null Pohjoinen intohimo -dokumenttielokuva kertoo maalla asuvien varattujen miesten salatusta seksuaalisuudesta

Pohjoinen intohimo -dokumenttielokuva seuraa viisikymppisten Petrin ja Anun suhdetta, joka perustuu avoimuuteen ja rehellisyyteen: biseksuaalilla Petrillä on puolisonsa lupa tapailla myös miehiä. 

Pohjoinen intohimo -dokumenttielokuva seuraa viisikymppisten Petrin ja Anun suhdetta, joka perustuu avoimuuteen ja rehellisyyteen: biseksuaalilla Petrillä on puolisonsa lupa tapailla myös miehiä. 

Hyvä elämä

Pohjoinen intohimo -dokumenttielokuva kertoo maalla asuvien varattujen miesten salatusta seksuaalisuudesta

Dokumenttielokuva pohtii rakkautta, parisuhdetta, seksuaalimoraalia, rehellisyyttä ja uskollisuutta. 

Elokuvaohjaaja Markku Heikkinen muutti synnyinseuduilleen Kajaaniin vuosiksi 2012–2019. Siellä hän törmäsi itselleen uuteen ilmiöön. 

– Tutustuin viisikymppisiin ukkomiehiin, joilla oli seksuaalinen salaisuus. Heidän tilanteensa liikutti minua, ja toisaalta siihen liittyvä häseltäminen huvitti. 

Miehet olivat naimisissa tai parisuhteessa naisen kanssa, mutta etsivät seksiseuraa muilta miehiltä. 

– Oli mielenkiintoista huomata, että meillä on paljon puhetta vapautumisesta, ja tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat edistyneet Suomessa, mutta samaan aikaan meillä on tällaista näkymätöntä elämää. 

Heikkisen tekemästä huomiosta syntyi dokumenttielokuva Pohjoinen intohimo, joka saa ensi-iltansa 10.4. 

Setan mukaan biseksuaalit cissukupuoliset miehet ovat yksi vähiten näkyvistä sateenkaarivähemmistöistä. Tähän vaikuttavat muun muassa kapeat roolit ja normit, jotka liitetään miehuuteen, homottelukulttuuri ja sisäistetty homo- ja bifobia. 

Mitä seurauksia salaisuuksilla voi olla?

Pohjoinen intohimo kertoo Maaningalla Savossa elävän perunanviljelijä Petri Väisäsen ja hänen puolisonsa, suntiona työskentelevän Anu Kaunisahon tuoreesta parisuhteesta, joka on alusta alkaen perustunut avoimuuteen ja rehellisyyteen. Pariskunta päätyy avoimeen suhteeseen, jossa Petrillä on lupa harrastaa seksiä myös miesten kanssa. 

– Mielestäni elokuva käsittelee aika universaalisti parisuhdetta, seksuaalimoraalia sekä ajatuksia uskollisuudesta ja rehellisyydestä, Markku Heikkinen kertoo.

– Se käsittelee myös sitä, millaisia seurauksia salaisuudella voi olla salaisuuden kantajalle ja hänen lähipiirilleen. 

Dokumenttielokuvassa esiintyvät henkilöt löytyivät sosiaalisen median kautta. Heikkinen kirjoitteli viestintäpalveluissa 80 miehen kanssa, joista hän tapasi kymmenen. Kuvaukset alkoivat seitsemän miehen ja kahden pariskunnan kanssa. Loppujen lopuksi Heikkinen päätyi keskittymään elokuvassa Petrin ja Anun tarinaan.

Pohjoinen intohimo -elokuvan kuvausmateriaalista valmistui myös puolen tunnin elokuva toisen parin suhteesta, jota ei ainakaan toistaiseksi julkaista pariskunnan toiveesta. Haastattelemiensa miesten tarinoista Heikkinen on suunnitellut työstävänsä podcast-sarjan.  

Markku Heikkinen halusi dokumentissaan kuvata nimenomaan maaseudulla asuvien miesten salattua seksuaalisuutta. ”Pääkaupunkiseudulla todellisuus on ihan toinen. Vaikka kyllä täälläkin ihmiset elävät erilaisten salaisuuksien kanssa.” Kuvassa vasemmalta oikealle ovat elokuvaohjaaja Markku Heikkinen, Anu Kaunisaho ja Petri Väisänen. 

Markku Heikkinen halusi dokumentissaan kuvata nimenomaan maaseudulla asuvien miesten salattua seksuaalisuutta. ”Pääkaupunkiseudulla todellisuus on ihan toinen. Vaikka kyllä täälläkin ihmiset elävät erilaisten salaisuuksien kanssa.” Kuvassa vasemmalta oikealle ovat elokuvaohjaaja Markku Heikkinen, Anu Kaunisaho ja Petri Väisänen. 

Tekeillä oleva elokuvakäsikirjoitus kertoo suomalaisesta teosofista

Tällä hetkellä Markku Heikkinen kirjoittaa elokuvakäsikirjoitusta, joka kertoo suomalaisesta teosofista Yrjö Kallisesta.

– Hän kirjoitti jatkosodan aikana kirjan zenbuddhalaisuudesta, josta olen itsekin kiinnostunut. Myös suufilaisuus kiehtoo tällä hetkellä. Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut uskonnoista.

Heikkinen on tunnettu yhteiskunnallisista dokumenttielokuvistaan. Hän on aiemmin ohjannut ja käsikirjoittanut dokumenttielokuvat Talvivaaran miehet (2014) ja Poikien bisnes (2009).

Lisäksi hän on työskennellyt Ylessä radiotoimittajana ja televisiodokumentaristina. Heikkinen on toiminut myös Kirkko ja kaupungin kolumnistina ja Jouluradion musiikkitoimittajana. Hänet on palkittu elokuvataiteen valtionpalkinnolla vuonna 2015.

Heikkinen on myös toiminut Tulkaa kaikki -ryhmän luottamushenkilönä Helsingin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa sekä Alppilan (nykyinen Kallion seurakunta) ja Paavalin seurakuntien seurakuntaneuvoston jäsenenä 2000-luvulla.   

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Onko polyamoria syntiä, kirkkoherra Kari Kanala?

Hengellisyys

Paavalinkirkossa työskentelevällä kirkkoherralla on uutuuselokuvassa vaimo ja naisystävä. Paavalin seurakunnan oikea kirkkoherra Kari Kanala pohtii, onko valtavirtainen perhekäsitys liian vanhanaikainen.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.