null Tutkijoiden resepti hengellisen väkivallan kitkemiseksi: Annetaan kirkon työntekijöille selvemmät valtuudet puuttua ongelmiin

Hengellisen väkivallan loppumiseksi olisi tärkeä saada keskusteluyhteys myös niihin, jotka harjoittavat hengellistä väkivaltaa, todettiin kirkon ihmisoikeuswebinaarissa.

Hengellisen väkivallan loppumiseksi olisi tärkeä saada keskusteluyhteys myös niihin, jotka harjoittavat hengellistä väkivaltaa, todettiin kirkon ihmisoikeuswebinaarissa.

Tutkijoiden resepti hengellisen väkivallan kitkemiseksi: Annetaan kirkon työntekijöille selvemmät valtuudet puuttua ongelmiin

Kirkon webinaarissa tuotiin esiin, ettei hengellinen väkivalta lopu, ellei väkivallan tekijöiden kanssa päästä sovinnon dialogiin.

Kirkossa on osattu puhua hengellisen väkivallan vakavuudesta, mutta ilmiön torjumiseksi ei ole aiemmin esitetty jäsenneltyjä ratkaisuehdotuksia. Tätä ongelmaa paikkaa tällä viikolla julkaistu Kirkko ja hengellisen väkivallan ratkaisut -asiakirja. Sen ovat kirjoittaneet kirkkohallituksen ihmisoikeuskysymysten asiantuntija Johanna Hurtig ja Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori Aini Linjakumpu.

Torstaina järjestetyssä Kirkon ihmisoikeusfoorumi 2020 -webinaarissa Hurtig ja Linjakumpu esittelivät raporttinsa pääkohtia.

Ensin on tietenkin määriteltävä hengellinen väkivalta. Sitä ei Hurtigin mukaan ole yksittäisessä keskustelussa syntynyt mielipaha tai erimielisyys. Hengellinen väkivalta on pahempaa.

– Se vakavalla tavalla vaurioittaa ihmisen terveyttä, henkeä ja hengellisyyttä, Hurtig sanoi.

Usein hengellinen väkivalta ei ole niinkään yksittäinen keskustelu vaan pikemminkin tapahtumasarja ja prosessi, jossa uhrin uskomisen, osallistumisen ja elämisen edellytykset kapenevat. Pahimmillaan hengellinen väkivalta siirtyy lähipiiriin ja jopa sukupolvelta toiselle.

Myös hengellisen väkivallan harjoittajan kanssa on keskusteltava

Aini Linjakumpu huomautti, että koska hengellinen väkivalta ilmiönä on monimuotoinen, ratkaisutkaan eivät voi olla yksinkertaisia. Hengellistä väkivaltaa on torjuttava kirkossa kaikilla tasolla paikallisseurakunnan kerhoista aina kirkolliskokoukseen asti. Ongelma on, että jos kukaan ei johda kirkkoa, kukaan ei myöskään puutu hengelliseen väkivaltaan.

Vaikein ja tärkein askel on se, että muodostetaan puheyhteys niihin, jotka harjoittavat hengellistä väkivaltaa.

– Kirkon tulee osoittaa selvää johtajuutta, mikä tarkoittaa eri toimijoiden vastuuttamista. Seurakunnissa on myös tavallisille työntekijöille annettava selkeä valtuutus puuttua hengelliseen väkivaltaan, Linjakumpu sanoi.

Vaikein ja tärkein askel on se, että muodostetaan puheyhteys niihin, jotka harjoittavat hengellistä väkivaltaa.

– Dialogin kautta on mahdollisuus päästä osalliseksi prosesseja, jossa väkivaltaa aiheuttavat rakenteet näyttäytyvät toisella tavalla ja ehkä muuttuvat, Linjakumpu hahmotti.

Webinaarin jälkeen Linkakumpu toteaa erikseen, että kirkko on kyllä tunnistanut hengellisen väkivallan, mutta se ei ole määrätietoisesti puuttunut siihen.

– Lisäksihän sitä voisi toivoa myös johtajuutta valtapitäviltä sellaisissa hengellisissä ryhmissä, joissa väkivaltaa on ilmennyt. Väkivallan seurausten korjaaminen tulisi olla myös hengellisten liikkeiden vastuulla, nythän sellaista vastuuntuntoa ei ole juuri ilmennyt, Linjakumpu sanoo.

– Hengelliseen väkivaltaan liittyy paljon semanttista kiertelyä ja kaartelua, ja monet ihmiset haluavat vesittää koko käsitteen olemassaolon.

Entä sitten, kun tekijä tekee itsestään uhrin?

Webinaarin yleisökommenteissa huomautettiin, että usein hengelliseen väkivaltaan puututtaessa tekijä itse saattaa uhriutua vastaamalla, että taas meitä syyllistetään. Mitä tälle voisi tehdä?

– Syyttävästä sormesta seuraa helposti, että mennään puolustuskannalle, sanoi Johanna Hurtig.

Silloin, kun ollaan ärtyisällä päällä, halutaan usein myös kommunikoida niistä uhrin kokemuksista.

– Tämä on kuitenkin meidän kaikkien ongelma. Jos joku reagoi vähätellen siihen, että keskustellaan hengellisestä väkivallasta, voidaan aina kysyä, miksi on ongelmallista, että myös sinua kohdellaan kunnioittavasti, Hurtig vastasi.

Myös Aini Linjakumpu tunnisti uhriutumisen kulttuurin.

– Voi olla, että se on ongelma, mutta minä näen tässä myös mahdollisuuden. Silloin, kun ollaan ärtyisällä päällä, halutaan usein myös kommunikoida niistä uhrin kokemuksista. Silloin puhutaan toisen näkökulmasta hankalista asioista, Linjakumpu sanoi.

– Aina kun ollaan framilla, on mahdollisuus siihen, että kommunikaatio jatkuu.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi