Räppäri Daikinin musiikki on pienen ihmisen painia
Daikinin musiikki on vaihdellut hiphopista ja vaihtoehtorokista räppimetalliin. Kuva: Jani Laukkanen

Daikinin musiikki on vaihdellut hiphopista ja vaihtoehtorokista räppimetalliin. Kuva: Jani Laukkanen

Räppäri Daikinin musiikki on pienen ihmisen painia

Lauri Kemppainen eli Daikini räppää olemassaolon suurista kysymyksistä.

Lauri Kemppainen tutkii, kirjoittaa ja menee pian studioon tekemään kolmatta albumiaan. Yhdellä ja samalla miehellä on ainakin kolme rautaa tulessa.

"Olen teologi, artisti ja kirjoittaja. Viimeistelen väitöskirjaani, teen musiikkijuttuja kahdella eri nimellä ja kirjoitan freelancerina esseitä, kolumneja ynnä muita juttuja."

Kemppaisen kaikki tekemiset linkittyvät oikeastaan toisiinsa. Biiseissä on samoja aihepiirejä, joita hän tutkii ja joista hän kirjoittaa vapaamuotoisempia tekstejä.

"Käsittelen lyriikoissa ja omissa teksteissäni elämän isoja kysymyksiä. Kirjoittamiseni on sellaista kristillis-eksistentiaalista vääntöä."

"Usein, kun rupean kirjoittamaan ja todella inspiroidun, aiheet ovat raskaita: kuolemaa, moraalia, väkivaltaa ja nihilismiä. Mutta uudelle levylle tein kyllä biisejä, jotka keskittyvät elämän iloisempiin puoliin."

Alku metallibändissä

Kemppaisen artistiminä on Daikini, nyttemmin myös Pappi. Daikini-nimellä hän esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 2002, ja levy julkaistiin vuonna 2004. Toinen levy ilmestyi vuonna 2008. Esiintymisen Kemppainen aloitti metallibändin vokalistina.
 

En ole laulaja perinteisessä merkityksessä, sillä räppään ja huudan.


"En ole laulaja perinteisessä merkityksessä, sillä räppään ja huudan. Kun aloitin vuonna 1999, biiseissäni oli jo silloin kristillisiä teemoja. Isä sanoikin, että jos tuo on hengellistä musiikkia, se johtuu siitä, ettei sitä kuuntele pirukaan."

"Se oli brutaalia ja raskasta, mutta minulla on aina ollut vaihtoehtomusiikintekijän lähestymistapa."

Daikini on ollut tauolla seitsemän vuotta, mutta hän on palaamassa pikkuhiljaa taas esiin. Elokuussa julkaistiin sinkku Kaunis Jeesus, joka on osa kirkon ripari.fi-kampanjaa.

"Tauolla teimme Pappi-projektia, josta syntyi Syvyys-levy, ja kirjoitin Rukoileva kädellinen -kirjan."

Suomalaista mielenmaisemaa

Vuosien varrella Daikinin musiikki on vaihdellut hiphopista ja vaihtoehtorokista räppimetalliin.

"Musiikkiamme on määritelty myös niin, että siinä on eksistentiaalisia teemoja ja pohjoissuomalaista mielenmaisemaa yhdistettynä mustan rytmimusiikin poljentoon."
 

Biiseissäni pieni ihminen painii olemassaolon suurten kysymysten kanssa vaaran laella.
 

Musiikintekijänä Kemppainen haluaa haastaa itseään ja kuulijoita toimimaan paremman maailman puolesta.

"Biiseissäni pieni ihminen painii olemassaolon suurten kysymysten kanssa vaaran laella. Toisaalta taas biiseistä löytyy toivo: "Jos sisälläs palaa / enää tulta pienoistakaan / älä anna kyteä sen salaa / päästä roihuamaan."

Daikini esiintyy Hämeenkylän kirkossa. Räppäätkö ja huudatko siellä?

"En huuda, räppään vain. Ja lausun vähän runoja."

Uskon yö lauantaina 19.9. kello 17–22 Hämeenkylän kirkossa. Daikini esiintyy kello 19.30. Katso tarkempi ohjelma osoitteesta www.hameenkylanseurakunta.fi.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: