
Matkalaukkuelämää viettänyt Izumi Tateno tuntee olevansa kotonaan kaikkialla. Musiikki on hänen kotinsa.
Vasemman käden pianisti Izumi Tateno konsertoi Olarissa – ”Musiikissa ei ole kyse käsien määrästä”
Japanissa syntynyt Izumi Tateno on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin.
Jotkut pyörittelivät silmiään, toiset päivittelivät ääneen: Mies taitaa olla pähkähullu! Nuori japanilaispianisti Izumi Tateno seisoi matkalaukku kädessään Jokohaman satamassa. Hän oli lähdössä pitkälle matkalle kohti Suomea. Elettiin vuotta 1964.
– Taiteilijoiden oletettiin pyrkivän musiikkimetropoleihin, mutta minä halusin etsiä rauhassa omaa tietäni. Pohjoinen elämä on vetänyt minua jo lapsesta asti puoleensa, maestro kertoo.
Ei kulunut montaa vuotta, kun Tateno oli soittanut itsensä suomalaisten suosikkipianistiksi. Ja kun hän perusti myös perheen Suomeen, ura alkoi kasvaa kahdesta kotimaasta käsin kansainvälisiin mittoihin. Alituista matkalaukkuelämää viettävä Tateno tuntee tosin olevansa kotonaan kaikkialla.
– Musiikki on kotini, hän hymyilee.
Vuonna 2002 Tateno tuupertui konserttilavalla aivoverenvuodon seurauksena ja työntäyteiseen elämään tuli pitkä hiljaisuus. Oliko musiikki hylännyt hänet? Ei toki. Halvaantunut keho tarvitsi aikaa toipumiseen.
Eräänä päivänä Tateno istui flyygelinsä ääreen ja soitti vasemman käden pianoteoksen. Kokemus järisytti.
– Vedet alkoivat taas virrata. Musiikissa ei ole kyse käsien määrästä.
Tateno palasi konserttilavoille vasemman käden pianistina ja haastoi suuren joukon säveltäjiä uuteen sävelmaailmaan. Onni elää musiikissa.
The Sea of Joy, Sorrow and Mystery keskiviikkona 8.12. kello 19 Olarin kirkossa, Rälssitilankuja 1. Käyntiosoite toistaiseksi: Rälssitilankatu 4. Liput 20/15 e. Konsertin tuotto menee Rakenna joulupuu -keräyksen hyväksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Uudet koronarajoitukset vaikuttavat myös pääkaupunkiseudun joulukirkkoihin – 4.12. voimaan astuvien määräysten mukaan jumalanpalveluksiin otetaan vain kolmannes väestä
AjankohtaistaKoronapassia ei lain mukaan voida uskonnollisessa tilaisuudessa vaatia. Sen sijaan Kauneimpiin joululauluihin pääsee vain sen kanssa.
