Piispa Björn Vikström: Rakkaus tekee avioliitosta kristillisen, ei puolisoiden sukupuoli
Kristillinen avioliittoihanne sisältää piispa Björn Vikströmin mukaan uskollisuuden, vapaaehtoisuuden ja keskinäisen kunnioittamisen tapaisia asioita, joita voivat tavoitella kaikki ihmiset.

Kristillinen avioliittoihanne sisältää piispa Björn Vikströmin mukaan uskollisuuden, vapaaehtoisuuden ja keskinäisen kunnioittamisen tapaisia asioita, joita voivat tavoitella kaikki ihmiset.

Piispa Björn Vikström: Rakkaus tekee avioliitosta kristillisen, ei puolisoiden sukupuoli

Kirkon pitäisi uskaltaa muuttua suhteessaan avioliittoon, arvioi Porvoon piispa Björn Vikström.

Piispa Björn Vikströmin mukaan samaa sukupuolta olevien parien siunaaminen tai vihkiminen ei merkitse luopumista kristillisistä ihanteista, sillä avioliitossa on kristillistä se, mikä palvelee rakkautta.

Porvoon hiippakunnan piispa kertoo oman ajattelunsa samaa sukupuolta olevien avioliitoista muuttuneen elämän myötä.

"Asia koskettaa minua henkilökohtaisesti, koska ystävissäni ja läheisissäni on vähemmistöön kuuluvia. Olen itsekin käynyt melko pitkän tien tässä kysymyksessä. Homoseksuaalisuus oli minulle aikoinaan sanan kaikissa merkityksissä outo asia."

Vikström ei puhu mielellään konservatiiveista ja liberaaleista. Avioliittoasiassa hän nimittää kirkon erilaisia lähestymistapoja dogmaattiseksi ja pastoraaliseksi. Ensimmäinen kysyy kirkon oikeaa oppia, jälkimmäinen haluaa kuunnella ja ymmärtää ihmisiä.

Vikströmin mielestä näiden kahden tulisi olla vuoropuhelussa keskenään. Opin ei pitäisi antaa ajaa teologiassa arkikokemuksen ja ihmisten kuuntelemisen ohi, mutta arjenkaan ei tulisi peittää uskon perusasioita.

"Se, mikä muuttaa ihmisten periaatteita, on läheisyys. Seksuaalivähemmistöistä voi puhua kuin he olisivat etäinen ja periaatteellinen kysymys vain niin kauan kuin nämä ihmiset eivät ole osa omaa elämää", Vikström kuvaa.

Normaali ei tule taivaasta

Avioliittolain muutoksen jälkeen kirkolla on kolme vaihtoehtoa. Se voi alkaa vihkiä kaikkia konfirmoituja kirkon jäseniä tai pitäytyä vain naisen ja miehen välisessä avioliitossa. Vikström kannattaa kolmatta vaihtoehtoa, vihkioikeudesta luopumista ja kaikkien avioliittojen siunaamista. Lisäksi hän ehdottaa, että kirkko siunaisi pyydettäessä myös avoliitot kodin siunausten tapaan.

Vihkioikeudesta luopumisella on hintansa.

"Huono puoli vihkioikeudesta luopumisessa olisi se, että kirkko menettäisi sen kulttuurisen merkityksen ja kosketuksen ihmisiin, joka perinteisiin vihkimisiin liittyy."

Vikströmin mielestä kirkon ratkaisun täytyy syntyä teologisin perustein. Pelkkä puhe ihmisoikeuksista tai muista yksilön oikeuksista ei vie kirkkoa eteenpäin.

 

"Seksuaalisuudesta kirjoittaessani jouduin eniten miettimään sanavalintojani." - Piispa Björn Vikström

 

Vikström on huomannut, että omia näkemyksiä pidetään helposti itsestään selvinä. Hänen korvaansa särähtävät esimerkiksi sellaiset sanat kuin "normaali" tai "luonnollinen".

"Käsitykset, jotka tuntuvat meistä intuitiivisesti normaaleilta tai oikeilta, eivät tule taivaasta, vaan ovat kulttuurisesti värittyneitä. Me kaikki tulkitsemme kristillistä traditiota. Luomiskertomuksistakin, joihin näissä keskusteluissa usein viitataan, valitaan mitä halutaan", hän toteaa.

Luomiskertomuksesta Vikström löytää yhden kaikkia vakavia parisuhteita koskevan ajatuksen: Jumala ottaa vakavasti ihmisen yksinäisyydentunteen ja luo tälle sen vuoksi toisen ihmisen. Kaipaus yhteyteen on ihmiselämän arvokkaimpia lahjoja.

"Sopiva kumppani homoseksuaalille on homoseksuaali", hän kirjoittaa. "Oikeus mennä naimisiin on tyhjä fraasi, ellei saa mennä naimisiin sen kanssa, jota rakastaa ja josta haluaa pitää kiinni."

Piispa Björn Vikströmin mukaan oikeus mennä naimisiin on tyhjä fraasi, ellei saa mennä naimisiin sen kanssa, jota rakastaa.

Piispa Björn Vikströmin mukaan oikeus mennä naimisiin on tyhjä fraasi, ellei saa mennä naimisiin sen kanssa, jota rakastaa.

Rakkauteen tarvitaan myös ruumis

Uudessa kirjassaan Monta rakkautta (Kirjapaja 2016) Vikström hahmottelee parisuhteen, avioliiton ja seksuaalisuuden teologiaa. Hänelle työläimpiä kirjoittaa olivat sukupuolielämää koskevat kohdat.

"Seksistä ja seksuaalisuudesta kirjoittaessani jouduin eniten miettimään sanavalintojani. Sain seksuaalisuutta koskevista kohdista myös eniten ristiriitaista palautetta kommentaattoreilta", Vikström kertoo.

Kirjassa käytetään parisuhdekeskusteluun vanhaa luterilaista opetusta, jonka mukaan olemme sekä hyviä että pahoja, sekä rakastavia että itsekkäitä, sekä syntisiä että pelastettuja. Hyvän ja pahan välinen raja ei myöskään kulje ruumiin ja sielun välissä, vaan rakkauteen tarvitaan molempia.

Vikström ei usko liberaaliin ilosanomaan vapauden, ihmisoikeuksien tai yksilöllisyyden autuaaksi tekevästä voimasta, vaan etsii ihmisen mahdollisuutta elää vastuullisessa suhteessa toiseen. Hänen mukaansa seksissä voi olla jotakin kristillistä, eikä sen toteutuminen ole kiinni sukupuolista.

Seksissä ihmisellä on mahdollisuus antaa itsensä täysin toiselle niin kuin Jumala antoi itsensä Jeesuksessa. Jumala itse on meihin istuttanut kyvyn ja kaipauksen siihen.

Piispa näyttää, että muuttumatonkin muuttaa muotoa

Kolme vuotta sitten eduskunnan päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista oli ennustettavissa. Silloin sai alkunsa piispa Björn Vikströmin kirja Monta rakkautta – parisuhteen, avioliiton ja seksuaalisuuden teologia (Kirjapaja 2016). Vikströmin mukaan kirja pyrkii lieventämään jännitteitä eri tavalla ajattelevien välillä.

Vikström uskoo rakkauteen enemmän kuin monet häntä aiemmin kirjoittaneet luterilaiset teologit, jotka korostavat avioliiton ikiaikaisuutta ja luomisjärjestykseen kuulumista. Näitä iskusanoja hokevilta saattaa unohtua se, miten paljon avioliitto itse asiassa on muuttunut historiansa aikana.

Vikström ottaa kirjassaan kantaa viime vuosikymmeninä kirkossa vakiintuneeseen rakkaus ja usko -erotteluun, joka vetää rajan uskonopillisten ja eettisten kysymysten välille. Erottelun mukaan kirkon usko ei muutu, mutta suhde eettisiin kysymyksiin on arvioitava aina uudelleen.

Vikström ravistelee tätä jaottelua osoittaessaan, että se mitä sanotaan kirkon muuttumattomaksi uskoksi, on muodoltaan muuttunut paljonkin, vaikka sen ydin on sama.

Vaatimalla pysymistä kirkon muuttumattomassa opetuksessa oikeasta perhe-elämästä sivuutetaan se laajempi teologinen tosiasia, että kristinusko on säilynyt juuri muuntautumiskykynsä vuoksi. Ydin on sanoma Jumalan rakkaudesta ja pelastuksesta Kristuksessa, sen miten sanomaa julistetaan ja eletään, kuuluukin vaihdella.

Vikströmille miehen ja naisen välinen avioliitto ei nouse kristinuskon ytimestä, mutta ei myöskään ole siitä riippumaton: ihmisten välisissä suhteissa jos missä usko ja kristillinen ihmiskuva elävät jos elävät.

Salla Ranta

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi