– Olen oppinut luottamaan siihen, että tilanne kantaa, sanoo Sirpa Vettenranta. Hän toimii saattohoidon vapaaehtoisena Espoon sairaalassa.
Loppuvaiheen seuralaisia tarvitaan lisää – Espoossa valmennetaan vapaaehtoisia saattohoitajia
Sirpa Vettenranta on kulkenut kuolevien rinnalla puolitoista vuotta. ”Aika on arvokkainta, mitä voi toisille antaa. Sitä on meillä kaikilla rajallinen määrä.”
Espoon sairaalassa pääsee valmentautumaan saattohoidon vapaaehtoiseksi maaliskuun alussa. Kerran vuodessa pidettävä, kaksi iltaa kestävä valmennus tarjoaa perustiedot siitä, mitä tarkoittaa olla Espoon sairaalan palliatiivisilla osastoilla Villa Glimsissä ja Villa Bellissä vapaaehtoistyössä.
– Vapaaehtoisia tarvitaan jatkuvasti. Heillä on tärkeä tehtävä olla kuolemaa lähestyville kiireettömästi läsnä. He voivat olla keskustelu- tai vaikka ulkoiluseurana. Hoitotoimia he eivät tee, kertoo Olka-vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Tanja Varpalahti HyTe ry:stä.
Tällä hetkellä Espoon sairaalan saattohoito-osastoilla käy noin kymmenen vapaaehtoista säännöllisesti. He ovat kaikki käyneet HyTe ry:n ja HUSin järjestämän, yhden illan mittaisen Olka-valmennuksen ja sen lisäksi vielä saattohoitovalmennuksen, jollainen nytkin on alkamassa. Valmennukset voi käydä missä järjestyksessä tahansa. Hyte ry on Uudenmaan hyvinvointi-, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen verkostojärjestö.
Nyt saattohoidon vapaaehtoisiksi etsitään viittätoista uutta kiinnostunutta. Ennen työhön ryhtymistä heidät myös haastatellaan.
– On tärkeää, että vapaaehtoisten oma elämäntilanne on tasapainossa ja mahdollisesta läheisen saattohoitokokemuksesta on vähintään kaksi vuotta, valottaa Varpalahti.
Ensimmäinen kerta vapaaehtoisena jännitti
Kauniaisissa asuva Sirpa Vettenranta astelee 15-paikkaisen palliatiivisen hoidon osaston Villa Glimsin käytäviä tottuneesti. Hän on käynyt täällä puolentoista vuoden ajan lähes joka viikko. Osa vapaaehtoisista käy harvemmin, mutta Vettenrannalle tämä on ollut hyvä tahti.
– Ensimmäisenä pysähdyn osaston palvelutiskille, jossa hoitaja kertoo, kuka tänään kaipaisi juttuseuraa. Aina on löytynyt joku halukas.
Valmennuksen hän kävi jo ennen korona-aikaa, mutta itse työ tuli tutuksi vasta sen jälkeen. Ensimmäinen kerta vapaaehtoisena jännitti.
– Mietin, mitä osaan puhua ja osaanko toimia. Mutta se meni omalla painollaan. Olen oppinut luottamaan siihen, että tilanne kantaa, Vettenranta sanoo.
Hän kiinnostui saattohoidosta parikymmentä vuotta sitten, kun hän isänsä ja sisarustensa kanssa hoiti syöpäsairasta äitiään. Perheenjäsenet istuivat tämän seurana vuoroissa. Vettenrannan vuorolle osui äidin viimeinen henkäys.
– Se oli vavahduttava kokemus, joka jäi ikiajoiksi mieleen.
Vuosia kului, kunnes eläkkeelle jäätyään Vettenranta luki artikkelin saattohoidon vapaaehtoiskoulutuksesta. Hän ei ollut tiennyt, että sellainenkin tehtävä on olemassa. Se tuntui heti omalta jutulta.
Virsi 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, on suosittu sairaalaympäristössä.
Vettenranta kokee vapaaehtoistyönsä palvelutehtävänä. Hän on valmis juttelemaan siitä, mistä potilas haluaa – usein perheestä ja elämänvalinnoista, joskus kuolemasta ja hengellisistä asioistakin. Toisinaan potilailla on laulutoiveita, mikä sopii kuorossa laulavalle Vettenrannalle hyvin. Virsi 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, on suosittu, mutta vielä suositumpia ovat ihan muunlaiset laulut.
– Olen minä joskus laulanut täällä Metrotyttöjäkin!
Tarkoitus ei ole pelastaa tai parantaa ketään
Saattohoidon vapaaehtoisille on joka kuukausi tarjolla työnohjausryhmä, jossa voi purkaa vuorojen kirvoittamia ajatuksia. Sitä pitävät sairaalapapit, jotka muutenkin ovat työssä tukena. Espoon sairaalan sairaalapappi Pirjo Kuula näkee, että vapaaehtoisten rooli sairaalassa on korvaamaton.
– Potilas saattaa kokea papin virallisemmaksi, uskonnolliseksi tahoksi, vaikka tietenkin kunnioitamme kaikkien vakaumusta. Vapaaehtoiselle voi olla helpompi puhua kuin vertaiselle, hän arvelee.
Kuula on yksi tulevan saattohoitovalmennuksen kouluttajista. Hänen mukaansa tämän kaltainen vapaaehtoistyö sopii ihmisille, jotka uskaltavat kohdata kuolemaa ja kuolevia ihmisiä – kenties heillä on asiasta jo kokemustakin. Oma agenda sen sijaan pitää unohtaa.
– Tässä hommassa ollaan muita varten. Tarkoitus ei ole pelastaa tai parantaa ketään, Kuula painottaa.
Suuri osa vapaaehtoisista on tällä hetkellä eläkeläisiä, mutta kaiken ikäiset ovat tervetulleita mukaan.
– Myös miehiä kaivataan, sillä heitä on aktiivisessa vapaaehtoisporukassa vähän.
Vapaaehtoistyö, jota ei pidä nostaa jalustalle
Vaikka työ kuolevien seurana kuulostaa erityisen merkitykselliseltä, Sirpa Vettenrannan mielestä kyseessä on yksi vapaaehtoistyö muiden joukossa. Ei sitä hänestä tarvitse nostaa jalustalle.
– Aika on arvokkainta, mitä ihminen voi toisille antaa. Sitä on meillä kaikilla rajallinen määrä, hän huomauttaa.
Samalla hän korostaa, että kyse ei ole pelkästä antamisesta. Vapaaehtoistyö tuntuu hyvältä, kun siitä myös saa jotakin. Siksi on löydettävä itselle sopiva leiviskä.
– Saattohoitotyössä jokainen kohtaaminen tuo minulle uutta näkemystä ja toivottavasti kasvattaa ihmisenä, hän miettii.
Tärkeää on sekin, että kun osasto jää taakse, elämässä on muutakin. Vettenranta liikkuu paljon ja karauttaa usein pyörällään sairaalasta suoraan kuoroharjoituksiin.
– On tärkeää huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan.
Espoon sairaalan saattohoito-osastojen vapaaehtoisvalmennus järjestetään sairaalan tiloissa 5. ja 7. maaliskuuta kello 17–19.30. Valmennuksesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Tanja Varpalahteen 23. helmikuuta mennessä osoitteeseen olka@hyte.fi tai puhelimitse 050 381 7722. HyTe ry on Uudenmaan hyvinvointi-, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen verkostojärjestö. Myös Helsingissä järjestetään vastaavaa valmennusta: Vakavasti sairaiden, palliatiivisessa ja saattohoidossa olevien potilaiden tukihenkilökoulutus järjestetään 10., 17. ja 24. huhtikuuta ja 15., 22. ja 29. toukokuuta kello 17–19.30. Lisätiedot ja alustava ilmoittautuminen 19. helmikuuta mennessä. Lisätietoja löytyy osoitteessa helsinginseurakunnat.fi/avuksimuille.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ettei kenenkään tarvitsisi kuolla yksin – Helsingissä etsitään nyt lisää vapaaehtoisia, jotka voisivat kulkea kuolevan rinnalla
Ajankohtaista Hyvä elämäPäivi Maulavirta saattaa vapaaehtoistyönään ihmisiä viimeiselle matkalleen. Loppuvaiheessa istutaan hiljaa, puhutaan elämästä, pidetään kädestä – tai pelataan Fortunaa.
