Pääkirjoitus: Kirkon keisarikausi loppui jo
Kristinuskon keisarikautta kesti 1500 vuotta. Ne ajat ovat nyt ohitse, monopoli on murtunut. Ja se on hyvä.
Ensimmäiset kolmesataa vuotta kristityt tulivat toimeen ilman kirkkoja. Seurakunnat kokoontuivat kodeissa. Ehtoollinen ei ollut vielä vertauskuvallistunut seitinohueksi leipäseksi ja symboliseksi viinitilkaksi, vaan se oli oikeasti yhteinen ateria, josta riitti vielä jaettavaksi köyhille ja sairaille.
Seurakunnat muistuttivat pikemminkin jengejä tai klaaneja kuin kuntia, kaupunkeja tai etujärjestöjä.
Rooman nupukivikujilla esitellään vieläkin paikkaa, jossa olleessa talossa apostoli Pietarin perustama seurakunta aikanaan kokoontui. Nyt sillä paikalla on Santa Maria in Trastevere -kirkko, jonka vanhimmat osat on rakennettu 340-luvulla. Se on yksi maailman ensimmäisistä kirkkorakennuksista.
Kirkko elää tänään samanlaisessa tilanteessa kuin ennen keisari Konstantinusta.
Keisari Konstantinus lopetti kristittyjen vainot 300-luvun alussa. Hänen seuraajansa tekivät kristinuskosta Rooman mahtavan imperiumin valtionuskonnon.
Se merkitsi täyskäännöstä. Ennen kristittyjä vainottiin ja heidän katsomuksensa kilpaili maailmanselitysten markkinoilla yhtenä muiden joukossa. Konstantinuksen jälkeen kristittyjä alettiin pitää mallikansalaisina. Heidän uskontonsa sai monopoliaseman.
Kristinuskon keisarikautta kesti 1500 vuotta. Ne ajat ovat nyt ohitse. Monopoli on murtunut. Kristinuskon on taas tultava toimeen omillaan, ilman valta-aseman mukanaan tuomaa ydinsanoman yksinmyyntioikeutta.
Kirkko elää tänään monessa suhteessa samanlaisessa tilanteessa kuin ennen keisari Konstantinusta. Tosin erojakin on. Enää kristittyjä ei vainota laajasti. Konstantinusta edeltänyt kirkko pukeutui: se kehittyi, vaurastui ja kasvoi. Nyt kirkko joutuu riisumaan: sen pitää tottua luopumaan muodollisesta asemastaan, tinkimään taloudestaan ja pelkistämään sekä sanomaansa että toimintaansa.
Jotkut väittävät 2000-luvun pääkaupunkiseudun kristinuskoa erilaiseksi kuin maaseudun. Edellistä pidetään liberaalina, jälkimmäistä konservatiivisena. Tosiasiassa jakolinja ei mene teologisessa konservatiivisuudessa ja liberaaliudessa vaan siinä, että pääkaupunkiseudun kirkko elää jo jälkikonstantinolaista aikaa, kun maaseutu sinnittelee vielä hetken aikaa keisarillisessa yhtenäiskulttuurissa.
Täällä kirkon on tultava toimeen omillaan, ja se on hyvä se. Täälläkin kirkon ominta on evankeliumi, pelastavan armon sanoma.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääkirjoitus: Onko kirkon median vaikea tehdä kriittistä journalismia? Ei
PuheenvuorotPiispa Teemu Laajasalo arveli, että Kirkko ja kaupungin on haastavaa tehdä journalismia ja olla samalla kirkolle myötämielinen. Hän on väärässä.
