null Naatus: Kirkko sietää hengellistä väkivaltaa kuin Euroopan johtajat Putinin öykkäröintiä

Puheenvuorot

Naatus: Kirkko sietää hengellistä väkivaltaa kuin Euroopan johtajat Putinin öykkäröintiä

Hengellinen väkivalta ei katoa itsestään. Kirkon tulisi puuttua herätysliikkeittensä opetukseen ja toimintaan.

Uskontojen uhrien tuki ry on julkaissut artikkelin, jossa se kritisoi evankelis-luterilaisen kirkon hidasta puuttumista hengelliseen väkivaltaan. Asia ei ole uusi, mutta nyt se tulee sopivaan kohtaan. Kirkkohallituksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmä on parhaillaan tekemässä suunnitelmaa, jonka avulla tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta voitaisiin paremmin edistää.

Kirkko hiipii taas pienin askelin eteenpäin, mutta vieläkään rohkeus ei riitä siihen, että ajatus tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta otettaisiin todesta kaikilla tasoilla ja osa-aluilla. Kirkolla on edelleen tarve rajata niin sanottu uskonnonharjoitus tasa-arvon ulkopuolelle.

Näin se edelleen tulee vahingossa mahdollistaneeksi Uskontojen uhrien tuki ry:n artikkelissa esille nostaman perusongelman: hengelliseen väkivaltaan ei puututa, jos se ei suorastaan hypi silmille. Eihän se hypi, jos herätysliikkeet ja järjestöt saavat omissa porukoissaan harjoittaa uskontoaan yhdenvertaisuudesta piittaamatta.

Kirkossa katsotaan läpi sormien sen herätysliikkeiden ja järjestöjen hengellistä väkivaltaa.

Euroopan johtajat katselivat vuosikausia Putinin touhuja läpi sormien. Samalla tavalla kirkossa katsotaan läpi sormien sen herätysliikkeiden ja järjestöjen hengellistä väkivaltaa, niin kauan kuin voidaan omilla tasa-arvopapereilla näyttää, että prosessit ovat kunnossa.

Putin koetettiin sitoa länsimaiseen demokratiakehitykseen keskinäisillä talousyhteyksillä. Kirkon herätysliikkeille ja järjestöille on annettu ponsia ja toimintavapauksia ja kuviteltu, että kyllä aika korjaa. Aika ei muuttanut Putinia, eikä se muuta herätysliikkeiden opetustakaan. Sanat sovitellaan käyttöyhteyden mukaan sopiviksi, ja kirkon johdossa tämä tiedetään hyvin. Kukaan ei mielellään riko kahvikutsujen hyvää tunnelmaa.

Hengellisen väkivallan määrittely on varsin vaikeaa muutenkin, ja erityisen vaikeaa se on hengellisessä yhteisössä, joka haluaa sulkea uskonnonharjoittamisen tasa-arvon ulkopuolelle. Sopii kysyä, miten se ylipäänsä on mahdollista.
Kirjoittaja on viestijä, kestävyysjuoksija ja kirkon uskollinen palvelija.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.