null Myyrmäen Virtakirkon messussa iloitaan pääsiäisestä ja jälleennäkemisestä parin vuoden tauon jälkeen

– Tänä vuonna saa tulla kirkkoon juhlimaan pääsiäistä yhdessä, Vantaakosken seurakunnan pappi Kristiina Hyppölä sanoo.

– Tänä vuonna saa tulla kirkkoon juhlimaan pääsiäistä yhdessä, Vantaakosken seurakunnan pappi Kristiina Hyppölä sanoo.

Hyvä elämä Ajankohtaista

Myyrmäen Virtakirkon messussa iloitaan pääsiäisestä ja jälleennäkemisestä parin vuoden tauon jälkeen

Pääsiäisenä tunnelma vaihtuu pimeydestä valoon.

Hiljainen viikko eli piinaviikko on pääsiäistä edeltävä viikko, jolloin perinteen mukaan muistellaan Jeesuksen kärsimystä. Hiljainen viikko alkaa palmusunnuntaista ja päättyy pääsiäiseen.

Vantaankosken seurakunnan papin Kristiina Hyppölän mielestä hiljaisella viikolla voi hiljentää tahtia ja tehdä tilaa pääsiäisen riemulle.

– Hiljaisen viikon ei pidä olla rypemistä. Kärsimys on kyllä kaiken aikaa ympärillämme. Näemme sitä nyt aivan erityisellä tavalla uutisissa, mutta myös omassa arkisessa elämässämme.

– Pääsiäiseen kuuluvat ilo ja valo. Luterilaisuudessa jäädään helposti kiirastorstain ja pitkäperjantain tunnelmiin, koska se tuntuu meistä luontaiselta. Pääsiäisen riemuun repeäminen onkin sitten vaikeampaa.

Suomalaisten melankolisesta mielenmaisemasta ja luterilaisuudesta kertonee sekin, että kiirastorstai on pääsiäisen pyhistä suosituin kirkossakäyntipäivä. Muualla maailmassa ihmisiä näkee suurin joukoin liikkeellä etenkin pääsiäisyönä.

– Pääsiäisen sanoma on niin suuri, että onkohan meille helpompaa ottaa se vastaan paloina kuin yhtenä suurena riemuna? Hyppölä pohtii.

”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?”

Kiirastorstain messun lopussa alttari puetaan mustiin, kolmestatoista alttarikynttilästä yksi jää palamaan ja urut hiljenevät. Viimeinen virsi veisataan ilman säestystä.

– Pitkäperjantain koruttomassa sanajumalanpalveluksessa kiirastorstain jumalanpalvelus tavallaan jatkuu. Alttarilta sammutetaan se viimeinenkin kynttilä, joka symboloi Kristusta,  Kristiina Hyppölä sanoo.

Pääsiäisaamuna kirkoissa ollaan tyhjän haudan ihmeen äärellä. Päivän raamatuntekstissä kerrotaan, että sapatin jälkeen joukko naisia lähti Jeesuksen haudalle.

– Naiset eivät löytäneetkään haudalta Jeesusta vaan enkelin, joka kysyi: miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Seuraavana päivänä Jeesus ilmestyi opetuslapsille. Tämä toinen pääsiäispäivä vakuuttaa siitä, että Jeesus todella nousi kuolleista, Hyppölä selittää.

Ilman pääsiäisen tapahtumia meillä ei olisi tätä uskoa.

Pääsiäisen sanomassa Hyppölää puhuttelee ennen kaikkea toivo: mikä aiemmin näytti pimeältä ja mustalta, valkenee ja avautuu, koska kuolemalla ei olekaan viimeistä sanaa.

– Ylösnousemus ylittää oman maailman rajat ja eteen tulee uutta ja tuntematonta todellisuutta. Se luo toivoa. Samasta toivosta lauletaan virressä 600, jossa sanotaan: ”vahvista ääni toisen maailman”.

Pääsiäisen ydin on Hyppölän mukaan se, ettemme ole yksin tässä maailmassa.

– Ilman pääsiäisen tapahtumia meillä ei olisi tätä uskoa. Pelkästään joulun tapahtuma, Jeesuksen syntyminen, ei riittänyt. Usko olisi jäänyt torsoksi.

Kristiina Hyppölän mielestä nyt on erityisen tärkeää kokoontua yhteen, kun pandemia ja Ukrainan sota ovat horjuttaneet turvallisuuden tunnetta.

Kristiina Hyppölän mielestä nyt on erityisen tärkeää kokoontua yhteen, kun pandemia ja Ukrainan sota ovat horjuttaneet turvallisuuden tunnetta.

Yhdessäoloa, kakkua ja pääsiäismunia

Nykyisen maailmantilanteen vuoksi riemu ja toivo voivat tuntua kaukaisilta. Pandemia-aika on horjuttanut turvallisuudentunnetta ja lähelle tullut sota lisää epävarmuutta. Kristiina Hyppölän mielestä nyt on erityisen tärkeää kokoontua yhteen.

– Kaksi pääsiäistä on vietetty eri tavalla. Korona-ajan ensimmäisenä pääsiäisenä kirkon ovet olivat kiinni ja messu striimattiin. Viime vuonna sai tulla kirkkoon messun jälkeen ehtoolliselle. Mutta tänä vuonna saa tulla kirkkoon yhdessä juhlimaan pääsiäistä.

– Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin kotiin kaiken keskelle. Yhteen tullessa näkee, että meitä on muitakin.

Hyppölä kertoo, että pääsiäisaamuna Myyrmäen Virtakirkossa seurakunta aloittaa messussa pääsiäisvirrellä 92 ”On Kristus noussut kuolleista”.

– Pääsiäisvirret ovat iloisia ja riemullisia, ja kirkkokahveilla on tarjolla kakkua ja pääsiäismunia. Pidetään huolta toisistamme.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.