null Saksofonisti Jukka Perko: ”Instrumentaalimusiikkia kuunnellessa päästään eroon sanoista nillittämisestä”

– Muusikon tulisi olla välikappale musiikille, eikä silloin ole kysymys sinusta vaan soittamastasi musiikista, Jukka Perko sanoo.

– Muusikon tulisi olla välikappale musiikille, eikä silloin ole kysymys sinusta vaan soittamastasi musiikista, Jukka Perko sanoo.

Saksofonisti Jukka Perko: ”Instrumentaalimusiikkia kuunnellessa päästään eroon sanoista nillittämisestä”

Virsiä soittaessaan Jukka Perko kokee liittyvänsä traditioon, johon on syntynyt. Hän esiintyy Viapori Jazzissa.

Jazzmuusikko Jukka Perko on täysin varma siitä, että ihmiskunnan ensimmäinen musiikkiesitys on ollut improvisaatio. Aikojen alussa tuskin on ollut säveltäjää, joka on määrännyt, mihin tahtiin puhalletaan, näppäillään tai lyödään.

– Puukalikalla on vain lähdetty vetämään. Improvisaatiossa on jotain syvän alkukantaista ja kiehtovaa. Se kuuluu keskeisesti jazzin soittamiseen, Perko sanoo.

Lapsena Perko kuunteli paljon levyjä, joilla soi saksofoni, ja innostui soittimesta. Saksofonin soittamisen hän opetteli juuri kuuntelemalla ja kopioimalla.

– Improvisointi antoi nuorena jonkinlaisen vapauden illuusion, että voi soittaa niin kuin haluaa. Siinä iässä oli tärkeä saada tehdä omia valintoja ja saada soittaa oman pään mukaan.

Vain 19-vuotiaana hän pääsi soittamaan amerikkalaiseen The Dizzy Gillespie 70th Anniversary Bandiin. Se oli enemmän kuin hän oli koskaan osannut kuvitella, ja totta kai aluksi jännitti.

– Mutta esiintyessä muusikon tulisi olla välikappale musiikille, eikä silloin ole kysymys sinusta vaan soittamastasi musiikista. Rooli antaa turvaa.

– Usein tämä menee kuitenkin toisin päin, eli musiikki toimii vain kanavana oman tarinan esiin tuomiselle. Se on kiusallista. Tärkeintä pitäisi olla mitä ja miten, eikä kuka, Perko sanoo.

Mitä minä teen ja miksi?

Jukka Perko kasvoi Huittisissa perheessä, jossa kristillisyys oli läsnä. Maalaiskylässä järjestettiin seuroja, jotka olivat tapa kokoontua yhteen.

– Lapsuuden yhteisössäni usko oli arkista ja virren veisuu yhteistä. Ne kuuluivat suvun traditioon.

Kun Perkolta kysyy, miten virret ovat hänen elämässään säilyneet, hän aloittaa kertomalla edesmenneen ystävänsä, psykologi Seppo Romanan, teorian ihmisen kasvusta.

Siinä on kolmenlaisia kysymyksiä. Kysymyksiin vastataan järjestyksessä elinkaaren mukaan, mutta ajoittain elämässä voi myös tarvita uusia vastauksia vanhojen tilalle.

Aluksi kysytään, kuka minä olen. Seuraavaksi pohditaan, mitä minä teen ja miksi. Kolmas kysymys kuuluu: miksi minä olen?

– Minun elämääni virret tulivat uudestaan siinä vaiheessa, kun kysymykseni oli, mitä minä teen ja miksi.

– Näiden pohdintojen kanssa törmäsin juuritasolle ja aloin soittaa elämääni kuulunutta musiikkia. Ensin Olavi Virtaa ja sitten virsiä. Samalla aloin ymmärtää lisää siitä, kuka olen.

Virsiä soittaessaan Perko kokee liittyvänsä traditioon, johon on syntynyt ja jossa on kasvanut. Se on lisännyt elämän merkityksellisyyttä.

– Vien virsitraditiota eteenpäin. Teen sen vähän eri tavalla ja eri kulmasta kuin aiemmat sukupolvet. Tunnen silloin olevani osa isompaa kokonaisuutta ja perimmäisten kysymysten ­äärellä.

Virret voivat lisätä ymmärrystä

Saksofonisti Perko on tehnyt kolme virsilevyä. 20 vuotta sitten ilmestyi Kaanaanmaa, jonka virsiä hän valitsi yhdessä äitinsä kanssa.

– Äiti antoi minulle rungon siitä, mitä virsiä ennen veisattiin, ja minä kyselin, muistinko oikein lapsuudessani laulettuja virsiä.

Perkon repertuaariin kuuluvat muun muassa Jumala ompi linnamme, Minä vaivainen, vain mato matkamies maan ja Herraa hyvää kiittäkää.

– Musiikki, joka on yhteisesti omaksuttua, koskettaa ihmistä usein syvällä tasolla. Virret voivat auttaa meitä ymmärtämään paitsi itseämme myös toisiamme ja luomaan yhteyden toisiin. Ne voivat myös antaa apukeinon ajatella elämää erilaisista näkökulmista.

Koska instrumentaalimusiikissa ei ole sanoja, se antaa sekä soittajalle että vastaanottajalle laajemman tulkintavapauden.

– Nykyään liian moni asia on mennyt kauhean tarkaksi. Vartioidaan sanomisia, tartutaan yksityiskohtiin ja etsitään virheitä.

– Instrumentaalimusiikkia kuunnellessa päästään eroon semantiikasta ja sanoista nillittämisestä ja saadaan olla tekemisissä vain musiikin värähtelyn kanssa. Se on aika armollinen ympäristö olla, Perko sanoo.

Soittajat ja kuulijat samassa veneessä

Elokuun lopussa Suomenlinnassa järjestetään Viapori Jazz -tapahtuma. Jukka Perko on sen taiteellinen johtaja. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2001.

Idean isiä ovat suomenlinnalainen käsityöläinen Esa Toivanen ja edesmennyt musiikkineuvos Klaus Järvinen.

– Viapori Jazz on alun perin syntynyt ollakseen kotimainen, pienimuotoinen ja akustispainotteinen festivaali Suomenlinnan tunnelmallisessa ympäristössä. Ajatuksena on, että soittajat ja kuulijat olisivat kuin samassa veneessä – samalla veneellä sinne tullaankin, Perko sanoo.

– Jo kävellessään Suomenlinnan kujia ihmiset virittäytyvät erityiseen tunnelmaan. Se tuo oman sävynsä myös musiikin kuunteluun.

Perko on huomannut, että vaikka virsistä tekee minkälaisia sovituksia ja versioita tahansa, jotain jää aina ulkopuolelle.

– Pyhää ei voi versioida. Lähimmäs pyhää pääsee niin soittamisen tauoissa ja hiljaisuudessa kuin runojen rivien väleissäkin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: