null Piispa Teemu Laajasalo, miten pääsen taivaaseen?

Teemu Laajasalon mukaan luterilaisen kirkon tehtävä on kertoa Jeesuksesta ja edistää lähimmäisenrakkautta.

Teemu Laajasalon mukaan luterilaisen kirkon tehtävä on kertoa Jeesuksesta ja edistää lähimmäisenrakkautta.

Hengellisyys

Piispa Teemu Laajasalo, miten pääsen taivaaseen?

Kirkko ja kaupunki kysyi Helsingin uudelta piispalta pelastuksesta ja seksistä.

Teemu Laajasalo aloitti Helsingin piispana 1. marraskuuta 2017. Kirkko ja kaupunki kysyi kiireiseltä piispalta 14 tärkeää kysymystä. Laajasalo ehti vastata niistä 11:een.

1. Mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensisijainen tehtävä?

– Ensin tekee mieli siteerata suoraan kirkkolain alkua: "Kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi." Toisaalta tekstin luettua voi pohtia, että eikö se ole aika hyvin sanottu. Kirkon tehtävä on kertoa Jeesuksesta ja edistää lähimmäisenrakkautta.

2. Miten pääsen taivaaseen?

– Uskomalla Jeesukseen, siis luottamalla Jumalaan. 

3. Miten Jeesus siihen liittyy?

– Jeesus sovitti ihmisten synnit ja avasi tien taivaaseen. Jeesuksessa näemme ihmiskasvot ja samalla Jumalan, joka tuntee inhimillisen elämän surut ja taakat.  

4. Pääsevätkö kaikki taivaaseen?

– Meidän ihmisten tehtävä ei ole sitä arvioida. Jumala haluaa pelastaa kaikki.

5. Kuka joutuu helvettiin? Voiko sieltä päästä pois?

– Ihmisten kannattaisi puhua taivaasta paljon enemmän kuin helvetistä. Esimerkiksi laulaa virren 626 kolmatta säkeistöä. Helvetti on iankaikkista eroa Kristuksesta.

6. Pääseekö koirani taivaaseen?

– Tätä on kysytty usein. Koko luomakunta odottaa pelastusta, kyllä siihen silloin voi hyvin kuulua myös koirasi. Pastoraalisin perustein vastaan: ilman muuta.

7. Mikä tai kuka Jumala on?

– Tieto erittelee, usko ihmettelee. Emme pysty käsittämään tai ottamaan haltuun Jumalaa. Voimme luottaa, että Jumala on se, joka on luonut kaiken, antanut elämän, vie kerran luokseen taivaaseen ja haluaa meille hyvää.

8. Miksi Jeesuksen piti kuolla – miksei Jumala voinut vain antaa ihmisten syntejä anteeksi?

– Meidän tehtävämme ei ole vastata Jumalan puolesta. Jumalan täytyi itse ihmisten puolesta sovittaa synnit ja lunastaa meidät vapaaksi. 

9. Onko esiaviollinen seksi syntiä?

– Ei. Olennainen kysymys on toisen kohteleminen kunnioittavasti ja rakkaudella. Siinä ihminen voi epäonnistua sekä avioliitossa että sen ulkopuolella. Avioliitto on silti hyvä yhteiselämän muoto.

10. Entä masturboiminen?

– Ei.

11. Jos katson naista himoiten, olenko sydämessäni tehnyt huorin hänen kanssaan?

– Itse tulkitsen tuon kohdan siten, että Vuorisaarnan tehtävänä on osoittaa ihmisen pienuus, lakihenkisyyden mahdottomuus ja armon välttämättömyys.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kuula: Helvettiä ei ole olemassa, vielä

Puheenvuorot

Jumala ei tahdo helvettiä, eikä sitä siksi ole vielä olemassa. On vain sen mahdollisuus.






Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.