Neljä näkökohtaa Turun puukkoiskuun
Turun uskonnollisten yhteisöjen edustajat, kaupunginjohto ja poliisijohto osallistuivat hiljaiseen hetkeen Turun torilla sunnuntaiaamuna kirkonkellojen soidessa. Kuvassa vasemmalta isä Jean Claude Kabeza Turun katolisesta seurakunnasta, poliisipäällikkö Tapio Huttunen, piispa Kaarlo Kalliala, imaami Zaid Alnaser Turun islamilaisesta yhdyskunnasta, arkkipiispa Kari Mäkinen sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen. Kuva: Mari Leppänen

Turun uskonnollisten yhteisöjen edustajat, kaupunginjohto ja poliisijohto osallistuivat hiljaiseen hetkeen Turun torilla sunnuntaiaamuna kirkonkellojen soidessa. Kuvassa vasemmalta isä Jean Claude Kabeza Turun katolisesta seurakunnasta, poliisipäällikkö Tapio Huttunen, piispa Kaarlo Kalliala, imaami Zaid Alnaser Turun islamilaisesta yhdyskunnasta, arkkipiispa Kari Mäkinen sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen. Kuva: Mari Leppänen

Neljä näkökohtaa Turun puukkoiskuun

Pahalla, tuholla ja kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Ne eivät ole koko totuus. Myös hyvä on totta, kirjoittaa Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.

1. Suomi ei ole muuttunut toiseksi

Poliisi tutkii Turun puukotuksia terrorismirikoksena. Vaikka epäilyt puukottajan terroristisista motiiveista osoittautuisivatkin todeksi, ei Suomi siltikään olisi muuttunut. Kauhua kylväviä puukkojunkkareita on täällä aikanaan pidetty suorastaan sankareina. Se on asia, jonka soisikin muuttuvan.

Viattomien sivullisten tappaminen ei alkanut Suomessa elokuussa 2017. Summamutikkasurmaajia on totuttu pitämään mielenterveystapauksina siitä huolimatta, että heidän tekojensa taustalla olisikin ollut jokin ideologia, kuten vaikkapa useita kuolonuhreja vaatineissa kouluampumisissa.

Psyykkisesti ehyt ihminen ei tapa viatonta sivullista. Tämä on syytä muistaa myös silloin, kun tappaja ei ole kantasuomalaisen kouluampujan näköinen. Selitys hänen teoilleen ei ole ensisijassa hänen etnisessä taustassaan, uskonnossaan tai poliittisissa näkemyksissään vaan siinä, että tappajan mielessä ei kaikki ole kunnossa.

Tämäkään selitys ei silti poista eikä turhenna uhrien ja heidän läheistensä kärsimystä.

2. Pahuus ja väkivalta eivät ole koko totuus

Turun torillakin yhtä puukottajaa kohti oli useita ihmisiä, jotka jopa oman henkensä uhalla olivat valmiit auttamaan uhreja ja estämään tappajaa tekemästä enempää pahojaan. Heidän hyvät tekonsa puhuttelevat voimakkaammin kuin puukottajan pahuus. Erilaiset ihmiset olivat yhdessä valmiita nousemaan pahaa ja väkivaltaa vastaan. Poliisi toimi ripeästi ja esimerkillisesti. Sairaala oli nopeasti täydessä valmiudessa vastaanottamaan puukotettuja.

Pahalla, tuholla ja kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Ne eivät ole koko totuus. Myös hyvä on totta. Ihmisen hyvyys ja hyväntahtoisuus eivät ole vain pintaa, jonka alta paljastuisi raakalaismaisuus.

Jotkut ihmiset ovat pahoja, heissä on sellainen vika. Meissä kaikissa on vihaa, pelkoa, kateutta, ahneutta ja ylemmyydentuntoa, se ei silti ole koko totuus meistä. Joidenkin mielissä nuo tappavat voimat saavat ylivallan, se ei silti ole enemmän totta kuin maailmassa vallitseva hyvyys, oikeudenmukaisuus ja rakkaus.

3. Terroristi kiittää vouhottajia

Terroristin tarkoituksena on levittää kauhua ja kylvää eripuraa. Kristillisessä perinteessä sellaista kutsutaan ”perkeleen petoksiksi ja juoniksi”. Perkele kuvataan riidankylväjäksi ja erottajaksi. Paholaisen kreikankielinen nimi diabolos merkitsee erilleen viskojaa. Terrorismi on perkeleestä ja perkeleellistä. Sen tarkoituksena on usuttaa ihmiset toisiaan vastaan. Mitä hanakammin me tartumme erilaisiin huhuihin ja vouhotamme vastakkainasettelua, sitä onnellisempi terroristi on.

4. On oikein pelätä pahaa.

Pelko on hyvä ja tarpeellinen tunne. Vaarallisia asioita ja pahuutta on syytäkin pelätä. Pelko suojelee ihmistä. Pelkoa ei tarvitse hävetä eikä torjua.

Torjuttu pelko saattaa muuntua vihaksi. ”Älkää päästäkö vihaa sisällenne, sillä se pilaa elämänne”, sanoi Turun torilla puukottajan perään lähtenyt nuori afgaanipoika. Pelon kanssa on syytä pysyä rauhallisena, puhua omista peloistaan ja eritellä pelkoa: mitä minä pelkään ja minkä takia. Pelolle ei kannata antaa yhtään enempää painoarvoa kuin sille kuuluu, sillä useimmiten pelon vallassa tehdyt teot vain lisäävät pelkoa ja turvattomuutta. Oikea rohkeus on sitä, että uskaltaa tarkastella omia pelkojaan, ottaa ne huomioon ja toimia niitä kuunnellen mutta antamatta niiden sanella.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi