Pääkirjoitus: Mitä on olla isä?
Yksi kauneimmista sanoista, jotka tiedän, on isä.
Työ tuo elannon ja minulle työ on myös kutsumus, mutta se ei ole varsinainen elämäntehtäväni. Pyyhin kyyneleitä, kun aikuinen tyttäreni esitti minulle syntymäpäiväjuhlissani runon, jossa hän totesi, että hänen isälleen perhe on kaikki kaikessa. Niin se on: olen ennen kaikkea isä ja puoliso.
En voi väittää olevani täydellinen isä, ei sellaista olekaan. Isänä on tunnustettava omat rajansa ja nähtävä omat virheensä, sillä läheiset näkevät ne kuitenkin. Mutta isyys on sitä, että sanoin ja teoin osoittaa, että rakkaus ei liity vain juhlahetkiin. Se on jotain, joka kantaa lasta hänen kasvaessaan ja nuorta hänen ottaessaan askelia kohti aikuisuutta.
Isyys on läsnäoloa, kun lapsi tai nuori tarvitsee tukea, tai yhtä lailla, kun on aihetta riemuita elämän ihmeistä. Isyys on yhdessä tekemistä ja asioista puhumista. Isyys on sitä, että osaa pyytää ja antaa anteeksi. Suuttua voi ja joskus myös pitää, sillä rajojen asettaminen kuuluu vanhemmuuteen. Isyys on myös irti päästämistä, kun nuoren on aika itsenäistyä. Isyys ei katoa mihinkään, vaan muuttaa vain muotoaan, tasavertaiseksi suhteeksi.
Juuri se, että arvostan isyyttä elämäntehtävänä, saa minut ajattelemaan niitä isiä ja lapsia, joille isänpäivä on vaikea. Toivon, että kirkoissa muistettaisiin ensi sunnuntain esirukouksessa myös isiä, jotka ovat menettäneet lapsensa tai eivät voi tavata heitä. Ja lapsia, joille sana isä tuo mieleen jotain aivan muuta kuin tuen ja turvan.
Isyys tuntuu myös, kun se puuttuu.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Isän kaipuu näkyy itsearvostuksen puutteena
Ajankohtaista Hyvä elämäSosiaalipsykologi Saara Kinnunen on tavannut monia, joihin ankara, etäinen tai puuttuva isä vaikuttaa vielä aikuisenakin.