Uudet koronarajoitukset vaikuttavat myös pääkaupunkiseudun joulukirkkoihin – 4.12. voimaan astuvien määräysten mukaan jumalanpalveluksiin otetaan vain kolmannes väestä
Koronapassia ei lain mukaan voida uskonnollisessa tilaisuudessa vaatia. Sen sijaan Kauneimpiin joululauluihin pääsee vain sen kanssa.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (Avi) teki eilen illalla päätöksen, jolla rajoitetaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä 20 henkilöön. Rajoitukset ovat voimassa 4.−31.12. ja niiden vaihtoehtona on koronapassin käyttö.
Helsingin ja Espoon hiippakunnat reagoivat Avin päätökseen nopeasti ja lähettivät omat ohjeensa myöhään samana iltana alueensa seurakunnille.
Hiippakuntien erilliset ohjeet ovat tarpeen, sillä Avin kokoontumisrajoitukset eivät lain mukaan koske uskonnollisten yhdyskuntien järjestämiä jumalanpalveluksia ja muita niihin verrattavia tilaisuuksia.
Myös yhteiskunnan turvallisuusstrategia turvaa uskonnollisille yhdyskunnille mahdollisuudet ylläpitää hengellistä toimintaa ja osallistua ihmisten henkiseen huoltoon. Helsingin hiippakunta muistuttaa ohjeissaan siitä, että seurakunnilla on erityinen tehtävä luoda ihmisille toivoa ja yhteyttä sekä estää yksinäisyyttä.
Jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin osallistumista on aina tarpeen vaatiessa rajoitettu koronapandemian vuoksi kirkon omilla ohjeilla. Kirkko tekee tässä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
Jumalanpalveluksessa ei voi kysyä koronapassia
Taudin leviämisvaaran vuoksi Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan seurakunnat saavat nyt ottaa messuihin, häihin, hautajaisiin ja kastetilaisuuksiin vain kolmanneksen seurakunnan tilan normaalista enimmäisväkimäärästä.
Jos esimerkiksi kirkkoon voidaan tavallisesti ottaa 300 henkeä, nyt sinne otetaan vain 100. Tämä koskee myös joulukirkkoja.
Koronapassia ei julkisessa uskonnonharjoituksessa voida vaatia, joten väkimäärän rajoitus on jumalanpalveluksissa ainoa mahdollisuus. Lisäksi voimassa on vahva maskisuositus rokotussuojan tasosta riippumatta ja pandemian mukaiset tiukat hygieniaohjeet. Osallistujat sijoitetaan tiloihin mahdollisimman väljästi.
Uskonnolliseksi toiminnaksi tulkitaan lain mukaan myös rippikoulut, hartaudet ja diakoniaruokailut. Niissä ei siis voida käyttää koronapassia, vaan vain väkimäärärajoituksia.
Yhteisöruokailuja on aiemmin monessa seurakunnassa myös korvattu annosjakeluilla ja nyt näin toimitaan esimerkiksi Vantaan Hakunilassa ja Vantaankoskella, mahdollisesti myös Hämeenkylässä. Pääkaupunkiseudun seurakuntien käytännöt eri tilaisuuksissa kannattaa tarkistaa niiden verkkosivuilta.
Kauneimpiin ja konsertteihin pääsee koronapassilla
Seurakuntien kaikessa muussa sisätiloissa järjestettävässä toiminnassa ja tilaisuuksissa, kuten joulunajan kirkkokonserteissa, osallistujamäärä rajataan 20 henkeen. Vaihtoehtona on ottaa käyttöön koronapassi, jolloin tilaisuuden osallistujamäärää ei tarvitse rajoittaa.
Jos seurakunta päättää ottaa koronapassin käyttöön, tilaan ei saa päästää osallistujia ilman tätä. Poikkeuksena ovat alle 16-vuotiaat lapset. Seurakunnan on varmistettava, että koronapassi tarkastetaan kaikilta osallistujilta ovella.
Aluehallintoviraston mukaan Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ovat kokoontumisrajoitusten piiriin kuuluvia yleisötilaisuuksia, vaikka ne järjestettäisiin kirkossa. Tämän mukaisesti niissä edellytetään koronapassia.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan seurakuntien pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ihmiset sijoitetaan tiloihin. Tämä suunnitelma koskee sisätiloja, kun niitä käytetään yli 10 hengen samanaikaiseen oleskeluun ja ulkotiloja, jos niissä kokoontuu yhtä aikaa yli 50 ihmistä.
Seurakunnat jatkavat jumalanpalvelusten suoratoistoja eli niitä voi seurata verkossa.
Koska kaikilla ihmisillä ei välttämättä ole älypuhelinta tai mahdollisuutta tulostaa itselleen koronapassia, esimerkiksi jotkut helsinkiläiset seurakunnat tarjoavat tähän apua tiettyinä päivinä. Näin toimivat esimerkiksi Haaga, Kallio, Malmi ja Oulunkylä, Vantaalla Korso. Tarkemmat tiedot ja ohjeet kannattaa tarkistaa seurakuntien verkkosivuilta tai sosiaalisen median sivuilta.
Juttua päivitetty 3.12. klo 15.30. Lisätty ajankohtaiset tiedot menettelytavoista Vantaan yhteisöruokailuissa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirkkojen tiukat koronarajoitukset lievenevät pääkaupunkiseudulla
AjankohtaistaKirkkoihin voidaan nyt ottaa 50 henkeä ja isoissa kirkoissa viidennes normaalista väkimäärästä. ”Ihmisiä on jouduttu käännyttämään kirkkojen ovilta”, kertoo Helsingin hiippakunnan valmiuspäällikkö Satu Huttunen.