Porvoon piispaksi valittiin kirkkoherra Bo-Göran Åstrand
Pietarsaaren ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Bo-Göran Åstrand valittiin Porvoon piispaksi. Vaalissa tarvittiin toinen kierros, jonka Åstrand voitti äänin 309–265.
Ruotsinkielisen Porvoon hiippakunnan uusi piispa on nyt selvillä. Kun kaikkien rovastikuntien äänet saatiin hieman kello 14 jälkeen laskettua, Bo-Göran Åstrand sai 309 ja Sixten Ekstrand 265.
Porvoon hiippakunnan uusi piispa on siis alustavan tuloksen mukaan Bo-Göran Åstrand. Tulokset vahvistetaan torstaina 11.4. tuomiokapitulin istunnossa, mutta tämä on muodollisuus.
Åstrand, 54, on Pietarsaaren ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra ja on ollut ehdolla Porvoon piispaksi kahdesti aiemminkin. Myös Ekstrand, 58, joka on Kirkon ruotsinkielisen työn keskuksen johtaja, oli ehdolla viime piispanvaalissa. Tuolloin piispaksi valittiin Björn Vikström, joka nyt siirtyy omasta halustaan Åbo Akademin teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian opettajan tehtävään.
Åstrand on toiminut Pietarsaaren ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2007. Sitä ennen hän toimi samassa seurakunnassa seurakuntapastorina ja kappalaisena vuosina 1991-2007. Hän on ollut erilaisissa kirkon luottamustehtävissä muun muassa kirkolliskokousedustajana vuosina 2004-2007 ja vuodesta 2012 eteenpäin. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1991.
Porvoon piispanvaalissa äänioikeutettuja oli noin 700. Vaalin äänestysprosentti oli 88. Tyhjiä ääniä annettiin vaalissa 43. Tyhjien äänten määrä on poikkeuksellisen iso.
Viidennes uuden piispan hiippakunnan väestöstä eli yhteensä 48 570 asuu pääkaupunkiseudulla.
Vaalin ensimmäisellä kierroksella olivat mukana myös toimittaja ja pappi Lisa Enckell ja Länsi-Turunmaan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Harry S. Backström. Kaksi eniten ääniä saanutta selvisi toiselle kierrokselle.
Uusi piispa aloittaa tehtävässään 1.9., ja hänet vihitään virkaansa 29.9. Porvoon tuomiokirkossa.
Uusi piispa johtaa hiippakuntaa, jonka seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä oli vuodenvaihteessa 234 039 henkeä. Heistä viidennes eli yhteensä 48 570 asuu pääkaupunkiseudulla. Helsingissä on kolme ruotsinkielistä seurakuntaa, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla kussakin yksi. Suurin yksittäinen ruotsinkielinen seurakunta on Esbo svenska församling, jolla on 14 902 jäsentä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kaksi hakee Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherraksi – toinen on ollut erikoissairaanhoitaja, toisen kotitausta on englantilaistanskalainen
AjankohtaistaEhdokkaat ovat Monica Cleve ja Kristian Willis. Cleve toimii pappina Raaseporissa, Willis Helsingissä.