Ääriajattelua ei ehkäistä vain tiedustelulla
Kirkon Ulkomaanapu tekee viranomaisten kanssa yhteistyötä radikalisoitumisen ehkäisemiseksi. Järjestön mukaan pelkkä tiedustelu ei riitä estämään väkivaltaa.
Teräaseilla, autoilla ja muilla tavanomaisilla välineillä julkisilla paikoilla tehtäviä iskuja on erittäin vaikea torjua pelkästään tiedustelulla, korostaa Kirkon Ulkomaanapu.
Suomessa viranomaiset, järjestöt ja uskonnolliset yhteisöt tekevät jo laaja-alaista yhteistyötä väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisemiseksi. Nyt työtä on kohdistettava tehokkaammin niille muutamille sadoille ihmisille, jotka Suojelupoliisin luokituksen mukaan kuuluvat riskiryhmään, korostaa Kirkon Ulkomaanapu.
– Riskien kitkemiseksi tarvitsemme kuntien tukea – koulujen, virastojen, mielenterveyspalveluiden, Kirkon Ulkomaanavun rauhanverkoston projektikoordinaattori Milla Perukangas sanoo.
Läheiset ihmiset ovat parhaita huomaamaan yksilön muuttuneen käytöksen ja mahdollisen radikalisoitumisen.
- MIlla Perukangas
Väkivaltaisen ekstremismin ehkäisemisessä avainasemassa ovat riskiryhmään kuuluvien läheiset, perheet ja yhteisöt. Heitä tukemalla voidaan päästä kiinni perimmäisiin, yksilöitä väkivaltaisuuksiin ajaviin syihin.
– Läheiset ihmiset ovat parhaita huomaamaan yksilön muuttuneen käytöksen ja mahdollisen radikalisoitumisen, Perukangas sanoo.
Turussa murhattiin perjantaina kaksi valtaväestöön kuuluvaa henkilöä. Tapauksen jälkeen usealla paikkakunnalla on hyökätty syyttömiä maahanmuuttajataustaisia henkilöitä vastaan sekä henkisellä että fyysisellä väkivallalla. Tämä vain pahentaa tilannetta. Kirkon Ulkomaanapu korostaa, että vain pitämällä yhtä ja pidättäytymällä vastakkainasettelusta voidaan torjua väkivaltaa.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa viranomaisten ja uskonnollisten yhteisöjen yhteistyöllä on pystytty ehkäisemään iskuja enemmän kuin tiedustelun avulla. Työn edellytyksenä on luottamus, joka perustuu siihen, että mahdollisimman moni toimija tekee yhteistyötä. Ihmisryhmien leimaaminen vaikeuttaa tätä työtä.
– Suomalaisen yhteiskunnan etu on kohdella ihmisiä yksilöinä ja siten ehkäistä väkivaltaisen ekstremismin leviämistä, Perukangas sanoo.
Kirkon Ulkomaanapu tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa hankkeidensa Reach Out- ja Shoulder to Shoulder kautta sekä sisäasiainministeriön asettaman Väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn johtoryhmässä. Työ hyödyntää kokemuksia alueilta, joilla ääriliikkeet ja väkivaltaiset konfliktit koskettavat ihmisten arkea.
Ulkomaanapu myös toimii YK:n aloitteesta käynnistetyn Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston sihteeristönä. Verkosto kokoaa alan johtavat toimijan maailmalla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suomeen on syntynyt jihadistinen alamaailma – Suojelupoliisi tarvitsee konkreettista tietoa epäilysten tueksi
AjankohtaistaÄäriajattelu tai terroristijärjestöön kuuluminen ei ole Suomessa rangaistavaa, muistuttaa Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala.