpajoja eri kirkoissa.

Romberg laulaa myös miehensä Christopher Rombergin, joka on tenavatähti vuodelta 1992, ja tämän sisarusten perustamassa kristillisessä Rombergit-lauluyhtyeessä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.