Neulontajengi lahjoittaa villasukat kaikille 100 vuotta täyttäville
Sinikka Lyyra on käsityöihminen henkeen ja vereen.

Sinikka Lyyra on käsityöihminen henkeen ja vereen.

Neulontajengi lahjoittaa villasukat kaikille 100 vuotta täyttäville

Sinikka Lyyra ihastui Facebookin neulontaryhmään, kun etsi työttömänä tekemistä. Lahjoitussukkien vastaanottajasta Meeri Castrénista sata vuotta tuli täyteen yllättävän äkkiä.

– Oli onnenkantamoinen, että huomasin Facebookin Neulomuksia sydämestä -ryhmän ja sen Suomi 100 -hankkeen, sanoo Sinikka Lyyra. Tarkoitus on lahjoittaa villasukat jokaiselle, joka täyttää tänä vuonna sata vuotta.

Se, että Martinlaaksossa asuva kemisti Sinikka Lyyra, 62, löytää netistä käsityöryhmän, ei ole sattumaa. Hän on käsityöihminen henkeen ja vereen.

– Käsitöiden tekemisen malli tulee äidiltäni. Hän kuoli 92-vuotiaana tammikuussa 2016. Vielä jouluna hän kutoi sukkaa, vaikkei enää osannutkaan aloittaa sitä tai kutoa kantapäätä.

– Olen aina neulonut, ehkä viimeisten 10–15 vuoden aikana enemmän. Oman perheen lisäksi teen neulomuksia miehen sukulaislapsille. Neulon tv:tä katsoessa tai kun istun autossa mökkimatkalla.

Käsityöt ovat Sinikka Lyyralle enimmäkseen viihdykettä ja ajanvietettä. Välillä hän kuitenkin tarttuu kokeilu- ja kehityshankkeisiin, kuten silloin, kun teki pojan ystävän vauvalle Star Trek -kuvioisen viltin.

Sinikka Lyyran mukaan netin käsityöryhmissä on eläkeläisiä ja heidän tyttäriään. Ryhmien kautta löytyy uusia malleja ja ideoita, ja foorumi, jossa julkaista tuotteitaan. Sinikka Lyyra ei tee käsitöitään myyntiin, vaan lahjaksi. Hän on osallistunut myös muiden tempausten kautta hyvän tekemiseen.

Vanhetessa tulee hidasteita. Niiden kanssa pitää vain oppia elämään.…

– Sinikka Lyyra

Piti keksiä jotain tekemistä

Pieksämäen seudulta kotoisin oleva maalaistalon tyttö on muutenkin tottunut tekemään työtä ja etsimään toiminnallisia ratkaisuja. Asenteesta oli hyötyä viisi vuotta sitten, kun työpaikka teki konkurssin. Sinikka Lyyra jäi työttömäksi.

– Piti keksiä jotain tekemistä, etteivät seinät kaadu päälle ja voin tuntea itseni tarpeelliseksi.

Elämänmuutoksen aiheuttamaan alkuhämminkiin löytyi netistä Aikapankki. Siinä vapaaehtoistöitä voi vaihtaa toisiin työsuorituksiin. Samalla tutustuu paikallisiin ihmisiin ja ympäristöön.

Löytyi myös Vantaan kaupungin järjestämä Virtapiiri. Sinikka Lyyra toimi avustajana yksin asuville kotihoidon asiakkaille järjestetyissä viikottaisessa tapaamisessa.

Harrastuksia oli taas aika päivittää, kun Lyyraa alkoi astman lisäksi vaivata myös selkä. Puoli vuotta hän on liikkunut kyynärsauvojen avulla.

- Vanhetessa tulee hidasteita. Niiden kanssa pitää vain oppia elämään. Hommia täytyy tehdä niin kuin pystyy.

Kyynärsauvalla pystyy hyvin rullaamaan maton ulos viemistä varten. Tarvittaessa yhden kyynärsauvan varassa voi tehdä lumitöitäkin. Toki aviomies tekee oman osansa paikalla ollessaan, ja poikakin voi käyttää äidin kaupassa.

Kirkkoon kuulumattomat satavuotiaat voi ilmiantaa

Samantapainen hidaste-tausta on myös Tanja Mertasella, Neulomuksia sydämestä -ryhmän perustajalla. Hän menetti työkykynsä olkapääongelmien vuoksi, mutta pystyy käsitöihin.

– On hienoa, että kyseessä on valtakunnallinen hanke. Mukavaa on, ettei satavuotiaiden sukista ole sanottu, millaisia niiden pitää olla. Jokainen voi tehdä omanlaisensa mallin mukaan, Sinikka Lyyra toteaa.

– Vantaalta hankkeeseen ovat ilmoittautuneet myös Elina Fyhr ja Nina Colliander. En tunne heitä muuten kuin ryhmän kautta. Varmaankin me saamme tehtyä Vantaalla tarvittavat kymmenen villasukkaparia.

Sukat toimitetaan satavuotiaille seurakunnan kautta. Vantaalla yhteyshenkilönä toimii diakoniatyöntekijä Anita Salonen Tikkurilan seurakunnasta.

Hankkeessa on harmiteltu sitä, että seurakuntien kautta ei tavoiteta kaikkia satavuotiaita. Onkin toivottu, että kirkkoon kuulumattomat satavuotiaat ilmiannettaisiin hankkeen nettisivuille.

"Nätteys häipyy maailman menossa", tokaisee tammikuussa sata vuotta täyttänyt Meeri Castrén.

 

Mummi on yhtä vanha kuin Suomi

Vantaan seurakuntiin kuuluu kymmenen jäsentä, jotka täyttävät sata vuotta tänä vuonna. Ensimmäisenä heistä juhli hämeenkyläläinen Meeri Castrén. Hänen syntyi 23. tammikuuta 1917.

Castrénien sukukirja kertoo, että Meeri, o.s. Willberg, on vahvasti vantaalainen, vaikka syntyikin Nurmijärvellä, Numlahden kartanon sepän ja sisäkön lapsena. Hän menetti isänsä toukokuussa 1918. Isä ei osallistunut sisällissotaan, mutta oli osallistunut paikallisen työväenyhdistyksen toimintaan kirjanpitäjänä. Valkoiset ampuivat hänet ja 34 muuta nurmijärveläistä ilman oikeudenkäyntiä.

– Kun isä oli kuollut, äidin piti tehdä työtä, Castrén toteaa.

Leskiäiti lähti ompelijaksi Helsinkiin. Meeri-tyttö oli jonkin aikaa puutarhuri-enonsa ja isoäitinsä hoivissa Fagervikin kartanossa. Äiti ja tytär pääsivät elämään yhdessä, kun äiti ryhtyi ensin karjanhoitajaksi Tuomelan kartanoon Hämeenkylään ja myöhemmin lypsäjäksi Backaksen kartanoon nykyiselle Keski-Vantaalle.

– Kartano oli siitä hyvä ja varma paikka, että sieltä sai hakea ruokaa. Maitoa sai navetalta.

Karjanhoitajan tyttärestä konttoristi

Backakseen muuton yhteydessä Meeri siirtyi käymään ruotsinkielistä Tolkkisten kansakoulua. Äiti halusi, että tytär oppisi ruotsin. Mutta kun tämä ryhtyi puhumaan ruotsia myös kieltä taitamattomalle äidilleen, äidin ajatukset muuttuivat. Kansakoulunsa Meeri kävi loppuun Veromiehen koulunsa. Sen jälkeen Meeri kävi Helsingissä kauppakoulun.

– Äiti tykkäsi, että saisin mukavampaa työtä. Äiti hoiti karjaa, se oli rankkaa työtä. Rahanpuute oli kova.

Koulun jälkeen Meeri lähetti työhakemuksen Elannon pääjohtajalle Väinö Tannerille. Sitä kautta hän päätyi töihin tuttuun Backakseen, Elannon mallitilalle agronomi Hovilan sihteeriksi.

– Maksoin palkat työväelle. Hoidin ostoja ja tilauksia, kaikkea.

Meeriä viisi vuotta vanhempi puutarhaharjoittelija Martti Castrén kiinnostui konttoristista. Äiti patisti tytärtään naimisiin, ja niin seurustelu alkoi. Kihloihin mentiin 1935. Nuoripari eli vähän aikaa miehen kotiaseudulla Pietarsaaressa. Ensimmäinen lapsi Veijo syntyi siellä. Perhe muutti Helsinkiin ennen sotia. Perheenisän työ Valmetin telakoilla oli niin tärkeää, ettei häntä päästetty sotaan.

– Sota-aika oli vaikea. Kun hälytys tuli, oli juostava kellariin, suojaan pommituksilta.

Sota-aikana syntynyt perheen toinen poika eli vain kolme päivää. Myöhemmin perheeseen syntyi kolmas lapsi Eero Juhani. 1940-luvulla Meeri Castrén työskenteli pari vuotta Orionilla. Kotiäitivuosien jälkeen hänet pyydettiin 1960-luvulla takaisin Orionille.

Sata vuotta meni äkkiä

Meeri Castrén ihmettelee kertyneitä sataa ikävuottaan.

– Kyllä se on pitkä ikä. Hyvä puoli on, että en ole sairastellut. Nätteys häipyy maailman menossa. Kyllä on muija lihonut. Olen syönyt liikaa. Aina tämä takki on ennen mennyt kiinni, Meeri Castrén sanoo jakkuaan oikoen.

Vanhuusiän kodissaan Pähkinärinteessä Meeri Castrén eli 96-vuotiaaksi. Hän kävi pitkään seurakunnan kirjallisuuspiirissä. Tätä nykyä hän asuu tehostetun asumispalvelun yksikössä Kaunialassa. Siksi myös hänen syntymäpäiväkonserttinsa pidettiin Kauniaisten kirkossa.

Kun konserttiasia tulee puheeksi Meeri Castrénin kanssa, hän tuhahtaa, että turhaa ja että päivä oltaisiin voitu hyvin viettää vain oman väen kesken. Omaiset puolestaan halusivat korostaa hyvien vanhusten asumispalveluiden tarpeellisuutta. Siksi konsertin tuotolla tuetaan asumispalveluyksikön työntekijöiden virkistystoimintaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Lankaterapiaa 2.9.2013