null Myllypuron leipäjonon lakkautuksella merkittäviä vaikutuksia muihin jakelupisteisiin – jonot kasvaneet noin neljänneksen

Myllypuron leipäjonon sulkeminen näkyy nyt kasvavina jonoina läheisillä jakopisteillä. Elintarvikejakelu järjestettiin Myllypurossa toistaiseksi viimeistä kertaa 24.4.2026.

Myllypuron leipäjonon sulkeminen näkyy nyt kasvavina jonoina läheisillä jakopisteillä. Elintarvikejakelu järjestettiin Myllypurossa toistaiseksi viimeistä kertaa 24.4.2026.

Ajankohtaista

Myllypuron leipäjonon lakkautuksella merkittäviä vaikutuksia muihin jakelupisteisiin – jonot kasvaneet noin neljänneksen

Huhtikuun lopussa päättynyt Myllypuron elintarvikejakelu on lisännyt ruoka-avun tarvetta muualla Itä-Helsingissä. Jakelupisteissä jonot ovat kasvaneet, mutta samaan aikaan jaettavan ruoan määrä on romahtanut.

Myllypuron elintarvikejakelu päättyi huhtikuun lopussa, sillä jaettava ruokaa ei ollut tarpeeksi. Ruoka-apua tarvitseville kolaus oli myös merkittävä siltä osin, että Itä-Helsingissä ei tiettävästi enää järjestetä elintarvikejakelua lainkaan.

Vantaan puolella sijaitsevan Länsimäen toimintakeskuksen hävikkiruuan jaosta vastaavan Burhan Hamdonin mukaan kävijöiden määrä heidän toimipisteessään on kasvanut noin neljänneksellä. Tällä hetkellä heidän suurin huolenaiheensa on lahjoitetun ruoan laatu sekä sen riiittäminen kaikille.

– Aikaisemmin ruokaa saattoi tulla 20 laatikkoa, mutta nyt usein vain viidestä kahdeksaan laatikkoa. Erityisesti liha-, kala-, ja kanatuotteita tulee nykyään harvoin. Meillä on jaossa usein lähinnä leipää ja salaatteja.

Tämä tilanne on tehnyt ruokajaosta niin raskasta, että olen nyt henkilökohtaisesi todella uupunut ja väsynyt.

- Alppikylän hävikkiruuan jakelupisteen vastuuhenkilö

Syyksi lahjoituksien määrän vähenemiseen Hamdon arvioi sen, että aiemmin lahjoituksia antaneet kaupat ovat alkaneet nyt lahjoittamisen sijaan myymään omia hävikkiin meneviä tuotteitaan, joten lahjoitettavaa ei yksinkertaisesti enää ole.

– Tuntuu todella pahalta, kun nyt jonot ovat kasvaneet, mutta pystymme samalla tarjoamaan puolet vähemmän kuin aiemmin.

Hamdonin mukaan lahjoituksien määrän vähentymisestä huolimatta he voivat tämänhetkisellä rahoituksella toimia ainakin toistaiseksi.

– Olemme saaneet THL:ltä kaksivuotisen rahoituksen. Heidän kautta saamme noin 6 000 euroa vuodessa, mikä helpottaa tilannetta hieman.

Henkisesti uuvuttavaksi on tilanteen kokenut myös Alppikylän hävikkiruuan jakelupisteen vastuuhenkilö. Hän haluaa pysyä nimettömänä.

– Ihmiset ovat pettyneitä, kun he saavat vain salaattia. En väheksy sitä, mutta välillä, kun on ollut jaettavana vain salaattia ja yrttejä, niin onhan se todella vähän. Tämä tilanne on tehnyt ruokajaosta niin raskasta, että olen nyt henkilökohtaisesi todella uupunut ja väsynyt.

Alppikylässä apua tarvitsevien kasvua on ollut vaikea havaita, sillä heillä jako päättyy aina kun jaettavat kassit loppuvat.

– Myllypuron toimipisteen poistuminen on näkynyt meillä vähän, toki me laitamme ovet kiinni ja lähdemme pois heti, kun meillä loppuu jaetut ruokakassit. Parhaimmillaan olemme nyt saaneet jaettua 120 kassia kahdeksassa minuutissa.

Jaettavan ruoan määrä ja monipuolisuus ovat vähentyneet kevään aikana huomattavasti.

Jaettavan ruoan määrä ja monipuolisuus ovat vähentyneet kevään aikana huomattavasti.

Kontulan ostoskeskuksessa hyväntekeväisyys- ja diakoniajärjestö ViaDia Helsinki ry:n Levähdyspaikan vastaavan Johanna Puiravan mukaan lähialueella asuvia on huolettanut Myllypuron ruokajakelun poistuminen.

– Ihmiset ovat surreet ihan ääneen Myllypuron ruoka-avun loppumista. Olemme ohjanneet heitä ruoka-apu.fi-verkkosivustolle löytämään uusia vaihtoehtoja.

Hävikkileipomotuotteiden lisäksi Levähdyspaikka tarjoaa kahvia, pientä purtavaa sekä keskusteluapua ja ohjausta niitä tarvitseville. Asiakasmäärät ovat Puiravan mukaan lisääntyneet ”kovasti”, ja vuodenaika huomioiden ihmisiä on ollut erittäin paljon.

Lisääntyneistä asiakaskohtaamisista huolimatta Levähdyspaikalla ei ole ollut jaettavasta leivästä eikä pullasta pulaa, sillä lahjoitusten lisäksi he pystyvät ostamaan tarvittavan määrän itse lahjoitettavaksi.

– Emme vielä ole joutuneet mitenkään rajaamaan ihmisiä, tai että saako ottaa kuinka monta kuppia kahvia. Toivottavasti emme joudukaan siihen tilanteeseen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.