
Nuoren seurakunnan veisukirja 2025 sisältää muun muassa Olavi Uusivirran, Viitasen Piian ja Samu Haberin kappaleet.
Ripareilla lauletaan nyt myös Samu Haberia ja Arppaa – Nuoren seurakunnan veisukirja uudistui
Niin sanotun Punaisen veisukirjan lauluista noin puolet vaihtui. Moni mukaan valittu kappale on saattanut tulla tutuksi myös radiosoiton ansiosta.
Nuoren seurakunnan veisukirjasta eli tuttavallisemmin Punaisesta laulukirjasta on ilmestynyt uusi laitos. Edelliseen, vuonna 2020 ilmestyneeseen versioon verrattuna yli puolet kappaleista on vaihtunut. Uutta on myös se, että kirjan lopussa on omat soinnut ukulelelle.
Kirjaan valikoituneen 131:n kappaleen joukossa on lukuisia tunnettujen artistien kappaleita. Mukana ovat esimerkiksi Samu Haberin Sä, Olavi Uusivirran On niin helppoo olla onnellinen, Arpan Kartta väärinpäin ja Viitasen Piian Jos yhtä pyytää saisin. Suuren suosion saavuttaneista Juha Tapion kappaleista ensimmäistä kertaa veisukirjaan valittiin Sinun vuorosi loistaa ja Kelpaat kelle vaan.
Veisukirjan kokoaminen oli kolmivuotinen prosessi. Sen aikana selvitettiin, mitkä kappaleet edellisessä laitoksessa koettiin toimiviksi ja mitä kappaleita toivottiin jatkossakin. Joitakin musiikintekijöitä kutsuttiin tekemään veisukirjaan uutta musiikkia, joiltakin musiikintekijöiltä taas löytyi jo valmiita kappaleita, jotka sattuivat sopimaan mukaan. Kappaleita sai myös ehdottaa mukaan otettaviksi. Ehdotuksia tuli noin 400.
Kirjan toimittanut kanttori Piia Laasonen Jyväskylän seurakunnasta kertoo, että hyvin monenlaiset kappaleet sopivat veisukirjaan.
– Kappaleen pitää tietysti tukea kirjan tehtävää eli siitä pitää voida löytää jokin sellainen kulma, joka tukee seurakunnan työtä ja tehtävää rippikoulussa, isostoiminnassa ja nuorisotyössä ylipäätään. Skaala on laaja. Kappaleissa käsitellään nuoria, nuorten elämää, kysymyksiä, pohdintoja, sitä mitä on olla yhdessä toisten kanssa ja Jumalan kanssa.
Kirjaan valittujen laulujen teksteistä voi löytää myös pohdintaa ja epävarmuutta.
– Oman itsensä etsintä ja epävarmuus, nyt näihinkin teemoihin on uskallusta ja lupa. Lauluissa, joita meille lähetettiin, oli paljon tätä tematiikkaa, että miten olla Jumalan edessä pienenä ja hauraana ja kuulethan Jumala minunkin ääneni. Se on mielestäni tärkeää. Kyllähän Jumala kestää sen, että olemme epävarmoja, Laasonen sanoo.
Kirjaa koonnut työryhmä pohti myös sitä, miten kappale sopii yhdessä laulettavaksi ja soitettavaksi tai esitettäväksi. Tästä syystä esimerkiksi rap-kappaleita ei enää ole, sillä monet olivat kokeneet ne yhteislaulumielessä hankaliksi.
– Tietoisesti haimme lyhyitä kappaleita ja sellaisia, jotka voi ottaa muutamalla soinnulla haltuun. Halusimme mukaan myös toista ääripäätä eli kappaleita, joissa on vähän haastavampi säkeistö, mutta sitten kertosäkeessä kaikki pääsevät mukaan.
Veisukirja on ollut käytössä ripareilla jo yli 50 vuotta. Entisiä nuoria ehkä lohduttaa se tieto, että monet pitkäaikaiset riparisuosikit kuten Evankeliumi, Tilkkutäkki sekä Kuljeta ja johda ovat pysyneet mukana. Entä mitkä ovat Piia Laasosen veikkaukset tuleviksi riparihiteiksi?
– Uskon, että Kuningasidean Taskut täynnä toivoo -kappale voisi olla yksi ja Samu Haberin Sä, joka käsittelee kaveri- ja tykkäämisasioita. Myös Even ja Ossin Sielläkin voisi olla sellainen. Mutta katsotaan viiden vuoden päästä. Voi olla, että tämä meni ihan metsään.
Nuoren seurakunnan veisukirjan 2025 julkaisija on Lasten ja nuorten keskus yhteistyössä Kirkkohallituksen kanssa. Kirjan on kustantanut Kirjapaja. Kappaleista julkaistaan myös videoita Instagram-tilillä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

”Kun minulta loppuvat sanat, laulut alkavat” – Viitasen Piia antaa lauluissaan äänen niille, joilta se puuttuu, eli syrjäytetyille ja luonnolle
Hyvä elämäViitasen Piian tuore albumi Ihmisen aika kertoo kyydistä pudonneista ihmisistä, ihmiskuntaa uhkaavasta ilmastonmuutoksesta ja elämän hauraudesta.