”Tavoitteena on, että ihminen voi kuolla rauhallisesti ja läheiset ovat vierellä”, sanoo Mirja Sisko Anttonen (oik.). Virpi Sipolan mukaan kuolevan rinnalla kulkeminen voi olla etuoikeus, mutta se on myös raskasta. ”Haluaisin sanoa, että pyydä ja ota vastaan apua.”
Saattohoidon asiantuntijat suosittelevat puhumaan kuolemasta ajoissa – ”Kuolemapuhe ei vahingoita ketään”
Kuolema on joka kerta ainutkertainen, hetki näyttäytyy minulle pyhänä, sanoo Terhokodin ylihoitajana toimiva Mirja Sisko Anttonen.
MIrja Sisko Anttonen ja Virpi Sipola vastaavat kuolemaan liittyviin kysymyksiin. Anttonen on terveystieteiden tohtori ja Helsingissä toimivan saattohoitokoti Terhokodin ylihoitaja. Sipola on terveystieteiden tohtori ja pappi, joka työskentelee sielunhoidon asiantuntijana Kirkkohallituksessa.
Millainen on hyvä kuolema?
Mirja Sisko Anttonen:
– Ihmisen pitäisi voida lähestyä kuolemaa niin, ettei hän kärsi oireistaan. Terhokodissa kuuntelemme, millaisia loppuelämän toiveita potilaalla on. Olemme läsnä ja tuemme myös perhettä.
– Tavoitteena on, että ihminen voi kuolla rauhallisesti ja läheiset ovat vierellä, ellei kuoleva muuta toivo. Kuoleman jälkeen perhe voi olla vainajan kanssa tunteja. Jäähyväisillä ei ole kiirettä.
– Joskus tilanteet ovat niin vaikeita, ettei levollinen kuolema toteudu. Voi olla voimakkaita kiputiloja tai pelkoa tukehtumisesta. Silloin potilas voi saada viimeisiksi tunneikseen tai päivikseen sedaation, jossa hänen tajunnantasoaan alennetaan lääkkeillä.
– Palliatiivisilla osastoilla ja saattohoitokodeissa osaaminen on kehittynyt, mutta muualla saattohoidon tilanne ei ole yhtä hyvä. Huolta on esimerkiksi siitä, saavatko hoivakodeissa kuolevat ikäihmiset elämänsä päättyessä tarvitsemansa oirehoidon.
Miten lähestyvä kuolema vaikuttaa käsitykseen elämästä ja olemassaolosta?
Virpi Sipola:
– Kokemus elämän merkityksellisyydestä on tärkeä. Jotta voimme toteuttaa arvojamme, elämän pitää olla riittävän ymmärrettävää ja johdonmukaista. Silloin elämästä voi myös ottaa vastuun.
– Kun kuolema on lähellä, nämä kokemukset ovat uhattuna. Elämän rajallisuus konkretisoituu. Jotta ihminen selviää tästä vaiheesta, hän tarvitsee suhdetta toisiin ihmisiin, ympäröivään todellisuuteen ja usein myös Jumalaan tai korkeampaan voimaan.
Kuolemaa lähestyvät ihmisetkin puhuvat eniten juuri elämästä ja niistä ihmisistä, joiden kanssa he ovat sitä jakaneet.
Millaisia tunteita kuolevat ja omaiset käyvät läpi viime vaiheissa?
Mirja Sisko Anttonen:
– Osa on hyväksynyt tilanteen ja on rauhallisin mielin. Toisilla toivo selviytymisestä on elänyt palliatiivisen hoidon aikanakin vahvana, ja kuolemanpelon laukaisee Terhokotiin siirtyminen. Pelko voi kohdistua elämän päättymiseen tai vaikeisiin oireisiin.
– Hoitajilla ja lääkäreillä on oltava taitoa kannatella kuolevia ja omaisia pelottavissa tilanteissa. Kun saatettava ja saattajat kokevat turvaa, he voivat keskittyä olennaiseen.
– Olen ollut Terhokodissa töissä 25 vuotta. Kuolema on itsessään hyvin fysiologinen tapahtuma. Silti tilanne on joka kerta ainutkertainen, hetki näyttäytyy minulle pyhänä.
Miksi kuolemasta pitäisi puhua hyvissä ajoin?
Virpi Sipola:
– Kuoleman ymmärtäminen auttaa tekemään valintoja, jotka kirkastavat elämän merkitystä. Kuolemaa lähestyvät ihmisetkin puhuvat eniten juuri elämästä ja niistä ihmisistä, joiden kanssa he ovat sitä jakaneet.
Mirja Sisko Anttonen:
– Kuolemasta on helpompi puhua perheissä, joissa on totuttu puhumaan kaikesta muustakin. Jos yhdessä ei pystytä puhumaan, läheiset voivat keskustella meidän ammattilaisten kanssa. Jos potilas haluaa puhua kuolemasta, oikea hetki voi olla milloin vain, kun tämä on hereillä ja voimissaan.
– Kuolemasta puhumista ei pitäisi pidätellä silloinkaan, kun on vielä terve, sillä hoitotahdot, testamentit ja etuudet on voitava hoitaa. Kuolemapuhe ei vahingoita ketään. Ei edes pieniä lapsia, joita suojellaan usein ihan turhaan.
– Se, että puhun kuolemastani, valmistaa läheisiäni kuolemaani.
Sairaalapappi ja terveystieteiden tohtori Virpi Sipola ja terveystieteiden tohtori Mirja Sisko Anttonen puhuvat Death-Café-illassa tiistaina 17.3. kello 18 Espoonlahden kirkolla.
Millainen kuolema-keskustelun ilmapiiri Suomessa on?
Virpi Sipola:
– Erikoissairaanhoidossa on kiinnitetty huomioita palliatiiviseen hoitoon, kuten kivunhoitoon, ja osaaminen on parantunut. Perusterveydenhuollossa tilanne on toinen. Muistisairaiden kuolemasta puhutaan liian vähän, vaikka yhä useampi kuolema on pitkä haurastumisen matka. Tarvitsemme saattohoitolain ja selkeät linjaukset siitä, mitä se tarkoittaa.
– Eutanasiakeskustelu nousee toistuvasti esiin. Se kumpuaa ihmisten peloista, kuten siitä, kuka minua hoitaa, kun olen vanha. Ajattelen, että eutanasia ei kuitenkaan poista kuolemaan liittyvää ahdistusta, tunteet on kohdattava joka tapauksessa. Useimmilla elämästä luopumiseen liittyy jonkinlaista kärsimystä.
– Kuolemakeskusteluun vaikuttavat maailman tapahtumat. Pandemioita tulee jatkossakin, ja sotia käydään lähellä. Ne herättävät kuolemanpelkoa.
– Suomi on entistä monikulttuurisempi. Se tarkoittaa, että myös kuolevia hoitavien ja sairaalapappien pitää tuntea eri uskontoja yhä paremmin, jotta he voivat olla kuolevien ja heidän läheistensä tukena.
Mitä haluat sanoa kuolevan omaiselle?
Virpi Sipola:
– Kuolevan rinnalla kulkeminen voi olla etuoikeus, mutta se on myös raskasta. Haluaisin sanoa, että pyydä ja ota vastaan apua.
– Omaisen on syytä muistaa, että kyseessä ei ole hänen oma kuolemansa. Mitä pidempi saattoaika on, sitä tärkeämpää on vaalia elämässä muitakin asioita kuin kuoleman läheisyyttä.
Mirja Sisko Anttonen ja Virpi Sipola alustavat Death-Café-illassa tiistaina 17.3. kello 18 Espoossa Espoonlahden kirkolla, Kipparinkatu 8. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa kuolemasta keskusteleminen.
Ryhmä elämästä ja kuolemasta
Espoonlahden seurakunnassa pohditaan keväällä kuolemaa myös kahdeksan kertaa kokoontuvassa ryhmässä.
Ajatuksena on, että oman elämän rajallisuuden tarkastelu voi tuoda jäljellä olevaan elämään erityisen arvon. Huomio on siinä, mikä elämässä on ollut kaunista ja kannattelevaa.
Ryhmä ei ole sururyhmä eikä tarkoitettu ihmisille, joilla kuoleman kohtaaminen on juuri nyt ajankohtaista.
Ryhmään otetaan kahdeksan osallistujaa, ja kaikki halukkaat haastatellaan etukäteen. Ohjaajat ovat toimittaja Tiina Merikanto ja psykologi Marja Vuorinen. Vastaava ryhmä toteutettiin Espoonlahdessa jo viime syksynä.
– Ihmiset tekivät valtavia löytöjä. Vääjäämättömän katsominen tuottaa elämää, Merikanto sanoo.
Kuolemasta elämää -ryhmä kokoontuu Espoossa Espoonlahden kirkolla tiistaisin 7.4.–26.5. klo 18–20. Ilmoittautuminen viimeistään ti 31.3. tiinamerikanto@gmail.com. Laita mukaan puhelinnumerosi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Sairaalapappi Pirjo Kuulan työssä kuolema on läsnä lähes päivittäin – ”On tärkeää päästä sovintoon itsensä, toisten ja Jumalansa kanssa”
Ajankohtaista HengellisyysSairaalapapin mukaan ihmiset ovat arkoja ilmaisemaan hengellisiä tarpeitaan. Siksi hän saattaa kysyä, haluaako potilas rukoushetken tai siunauksen.
