Pääkirjoitus: Maailma ei saa langeta liialliseen vakavuuteen

Pääkirjoitus: Maailma ei saa langeta liialliseen vakavuuteen

Ville Ranta ei enää piirrä Kirkko ja kaupunki -mediaan pilakuvia. Aiomme silti julkaista jatkossakin kipakkaa satiiria.

Ville Ranta piirsi Kirkko ja kaupunkiin yli kymmenen vuotta. Niistä seitsemän ensimmäistä vuotta piirrokset ilmestyivät vain Helsingin lehdessä, ja kun pääkaupunkiseudun seurakuntien mediat yhdistyivät vuoden 2017 alussa, myös espoolaiset, kauniaislaiset ja vantaalaiset pääsivät nauttimaan kirpeän satiirikon kynän jäljestä.

Emme antaneet pilapiirtäjällemme potkuja. En olisi halunnut päästää häntä menemään, mutta minkäs teet, kun toinen media tekee houkuttelevamman tarjouksen. Onneksi olkoon Iltalehti, palkkasitte erinomaisen pilapiirtäjän.

Rannan pilakuvista on tullut paljon palautetta. Kiitoksia ja kirouksia. Joillekin Rannan piirrokset olivat syy kuulua edelleen kirkkoon. Joidenkin mielestä seurakunnan median ei pitäisi ollenkaan julkaista kantaa ottavia pilakuvia.

Pitääpä. Jos mediassa ei ole ripaustakaan purevaa huumoria, se on suuressa vaarassa hapantua ottamaan liian vakavasti sekä itsensä että maailman, josta se raportoi. Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme, ja tämä koskee myös kirkollista mediaa.

Yhdysvaltalainen uskontotieteen ja uskontojen historian professori Conrad Hyers kuvaa Raamatun paratiisikertomusta pikemminkin vakavuuteen kuin syntiin lankeamiseksi.

Hyers pitää paratiisikertomusta kuvauksena siitä, miten turhantärkeys tuli maailmaan ja turmeli alkuperäisen viattomuuden tilan.

Itse kertomuksessahan ei puhuta syntiinlankeemuksesta tai perisynnistä yhtään mitään. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomus Aadamista, Eevasta ja puhuvasta käärmeestä on vanha nuotiotarina. Se kertoo, miten jo ensimmäisillä ihmisillä alkoivat muutamat perusasiat mennä pieleen.

Hyers pitää paratiisikertomusta kuvauksena siitä, miten turhantärkeys tuli maailmaan ja turmeli alkuperäisen viattomuuden tilan. Vakavuuteen langenneessa maailmassa ihmiset näkyvät suhtautuvan itseensä, mielipiteisiinsä ja uskomuksiinsa, asemaansa, saavutuksiinsa ja suunnitelmiinsa aivan liian vakavasti.

Hyvä humoristi paljastaa tämän. Siksi Kirkko ja kaupunki julkaisee jatkossakin kipakkaa ja purevaa satiiria.


Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.
jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi