null Piispa emerita Irja Askolalle myönnettiin kirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto

Piispa Irja Askola sai palkinnon elämäntyöstään tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta.

Piispa Irja Askola sai palkinnon elämäntyöstään tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta.

Ajankohtaista

Piispa emerita Irja Askolalle myönnettiin kirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto

Ehdotuksia palkinnon saajiksi saatiin 107, Askolaa ehdotettiin 85 kertaa.

Kirkkohallitus on myöntänyt kirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinnon piispa emerita Irja Askolalle. Arkkipiispa Tapio Luoma jakaa palkinnon Askolalle 13. joulukuuta.

Ehdotuksia palkinnon saajaksi pyydettiin evl.fi-verkkosivustolla. Ehdotuksia saatiin 107. Askolaa ehdotettiin palkinnon saajaksi yhteensä 85 kertaa.

Palkintoperusteissa korostettiin Askolan koko työuran ajan kestänyttä työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Askola on puhunut ja toiminut rohkeasti niiden puolesta, jotka eniten kärsivät. Hänen elämäntyönsä on edistänyt inhimillisyyttä ja ihmisen arvon kunnioittamista. Hän on myös toiminut diplomaattisesti ja korostanut dialogia. Hänen toimintansa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta on ollut paitsi kansallisesti myös kansainvälisesti merkittävää.

Askola on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen naispuolinen piispa. Hän toimi Helsingin hiippakunnan piispana 2.9.2010–31.10.2017. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1988 eli samana vuonna kuin ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi.

Askola toimi lähes koko 1990-luvun Euroopan kirkkojen konferenssissa kirkkojenvälisen avun ja naistyön toimialasihteerinä. Hänen tehtävänsä oli koordinoida avustusjärjestöjen työtä Itä-Euroopan kirkoissa. Vuodesta 2004 piispuutensa asti Askola toimi Espoon hiippakunnan piispan Mikko Heikan teologisena erityisavustajana.

Vuonna 2017 Irja Askola sai Minna Canth -palkinnon. Hän lahjoitti saamansa 5 000 euroa kehitysmaiden naisten työllistymistä tukevalle Naisten Pankille.

Kirkon tasa-arvopalkintoon kuuluu kunniakirjan lisäksi 5 000 euron suuruinen rahapalkinto palkinnon saajan valitsemaan kohteeseen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyössä.

Kirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto on syntynyt osana 100 tasa-arvotekoa -hanketta, jolla juhlistettiin satavuotiasta Suomea vuonna 2017.

Vuonna 2022 palkinnon nimeä ja myöntämisperusteita uudistettiin niin, että yhdenvertaisuuden teema nousi paremmin esille. Uudeksi nimeksi tuli Kirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.