null Pääkirjoitus: Jumala kiinnostaa nyt nuoria ja isoskoulutukseen on tunkua

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Jumala kiinnostaa nyt nuoria ja isoskoulutukseen on tunkua

Usko Jumalaan on nuorten parissa vahvempaa pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa kuin maa­seudulla.

Rippikoulu on kirkon menestystarina, joka kerää vuodesta toiseen hyviä arvosanoja. Uusimmassa rippi­koulukyselyssä lähes 24 000 nuoren antama keskiarvo asteikolla neljästä kymmeneen on 8,86. Pääkaupunkiseudulla luku on jopa hieman muuta Suomea korkeampi.

Kyselyn mukaan 95 prosenttia pääkaupunkiseudun nuorista oli sitä mieltä, että rippikoulussa oli turvallista olla, ja 92 prosenttia koki, että siellä sai olla oma itsensä. Vaikka kokonaan uusia ystäviä löysi vähän harvempi, hauskaa oli 94 prosentilla rippikoululaisista.

Kesän uutiset kertoivat muutamasta rippileiristä, jotka oli jouduttu joidenkin nuorten käytöksen vuoksi keskeyttämään, mutta paljon isompi uutinen on se, miten harvinaista tällainen on. Rippileirejä pidetään noin 1 800 vuodessa.

Rippikoulu näyttää onnistuvan antamaan useimmille nuorille kokemuksen siitä, että he ovat hyväksyttyjä ja rakastettuja. Kun rippikoulussa on turvallista ja toimintaa suunnitellaan nuorten ehdoilla, on tilaa pohtia myös isoja elämänkysymyksiä. Parin viime vuoden aikana on tapahtunut kiinnostava muutos: hengellisyys ja Jumala kiinnostavat nuoria entistä enemmän.

Pojat näyttävät yllättäen olevan uskonnollisempia kuin tytöt.

Vuonna 2019 kolmannes rippikoululaisista vastasi myöntävästi väittämään Jumalan olemassaolosta. Nyt näin uskoo 71 prosenttia pääkaupunkiseudun pojista. Pojat näyttävät nyt yllättäen olevan uskonnollisempia kuin tytöt, mutta myös tyttöjen usko Jumalaan on kasvussa. ­Vähintään yhtä kiinnostava ilmiö on se, että usko Jumalaan on nuorten parissa nyt vahvempaa pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa kuin maa­seudulla.

Samaan aikaan, kun usko Jumalaan on vahvistunut, on etenkin pääkaupunkiseudulla kasvanut nuorten myötätuntoisuus heikommassa asemassa olevia kohtaan. Tytöt ovat tämän kyselyn mukaan hieman poikia empaattisempia.

Nuoret haluavat jakaa saamaansa hyvää kokemusta eteenpäin. Siksi rippikoulun jälkeiseen isoskoulutukseen haluavien määrä on monessa seurakunnassa huimassa kasvussa. Esimerkiksi Vantaan Korsossa 248 rippikoululaisesta 126 haluaa isoseksi.

Kun kirkko nyt näin suuressa määrin kiinnostaa nuoria, kysymys kuuluu, onko nuorisotyöllä riittävät resurssit vastata tähän kysyntään. Usein hieman jähmeiden seurakuntien pitää nyt olla ketteriä ja ­avoimia ja antaa nuorille tilaa olla ja ­toimia.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.