null Onnettomuuden jälkeen Aaron, 23, muutti toipumaan seurakuntayhtymän tukiasuntoon 

Aaron Keltanen on harrastanut musiikkia pienestä pitäen ja soittaa muun muassa kitaraa, pianoa ja viulua.

Aaron Keltanen on harrastanut musiikkia pienestä pitäen ja soittaa muun muassa kitaraa, pianoa ja viulua.

Onnettomuuden jälkeen Aaron, 23, muutti toipumaan seurakuntayhtymän tukiasuntoon 

Talon asukasohjaaja auttaa monissa käytännön asioissa.

– Tää vähän pelasti mut, kertoo 23-­vuotias Aaron Keltanen Paraistentien kodissaan Helsingissä.

Keltanen on asunut ­tukiasunnossa puolisentoista vuotta. Hänen elämänsä muuttui joulukuussa vuonna 2019. Tuohon aikaan Keltanen opiskeli merkonomiksi ja työskenteli soitinkaupassa.

Oli yksi harvoista pimeän joulukuun valoisista tunneista. Keltanen käveli suojatiellä, kun auto törmäsi häneen. Muutaman päivän kuluttua hän heräsi sairaalan teho-osastolla.

Katto pään päälle ja monenlaista tukea

Seurakuntayhtymä tarjoaa tukiasuntoja helsinkiläisille asunnottomille tai asunnottomuuden uhan alla oleville ja tukea tarvitseville. Seurakuntayhtymällä on yhteensä 48 tukiasuntoa, joista osa sijaitsee Paraistentiellä ja osa Hämeentiellä, missä on myös muutama isompi asunto perheiden tukiasumiseen.

Tavallisesta asumisesta tukiasuminen eroaa siten, että asukkaan apuna ja tukena on asukasohjaaja. Asukasohjaaja Jukka Salkosalmi on asukkaiden tavattavissa Paraistentien talon toimistossaan.

– Apua voi pyytää kaikkeen, mihin tarvitsee, ­Aaron Keltanen kertoo.

Sairaalasta hän muutti hetkeksi tilaispäismajoitukseen ja sieltä Paraistentien kotiin. Sosiaalitoimi järjesti hänelle ruokapöydän, neljä tuolia, vuoteen ja lakanapaketteja, jotka hän haki yhdessä Salkosalmen kanssa. Asukasohjaaja on auttanut myös asioiden selvittelyssä vakuutusyhtiön kanssa.

Askel kerrallaan kohti normaalia elämää

Aaron Keltasen kodista näkee, että hän on musiikkimiehiä. Siitä kertoo rivi kitaroita. Pienenä poikana hän aloitti viulunsoiton, ja harrastus jatkui musiikkiopistossa vuosia. Lukioikäisenä hän istui pianon ääreen ja löysi improvisoinnin. Piano alkoi tuntua viulua tutummalta soittimelta, keskustelukumppanilta.

– Tulevaisuuden haaveeni ovat aika yksinkertaisia. Haluan perheen ja lapsia.

Osa haaveista liittyy musiikkiin. Jonakin päivänä hän haluaisi omistaa flyygelin ja hardangerviulun.

Onnettomuuden aiheuttaman aivovamman vuoksi Keltanen väsyy herkästi, ja työmuistiin ja aloitekykyyn liittyy hankaluuksia. Arki on rakennettu siksi hyvin suunnitelmalliseksi.

Tukiasunnossa voi asua enintään neljä vuotta. Keltanen ei vielä tiedä, mihin tie vie sen jälkeen. Aivovamman osalta jokainen saavutettu edistysaskel on pysyvä, mutta sitä ei osata ennustaa, miten pitkälle kuntoutuminen on mahdollista. Aaron Keltasen oma tavoite on selvä: takaisin normaaliin elämään. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi