Espoon tuomiokirkossa pääsiäisyö on ihmeiden yö
Espoon tuomiokirkon pihamaalla kuhisee väkeä keskellä yötä. Mikä saa lähtemään yöllä kirkkoon?
Kuvittele, että astut kirkkoon tuntia ennen puolta yötä. Joukossa on kaikenikäisiä ihmisiä, joku naurahtaa, toinen yskäisee, jotkut riisuvat takkejaan.
Huhtikuun yö on kirpeä, mutta sisällä vallitsee lämpö ja hämäryys, joka kietoo syliinsä.
Paikka on Espoon tuomiokirkko. Vanhan kivikirkon penkeissä istuu jo noin 300 ihmistä, parhaat paikat ovat täyttyneet viimeistään varttitunti ennen tilaisuuden alkua.
Pääsylippuja ei kysellä, kaikki saavat tulla. Kirkkotilassa vallitsee odottava tunnelma.
Miksi messu pidetään keskellä yötä?
Näin tapahtuu pääsiäisenä, toisekseen jouluyönä.
Joulu- ja pääsiäisyötä yhdistää ihme. Jeesus-lapsi syntyy keskelle yön pimeyttä, pääsiäisyönä ristiinnaulittu herää kuolleista. Suuria kertomuksia nivoo se, että aamun koitteessa kaikki ovat hämmentyneitä.
– Ei voi kuin ihmetellä, mitä merkillistä yön aikana on tapahtunut, sanoo Antti Kujanpää, Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra.
Hän on työskennellyt Espoon seurakunnissa vuodesta 1985 lähtien ja muistelee, että ensimmäiset pääsiäisyön messut järjestettiin Espoossa 1980-luvulla.
Sanoma kuoleman kukistamisesta kuuluu niin eläville kuin kuolleille.
Kaikki kynttilät syttyvät
Pääsiäisyönä kirkkotila on alussa hämärä. Alttari on vaatetettu murheen merkiksi mustaan, mutta messussa avustavat seurakuntalaiset riisuvat mustan alttarivaatetuksen ja vievät pois orjantappurakruunun.
Juhlallinen kulkue tuo mukanaan suuren palavan kynttilän, kaikki kynttilät sytytetään, valo lisääntyy, väki kantaa pääsiäiskukkia sisään.
Murheen väri ja tunnelma vaihtuvat valoon ja valkeuteen, ilolauluun ja kukkeuteen.
Saarna on lyhyt, kertoo Kujanpää, joka on viime vuosina toimittanut pääsiäisyön messun Espoon tuomiokirkossa. Otetaanpa saarnasta pätkä:
"Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon. Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta. Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa. Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää. Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä."
Tekstin takana on 300-luvulla vaikuttanut piispa Johannes Krysostomos, jonka pääsiäissaarnaa Kujanpää on useana vuonna siteerannut.
Pääsiäisyötä kelpaa juhlia
Antti Kujanpään mielestä pääsiäisyön messu on vuoden tärkein messu.
– Kristus on herätetty kuolleista, kuoleman vallat on kukistettu, ja elämme ylösnousemuksen toivossa. Sitä kelpaa juhlia!
Espoon tuomiokirkossa messu ei pääty kirkkoon, vaan se jatkuu pihamaalle asti.
– Toivon sanoma kuoleman voittamisesta viedään kirkosta hautausmaallekin, sillä sanoma kuoleman kukistamisesta kuuluu niin eläville kuin kuolleille, sanoo Kujanpää.
Pääsiäisyön messu la 15.4. klo 23 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. "Kuoleman valta kukistetaan!" Liturgia ja saarna Antti Kujanpää, avustavat papit: Päivi Linervo, Tuija Kuusinen, Reetta Ikonen ja Anita Kyönsaari, urkuri Lea Waaraniemi ja kanttori Anna-Liisa Haunio. Minna Purhonen, viulu. Josi Purhonen, sello.
Messun jälkeen pääsiäisyön kevyt juhla-ateria tuomiokirkon seurakuntatalolla, aterian hinta 5 e, lapset ilmaiseksi.
Katso pääsiäisen messut Espoossa ja Kauniaisten tapahtumat. Espoon pääsiäisen tapahtumat on koottu tähän.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Magdalan Marian ilo on läsnä Vantaan pääsiäisyön messussa
AjankohtaistaEnsi lauantaiyönä vantaalaiset liittyvät samaan ketjuun kuin Magdalan Maria ja paavi.