Kuula: Helvettiä ei ole olemassa, vielä

Kuula: Helvettiä ei ole olemassa, vielä

Jumala ei tahdo helvettiä, eikä sitä siksi ole vielä olemassa. On vain sen mahdollisuus.

Kirkossa pitäisi kuulemma puhua myös helvetistä.

Helppo tilata, vaikea toimittaa. Eihän kukaan enää usko kadotukseen. Nykyajan tehdasasetus kun on, että tuonpuoleista elämää tuskin on. Ja jos sitä on, se on kaikille pelkkää autuutta. Toisin sanoen, kaikki pelastuvat, helvettiin ei joudu kukaan.

Tästä huolimatta helvetistä on puhuttu paljonkin. Eniten siitä on puhunut itse Herra Jeesus. Joku pointti siinäkin täytyy siis olla, vaikka paljon puuta heinääkin on aiheesta saarnattu.

Olen itse ymmärtänyt helvetin idean seuraavalla tavalla. Pakkaan nyt asian tiiviiksi ja oikaisen mutkat.

Helvetti syntyy sanasta "ei". Siitä, kun ihminen torjuu Luojastaan virtaavan hyvän. Tätä me teemme joka hetki: silloin, kun sanomme toisesta ruman sanan tai teemme itsekkään valinnan. Kun torjumme Jumalan ja kieltäydymme kiittämästä häntä.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus ihmisestä. Meissä on paljon hyvääkin. Kylmimmässäkin sydämessä asuu myös kiitos korkeimmalle.

Eikä Jumala päästä meistä irti, vaikka miten rimpuilisimme. Hän suostuttelee, houkuttelee ja lempeästi pakottaakin ihmisiä avautumaan hyvälle ja pyhälle.

Niinpä helvettiä ei ole missään. Vielä. Jumalan työ kun on vielä kesken. Tuomiopäivänäkin kaikilla on toivoa, sillä tuomarina toimii ihmiskunnan pelastaja, Jeesus Kristus. Vasta sen jälkeen toivo loppuu.

Helvettiä ei siis ole vielä. On vain sen mahdollisuus.

Mitä sitten tapahtuu, jos tuo mahdollisuus jonkun ihmisparan kohdalla toteutuu? Jos joku joutuu helvettiin, mitä se on?

Viimeistään tässä vaiheessa on syytä varoittaa lukijaa. Nyt astutaan alas helvettiä koskevien ajatusten pimeyteen, jossa järjen valo näyttää sammuvan kokonaan. Suuntaa näyttää vain muutama raamatullinen kielikuva, joten jatko tulee kuulostamaan fantasian ja scifiteologian spekuloinnilta.

Näin pitääkin olla. Jumala ei tahdo helvettiä, joten jos sellainen syntyy jonnekin, se tulee olemaan äärimmäinen epäluomus ja järjenvastaisuus.

Se on kuitenkin selvää, ettei helvetti ole paikka, vaan prosessi.

Helvetti syntyy sanasta "ei". Siitä, kun ihminen torjuu Luojastaan virtaavan hyvän.

Kuvitellaan, että joku sielu onnistuu mahdottomassa. Hän torjuu täysin kaiken Jumalasta virtaavan hyvän. Vastoin omaa jumalahakuista olemustaan hän lukitsee sydämensä lopullisesti Luojaltaan. Hänen ainoa sanansa on "ei".

Silloin ihminen rakentaa itse itselleen helvetin. Torjuessaan kaiken hyvän hän torjuu kaiken onnen ja syöksee itsensä syvään kurjuuteen. Tätä on helvetin pimeys, itku ja hammasten kiristys.

Samalla hän katkoo omaa olemustaan ylläpitävät säikeet ja kumoaa luomisensa. Näin ihminen sammuu ja tuhoutuu. Kaikki luomistyö hänessä raukeaa ja hän häviää olemattomuuteen. Jäljelle jää vain ihmisen jäänteet, jonkinlainen epäolio. Tätä tarkoittaa se kuuluisa helvetin tuli.

Suomen kielen sana "kadotus" kuvaa tätä osuvasti. Kaikki hyvä katoaa, myös persoona itse, sillä jo pelkkä olemassaolomme on hyvää.

Nyt on syytä toistaa. Kukaan ei vielä ole tällaisessa tilassa. Jumala kun ei ole luovuttanut kenenkään kohdalla. Niinpä helvettiä ei vielä ole. On vain sen mahdollisuus.

Niinpä voimassa on myös se mahdollisuus, että kaikki sielut pelastuvat. Tätä kristityt toivovat ja rukoilevat, vaikka eivät tiedä varmuudella, tapahtuuko kerran niin. Mutta toivoa on, paljonkin.

Tämän verran voidaan sanoa helvetistä, ja siinäkin on liikaa.

Ps. Otetaan vielä loppukevennys.

Saarnakurssilla opettaja neuvoi pappeja saarnaamaan. ”Kun puhutte taivaasta, ottakaa iloinen ilme kasvoillenne. Äänestänne kuulukoon into ja palo. Loistakoon teistä rakkaus kuulijoita ja asiaa kohtaan.”

Silloin joku pappi kysyi: ”Entä miten saarnaamme helvetistä?”. ”Silloin voitte olla omia itsejänne”, kouluttaja neuvoi.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi