null Näin Suvivirsi soi ylioppilaalle, opettajalle ja kanttorille

Alex Ikonen toivoo, että musiikista tulee hänelle ammatti. Kuva: Sirpa Päivinen

Alex Ikonen toivoo, että musiikista tulee hänelle ammatti. Kuva: Sirpa Päivinen

Hyvä elämä

Näin Suvivirsi soi ylioppilaalle, opettajalle ja kanttorille

Ylioppilas Alex Ikonen esittää videolla Suvivirren kevään kunniaksi.

https://www.youtube.com/watch?v=l-rIUE1JF4A


Kesäloman merkki

Alex Ikonen on tämän kevään ylioppilas Vaskivuoren lukion musiikkilinjalta. Lukion alussa hän lauloi koulun kuoroissa.

– Kyllästyin kuorolaulamiseen ja pyrin ja pääsin koulun big bändin solistiksi. Tykkään olla solisti. Kuorossa ei pääse niin näyttämään omia taitojaan, koska siinä ollaan rivimiehiä.

Koulun rockmusiikkipuolella on toinen bändi, jossa Ikonen laulaa. Hän tekee myös biisit.

Ikonen osallistui viime kauden The Voice of Finland -kisaan. Hän ajatteli, että se on hyvä mahdollisuus saada näkyvyyttä.

– Pääsin kisassa yllättävän pitkälle ja olen tosi tyytyväinen. Putosin kolmannessa live-lähetyksessä, eli olin kahdentoista parhaan joukossa.

Ikosta hiukan harmitti putoaminen sen vuoksi, että seuraavaksi hän oli ajatellut esittää laulun, josta pitää aivan erityisesti.

– Olisin halunnut vielä vetää idolini Frank Sinatran New York, New York -kappaleen.

TVOF oli Ikosen mielestä hyvä kokemus. Se antoi esiintymiseen varmuutta ja vahvisti, että laulaminen on sitä, mitä hän haluaa tehdä.

– Oli tosi siistiä mennä esiintymään niissä live-lähetyksissä ja ajatella, kuinka moni ihminen näkee sen.

Virsiä Alex Ikonen on laulanut koulussa. Parhaiten hänen mieleensä on jäänyt ala-asteen toisella luokalla pääsiäisnäytelmässä laulettu virsi, jossa "lauletaan jotain kalliolle, kukkulalle". Virren numero ei ole jäänyt mieleen.

– Jotain siinä oli ristiinnaulitsemisesta. En muista sanoja sen tarkemmin, mutta se oli ihan hiton hyvä biisi.

Virsistä Ikosen mieleen tulee myös mummin hautajaiset, se kun hän nelivuotiaana istui Mäntsälän kirkossa veljensä vieressä. Tilaisuus ei vielä ollut alkanut ja aika kävi pitkäksi.

– Siinä odotellessa isoveljeni yritti opettaa minua lukemaan virsikirjan avulla, mutta en kyllä oppinut, Ikonen toteaa nauraen.

Valomerkki-sivuston videolla Alex Ikonen esittää Suvivirren kevään kunniaksi. Seuraavaksi hän laulaa sitä lukion kevätjuhlissa.

– Muistan, kun skidinä piti kevätjuhlissa ruveta laulamaan Suvivirttä. Siitä tuli heti se tunne, että jes, kohta pääsee kesälomalle!

Ikosesta Suvivirren laulaminen kevätjuhlissa ei ole epäkunnioittavaa muita uskontoja kohtaan, eikä virren sanojakaan tarvitse vääntää uusiksi.

– En ymmärrä, miksi Suvivirrestä pitäisi muuttaa yhtään mitään. Onhan kaikilla uskonnoilla jumala.

Anna Laakso nauttii kerrankin kiireettömästä toukokuusta.

Pala nousee kurkkuun

Tänä vuonna Anna Laakso ei laulakaan Suvivirttä kevätjuhlissa, niin kuin useana keväänä aiemmin. Laakso on Vantaan Mikkolan koulun luokanopettaja ja tällä hetkellä äitiyslomalla.

– Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on rauhallinen toukokuu.

Viime keväänä Mikkolan koulun kevätjuhlat olivat festarit. Oppilaiden yllätykseksi siellä esiintyi Jukka Poika.

– Kevätjuhlat eivät olleet perinteiset. Salissakin istuimme lattialla, mutta kyllä me Suvivirren lauloimme, Laakso kertoo.

Viime vuonna Anna Laakson luokka osallistui Virsivisaan, joka on Seurakuntien Lapsityön Keskuksen järjestämä kilpailu 3.- ja 4.-luokkalaisille. Virsivisan tarkoituksena on tutustuttaa lapset virsiin.

– Aluksi oppilaat olivat, että heh, heh, joku virsivisa, mutta lopulta he innostuivat. Varmaan silläkin oli osuutensa, kun lupasin oppilaille, että koko luokka lähtee luokkaretkelle Kouvolaan, jos pääsemme sinne visan finaaliin.

Laakson luokkalaiset opettelivat syksystä lähtien virren viikossa. Finaali oli toukokuussa. Virsiä opetellaan 30, mikäli selviää finaaliin asti. Suvivirttä laulettiin heti ensimmäisten opeteltavien joukossa.

– Lapset tykkäsivät Suvivirrestä tosi paljon. Ainakaan minun oppilailleni virsien laulaminen ei ollut mikään tylsä juttu.

Laakson luokan Pitkät ja pätkät -ryhmä pääsi Virsivisan finaaliin ja voitti koko kisan.

Monet herkistyvät Suvivirrestä. Anna Laakso muistaa tilanteen, kun se tapahtui hänelle ensimmäisen kerran.

– Olin viidennellä luokalla. Sinä keväänä olivat isoveljeni ylioppilasjuhlat. Istuin Lapuan tuomiokirkon penkissä kevätjuhlapäivänä ja tuntui siltä, että pala tuli kurkkuun. Se oli uusi tunne, sillä en ollut aiemmin herkistynyt musiikista niin voimakkaasti.

Yhä edelleen Suvivirsi herkistää Laakson, ellei hän ole itse opettajana laulun vetovastuussa.

– Kun lauloimme Kuusankoskitalossa Virsivisan päätteeksi Suvivirren, piti vähän nieleskellä. En usko, että Suvivirsi jättää ketään kovin kylmäksi, jos sitä on lapsuudessaan laulanut.

Ilman Suvivirttä ei Laakso tänäkään vuonna aloita kesää. Hän osallistui viiden kuukauden ikäisen Liina-tyttärensä kanssa vauvamuskarin kevätjuhlaan.

– Siinä tilanteessa Suvivirsi ei liikuttanutkaan, kun Liina siinä jotain pyöri ja puolitoistavuotias siskonpoika juoksenteli, Laakso kertoo.

Sirkku-Liisa Niemi vinkkaa, että Pyhän Laurin kirkolle pääsee bussilla numero 571.

Sopii häihin ja hautajaisiin

Rekolan seurakunnan kanttori Sirkku-Liisa Niemi kertoo, että Suvivirren sävelmää lauletaan useammin kuin arvaammekaan.

– Virsikirjassamme on viisitoista virttä, joissa on Suvivirren tai sen toisinnon sävelmä. Täysin samalla sävelellä kuin Suvivirsi lauletaan virsi 822, joka on suosittu häävirsi.

Aikoinaan, ennen kuin kanttorit ohjasivat laulamista, virsien sävelmät jäivät ihmisten muistiin eri pitäjissä vähän eri tavalla. Joskus virttä ruvettiin laulamaan aina samalla tavalla väärin, niin että syntyi toisinto, eli muunnelma alkuperäisestä sävelmästä.

– Tunnetuin toisinto Suvivirrestä on varmaan Sen suven suloisuutta -virsi. Jos siihen sävelmään laittaa Suvivirren sanat, sen pystyy laulamaan ihan helposti, Niemi toteaa.

Suvivirsi on ruotsalaisen papin Israel Kolmodinin kirjoittama. Virsirunoa tutkinut Tuomas M. S. Lehtonen arvelee hänen saaneen innoituksen kevätaiheisista Piae Cantiones -lauluista.

Suvivirren kolme ensimmäistä säkeistöä muistuttavat minustakin kovasti In vernali tempore -laulua, jota Turun teinit lauloivat jo 1500-luvulla, Niemi kertoo.

Monet ovat oppineet Suvivirren koulussa ja laulaneet sitä kevätjuhlissa. Aikoinaan Suvivirttä ei kuitenkaan ajateltu vielä keväällä laulettavaksi.

Suvivirrellä ei ole alkujaan mitään tekemistä koulujen päättymisen tai toukokuun kanssa. Se on alun perin juhannusvirsi, tarkentaa Niemi.

Kesähäissä Suvivirsi kuullaan usein, mutta Niemen mukaan sitä voi laulaa myös hautajaisissa. Hän ehdottaa sitä silloin, jos vainajan omaiset sanovat, että he eivät osaa laulaa mitään virttä.

– Hautajaiset ovat murheellinen juhla, mutta niihin liittyy myös kiitollisuus elämästä. Erityisesti Suvivirren neljäs säkeistö, jota ei lauleta kevätjuhlissa, on lohduttava ja sopii hautajaisiin. Hautajaisissa voi laulaa Suvivirrestä vaikka ensimmäisen ja neljännen säkeistön.

Sirkku-Liisa Niemen mielestä virsi ei ole koskaan vain sanat tai sävelmä, vaan enemmän kuin niiden summa. Virsiin liittyy vähän mystiikkaa.

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan -virsi on meillä Suomessa valtavan suosittu, mutta ei niinkään muissa maissa. Suomessa sitä lauletaan eri sävelmällä kuin muualla. Ilmeisesti meillä vain sattuu olemaan sävelmä-sana-yhdistelmä kohdallaan. Luulen, että Suvivirressä on samaa, että sanat ja sävel sopivat hyvin yhteen.

Suvivirren sunnuntaina 29.5.

Ankkakirkko klo 11 Korson Ankkapuistossa. Messun jälkeen makkara- ja mehutarjoilu sekä omat piknik-eväät.

Messu klo 12 Kuusijärvellä (Kuusijärventie 3). Yhteislauluja klo 11.30 alkaen. Bussikuljetukset Kuusijärvelle lähtevät Länsimäen kirkolta klo 10.50, Hakunilan kirkolta klo 11 ja Rekolan kirkolta klo 11.

Monttumessu klo 12 Myyrmäen montulla (Iskostie 5). Kirkkokahvit ja omat piknik-eväät messun jälkeen.

Messu klo 12 Pyhän Laurin kirkossa (Kirkkotie 45). Kahvitarjoilu ja omat piknik-eväät klo 13.30 Pappilan puistossa. Suvivirttä ja muita yhteislauluja laulattaa Mari Kätkä harmonikan säestyksellä.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Ikivanhoja hymnejä käännettiin suomeksi – ”Ajatuksena on, että kukaan meistä ei ole erikoisuus, vaan me kaikki laulamme yhdessä samaa sävelmää”

Ajankohtaista Hengellisyys

Hymnit voisivat tuoda vaihtelua jumalanpalveluksiin, sillä niiden musiikkimaailma on erilainen kuin virsien.



Suvivirsi yhdeksällä murteella

Hyvä elämä

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.