null Pääsiäinen tulee todeksi Laaksolahden kappelin kuvaelmassa – ”Hämmästelen, miten pystymme tavoittamaan katsojissa jotakin syvää”

Jeesuksen äiti Maria (Pirjo Myllärniemi) ja opetuslapsi Pietari (Sami Marte) kertovat pääsiäiskuvaelmassa, miten kaikki tapahtui.

Jeesuksen äiti Maria (Pirjo Myllärniemi) ja opetuslapsi Pietari (Sami Marte) kertovat pääsiäiskuvaelmassa, miten kaikki tapahtui.

Hyvä elämä Ajankohtaista

Pääsiäinen tulee todeksi Laaksolahden kappelin kuvaelmassa – ”Hämmästelen, miten pystymme tavoittamaan katsojissa jotakin syvää”

Pääsiäiskertomus saa vilkkaat lapsetkin seuraamaan hiljaa Jeesuksen viimeisiä hetkiä.

Suosittu pääsiäiskertomus vetää vuosittain satoja espoolaisia eläytymään Jeesuksen viimeisiin hetkiin.

Esitys kestää puoli tuntia, ja sen aikana katsojat pääsevät esimerkiksi Getsemanen puutarhaan, Golgatalle ja Jeesuksen haudalle.

Oppaina toimivat Jeesuksen äiti Maria sekä Pietari, joka on yksi opetuslapsista. Kumpikin kertoo oman näkökulmansa dramaattisiin tapahtumiin.

Pääsiäiskertomus on Pirjo Myllärniemen käsialaa. Hän on tehnyt käsikirjoituksen, joka on pysynyt vuodesta toiseen hyvin pitkälle samana. Lisäksi hän vastaa toteutuksista.

– Oikeasti tarinan käsikirjoitus on yli 2 000 vuoden takaa, Myllärniemi sanoo.

Myös roolihahmot Maria ja Pietari ovat pysyneet samoina koko esityshistorian ajan. Rooleissa on joku Espoon tuomiokirkkoseurakunnan aluetyöntekijöistä. Useina vuosina Mariaa on esittänyt Pirjo Myllärniemi, joka toimii Laaksolahden alueella nuorisotyönohjaajana. Pietarina on viime vuosina ollut pastori Sami Marte.

– Marian kohtalo vetää hiljaiseksi. Hänessä kuvastuu elämän raadollisuus, kun hän joutuu näkemään oman poikansa kohtalon, sanoo Myllärniemi.

– Pietari edustaa kuvaelmassa kaikkia opetuslapsia. Hänestä heijastuu inhimillisyys ja kaikkien ihmisten uskon heikkous. Hän on mies, joka lupaaa seurata Jeesusta, mutta sitten kieltää hänet kolme kertaa ja lopulta pettyy itseensä.

Pirjo Myllärniemi ja Sami Marte saavat vilkkaatkin lapset istumaan paikoillaan koko puoli tuntia kestävän pääsiäiskertomuksen ajan.

Pirjo Myllärniemi ja Sami Marte saavat vilkkaatkin lapset istumaan paikoillaan koko puoli tuntia kestävän pääsiäiskertomuksen ajan.

Pääsiäisen tärkeä sanoma

Pirjo Myllärniemelle tärkeintä esityksessä on armollisuus ja Jumalan suuri rakkaus ihmisiä kohtaan. Pääsiäisen sanoma sisältää toivon ikuisesta elämästä, sillä kuolemaa ei enää ole.

Myllärniemi pitää esityksen suosion salaisuutena sen intensiivisyyttä ja visuaalisuutta. Jeesuksen viimeisten hetkien tapahtumapaikat rakennetaan kappelin liikuntasaliin, joka valaistaan kynttilöillä, lyhdyillä ja kohdevaloilla.

Marian kohtalo vetää hiljaiseksi. Hänessä kuvastuu elämän raadollisuus, kun hän joutuu näkemään oman poikansa kohtalon.

Yleisö siirtyy kertomuksen edetessä tilasta toiseen. Esimerkiksi Jeesuksen hauta on lähes pimeässä tuolivarastossa. Matka päättyy kirkkaaseen pääsiäisen valoon.

– Rakennamme tapahtumapaikat lähinnä kankailla päällystettyjen puukehikoiden, kasvien ja pienten esineiden avulla. Käytämme myös äänitehosteita, kuten linnunlaulua ja virtaavan veden ääntä, Pirjo Myllärniemi sanoo.

Seurakunta kutsuu päiväkoteja ja kouluja

Pääsiäiskertomuksen ovat vuosien saatossa nähneet tuhannet koululaiset ja päiväkotilapset. Seurakunta kutsuu vuosittain Laaksolahden alueen päiväkoteja ja kouluja katsomaan esitystä. Joitakin koululuokkia tulee myös muualta Espoosta.

Kertomus tarjoaa kirkkovuoden teemaan liittyvää yleissivistävää sisältöä opetukseen. Joinakin vuosina Laaksolahden kappelilla on käynyt myös ryhmiä palvelutalosta.

Lukuisten lapsiryhmille suunnattujen esitysten lisäksi yksi näytös on perinteisesti avoin, ja sinne ovat tervetulleita kaikki ikään katsomatta. Kaikki esitykset ovat maksuttomia.

– Hämmästelen usein, miten tällaisella kotikutoisella ja yksinkertaisella toteutuksella pystymme tavoittamaan katsojissa jotakin syvää. Vilkkaat lapset istuvat rauhassa koko esityksen ajan ja seuraavat kuvaelmaa silmät suurina ja suu auki, Pirjo Myllärniemi sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kiirastorstain messussa vietetään ehtoollista ennen kuin kirkkosali pimenee – ”Ehtoollisessa tiivistyy kristinuskon hämmästyttävin piirre”, sanoo Kati Pirttimaa

Hengellisyys Ajankohtaista

Ehtoollisen vietto alkoi kiirastorstain pääsiäisateriasta. Tuomasmessua vietetään Helsingissä sekä kiirastorstaina että pääsiäisyönä.



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.