Muusikko Yona: "Johdatusta tapahtuu silloin, kun antaa sen tapahtua"
Yona sanoittaa ja säveltää työhuoneessaan vanhassa Lapinlahden sairaalassa.

Yona sanoittaa ja säveltää työhuoneessaan vanhassa Lapinlahden sairaalassa.

Muusikko Yona: "Johdatusta tapahtuu silloin, kun antaa sen tapahtua"

Yona on aina kokenut olevansa vähän outo lintu, joka heittäytyy asioihin täysillä. Oma tie löytyi musiikista.

Parisen kuukautta sitten Yona eli Johanna Pitkänen googletti "ikä 33". Kaikki oli mallillaan, mutta häntä kiinnosti, mitä iästä 33 vuotta yleensä ollaan mieltä. Yona huomasi kuuluvansa tilastoihin.

– Ihan täysin yhtään huijaamatta, minusta tämä on paras ikä tähän mennessä. Myös joidenkin tutkimusten mukaan 33 on ihmisen onnellisin ikä, Yona sanoo.

Hyvän fiiliksensä Yona ajattelee johtuvan asettuneesta elämäntilanteestaan. Hän on ollut yhdessä miehensä Matti Pitkäsen kanssa kuutisen vuotta, asunut samassa asunnossa pisimpään elämässään ja muusikon ammatin epätasaisuus ja paineet alkavat olla tuttuja. Yona kokee olevansa sujut itsensä ja luonteensa kanssa enemmän kuin ennen. Hän kertoo olevansa myös melankoliaan taipuvainen luonne.

– Joku voisi sanoa, että olen kaikessa vähän liian intensiivinen. Jos vaikka alan jonkun ystäväksi, niin monesti se menee överiksi, Yona kertoo.

– Haluan olla sen ihmisen kanssa joka päivä ja tehdä jutut täysillä. Ja kun aloitin lavatanssiharrastuksen, sekosin siihen niin täysin, etten pystynyt puhumaan mistään muusta kuin siitä.

– Joskus minulla on energiaa niin paljon, etten tiedä, mihin sen laitan. Muutkaan eivät aina tiedä, mitä minun energiallani pitäisi tehdä.

Energisyyden ja "täböllä aina" -mentaliteetin Yona sai varmaan syntymälahjanaan. Ekaluokkalaisena hän yhtenä päivänä koulusta tultuaan kyllästyi odottamaan vanhempiaan kotiin. Tyttö otti puhelinluettelon käteensä, etsi numeron, soitti Oulun Konservatorion toimistoon ja sanoi haluavansa pianotunneille.

– Sieltä sanottiin, että tosi kiva, kun haluat aloittaa pianotunnit, mutta mitäs jos soittaisit myöhemmin vanhempiesi kanssa.

Perusta lapsuuden soittotunneissa

Musiikki tuli Yonalle tutuksi helluntaiseurakunnassa. Siellä musiikki oli iso osa jumalanpalvelusta ja tilaisuuksissa laulettiin paljon.

– Minä vain kasvoin laulamaan. Olin kuoroissa ja sain soitella seurakunnan flyygeliä ja kotona oli piano. Pianonsoitto oli minusta kaikkein hauskinta, mitä ikinä pystyi tekemään.

Joskus minulla on energiaa niin paljon, etten tiedä, mihin sen laitan.

Yona aloitti pianotunnit Oulun Konservatoriossa. Opettaja oli Yonan mielestä hyvä, koska hän ymmärsi tytön vilkkauden ja luovuuden.

– Soittotunneilla tehtiin paljon improvisaatioharjoituksia. Luulen, että juuri se on vaikuttanut yllättävän paljon siihen, mitä tänä päivänä urallani tapahtuu. Tavallaan aloitimme säveltämisen siellä, sillä improvisaatiohan on hetkessä säveltämistä. Emme me niitä sävellyksiämme kirjoittaneet nuoteiksi, vaan oltiin niin, että hei, mistä nyt soitettaisiin.

Soittaminen alkoi Yonan ideasta, vaikkapa siitä, että on aurinkoinen ilma ja linnut laulavat. Miltä se kuulostaa soittamalla? Yona soitti sen, ja opettaja jatkoi toisella pianolla ja toi tarinaan jättiläisen soittamalla matalalta.

– Olin ihan että vau! Kaikki tarinat ja kaikki visuaaliset jutut olivat pianossa ja musiikissa. Kaikki väritkin olivat siinä. Näen ja koen musiikin visuaalisesti edelleen.

Yona ei tiedä tarkasti, mitä vanhemmat ajattelivat, kun tyttö päätti mennä musiikkilukioon.

– Onhan se pelottavaa, jos oma lapsi haluaa ruveta muusikoksi, Yona miettii nyt.

Itsekeskeisyyden putkesta valoon

Yona on kokenut aina olevansa vähän outo lintu. Hän epäilee sen osittain johtuvan helluntailaisesta lapsuudenperheestään. Kasvatuksensa takia Yona oli erilainen kuin muut. Hän on kuitenkin aina ollut ylpeä taustastaan.

– Minusta on hienoa, kun ihmiset uskaltavat kaikin puolin olla sitä, mitä he ovat. Siinä on asennetta. Ja niin kauan kuin ei ketään satuta ja on hyvä ihminen, tai yrittää olla, ihmiset saavat olla sellaisia kuin haluavat.

Pienenä Yona leikki usein metsässä. Hän kiipeili puissa polvet naarmuilla ja teki majoja kynnenaluset mustina. Perheen kuopuksena hän sai paljon huomiota osakseen. Teininä tuli vaikeampaa, kun Yona tajusi, että hänen pitää löytää oma tapansa hahmottaa elämää.

– Maailmankatsomukseni on muuttunut. En näe asioita enää niin syntikeskeisesti kuin nuorempana näin. Olen oppinut paremmin ymmärtämään ihmisten erilaisuutta ja tullut suvaitsevammaksi myös itseäni kohtaan, Yona kertoo.

– Siitä olen iloinen, että vaikka nykyisin ajattelen eri tavalla kuin lapsuudenperheessäni ajateltiin, se ei ole mikään ongelma. Olen saanut valita oman tieni, ja olemme silti vanhempieni kanssa läheisiä.

Uskon, että kun mennään egoistiseen putkeen, asiat alkavat mennä huonosti.

Parasta, mitä kotikasvatuksesta on jäänyt Yonan mieleen, on se, että hänet on opetettu ajattelemaan taitojensa olevan lahjoja Jumalalta.

– Uskon, että kun mennään egoistiseen putkeen, asiat alkavat mennä huonosti. Ja kaikkihan me joskus mennään niihin putkiin. Esimerkiksi ikäkriisit ovat semmoisia putkiloita. Meidän pitää päästä niiden läpi valoon ja nähdä asiat isommin.

Yona uskoo johdatukseen. Hänestä johdatusta tapahtuu silloin, kun ihminen antaa sen tapahtua. Välillä Yonalla on tarve jättää jokin asia jonkun muun käsiin, koska hän itse ei löydä vastausta.

– Joskus sanon jopa ääneen, että annan jonkun korkeamman voiman hoitaa tämän homman loppuun. Tykkäsin minä lopputuloksesta tai en, uskon, että se on kuitenkin paras ratkaisu.

Johdatus ei Yonan mielestä noin vain tipahda taivaasta, vaan se tulee muiden ihmisten kautta.

– Meillehän on annettu järki ja tunteet sen takia, että yhdessä johdatuksen kanssa me edetään tässä elämässä. En usko, että me yksin pärjätään täällä, kyllä me kaikki tarvitsemme toisiamme kartan selvittämisessä.

Musiikkiin rakastunut nainen

Yona sanoo, että pahinta elämässä olisi, jos hän ei saisi tehdä musiikkia. Hän ottaisi musiikin teosta luopumisen henkilökohtaisena haasteena.

– Musiikin tekemisen lopettaminen tarkoittaisi ehkä sitä, että ego tarvitsisi nöyrtymistä. Tai ehkä pitäisi huomata elämässä olevan muitakin tärkeitä ja hienoja asioita kuin musiikki.

– Yritän koko ajan täyttää elämääni muillakin asioilla kuin uralla ja musiikilla. On esimerkiksi kiva tuntea ihmisiä, jotka eivät ole muusikoita. Se avaa uusia maailmoja ja uusia tapoja ajatella. Se on tosi mielenkiintoista ja tervettä.

– Tietysti on vaikea päästää irti, jos on rakastunut johonkin, niin kuin minä olen rakastunut musiikkiin.

Treeniajoista sopiminen, bändin jäsenistä huolehtiminen, säveltäminen, sanoittaminen, levyjen teko ja julkisuus kuuluvat Yonan työhön, mutta eniten hän nauttii päästessään "omiensa pariin". Yonan mielestä kaikista jumalaisin ja jaloin musiikin muoto on live-musiikki ja yhdessä kokeminen – villisti tai ihan miten vaan.

– Keikka on kuin hartaushetki tai jumalanpalvelus, enkä tarkoita nyt jumalalla minua, vaan ennemminkin musiikkia. On tosi mahtavaa, kun ihmiset tulevat yhteen ja tuovat energiansa musiikin ympärille. Silloin koen aina, että olen siellä, missä minun kuuluukin olla.

Kuka?

Muusikko Yona eli Johanna Pitkänen, 33, asuu Helsingissä muusikkoaviomiehensä kanssa. Työhuone on entisessä Lapinlahden sairaalassa. Haaveilee maalle muuttamisesta.

Mitä?

Tekee seitsemättä albumiaan, jonka työnimenä on 7. Levyn teemana on täydellisyys. Yonan musiikki on taiteellista poppia, jossa on vaikutteita mm. jazzista, folkista ja tangosta.

Motto?

"Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä." (Tommy Tabermann)

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi